Menneestä ajasta ja hiljaisuudesta

Astun sisään suuren kivikirkon jykevistä pariovista. Kirkko on seissyt paikallaan jo vuosisatoja ja nähnyt ihmisten syntyvän ja kuolevan. Istahdan penkille ja katselen, kuinka ilmassa leijuva pöly tanssii käytävälle laskeutuvan valon virrassa. Holvikaaret täyttyvät...

Pohjoismaisia harppuja

Historiallinen tapaaminen Lundissa Toissa vuonna sai tšekkiläissyntyinen nykyisin Ruotsin Lundissa asuva irlantilaisen harpun soittaja Josef Straka ajatuksen kutsua ensimmäisen kerran koolle harpunsukuisten soittimien (harput, kantele, lyyra, langeleik, jouhikko ym.)...

Matkalippu 1600-luvulle, osa 2

Koristelu Barokkimusiikin ominaispiirteeksi liitetään usein toinen toistaan virtuoosisemmat koristelut ja korukuviot. Kyse on useimmiten pienistä kuvioista, joita ei ole merkitty nuottiin koska säveltäjä olettaa muusikon osaavan tehdä tyylinmukaisen koristelun...

Tuuli Lukkarinen matkalla ammattilaiseksi

Tuuli Lukkarinen on pitkän linjan kanteleopiskelija. Hän aloitti Lahdessa muskarissa kanteleen kanssa jo 4-vuotiaana ja innostui kanteleesta. Muskarin jälkeen hän on opiskellut konservatoriossa, 2. asteen koulutuksessa ja Sibelius-Akatemiassa. Helsingin ja Lahden...