Hannu Syrjälahti (s. 1950) on pitkän linjan kantelevaikuttaja, joka alan soittajien parissa tunnetaan varmasti parhaiten kantelesävellyksistään. Papintyönsä ohessa hän on toiminut mm. Kanteleliiton puheenjohtajana ja kanteleensoiton opettajana mm....
Tämän vuoden ensimmäisessä Kantelelehdessä oli Mirva Minkkisen sykähdyttävä artikkeli Sibeliuksesta ja kanteleesta. Oli ihailtava teko hankkia lupa Sibeliukselle lahjoitetun kanteleen konserttikäytölle. Toivottavasti kantele ja sen hienoksi todettu sointi tallentuu...
Vuonna 1873 kierteli Suomessa ruotsalainen antropologi Gustaf Rezius matkakumppaneinaan Erik Nordenson ja Christian Loven. Retziuksen matka ulottui Suomeen, Karjalaan ja Volgalle asti. Matkan tavoitteena oli suomalaisten rotuominaisuuksien selvittäminen...
”Filmausretkelle lähtiessämme emme voineet aavistaakaan, kuinka monivaiheiseksi tämä retkemme tuli muodostumaan ja kuinka vaikean tehtävän olimme ottaneet suorittaaksemme. Aivan sattumalta tapasimme silloin miehen, joka auliisti tarjoutui avustamaan meitä vaikeassa...
Muusikko, soitinrakentajamestari, soitinrakennuksen lehtori ja tutkija Rauno Nieminen on tutustunut kanteleeseen ja kansansoittimiin monelta suunnalta. Hän rakentaa, soittaa ja tutkii. “Mulle tämä yhtä ja samaa juttua. Ensin mä olen innostunut jostakin soittimista,...