Keski-Suomen kanteleperinne -sarjassa on esittelyvuorossa Uurainen. Kuulin siellä sanottavan Elias Lönnrotin toteamusta muistuttaen, että kanteleita oli taloissa seinillä paljon, ja kai niitä on vieläkin. Tutkimukseni Keski-Suomen kanteleista juontaa 40 vuoden taakse...
KALEVALAN PÄIVÄN TAPAHTUMA La 28.2.09 klo 10-15 Käpylänkuja 1 (Karjalatalo), Helsinki klo 10-12 Kalevalaisen laulun kurssi – vetäjänä Heikki Laitinen! Kurssimaksu 10€, ennakkoilmoittautumiset opistolle. klo 12-12.40 koko perheen konsertti. Esiintyjinä...
Elias Lönnrotin vuonna 1835 julkaisema Kalevala loi pohjan karelianismin synnylle. Eri alojen taiteilijat ammensivat aiheitaan Kalevalasta ja kansanrunoista sekä olivat muutenkin innostuneita karjalaisuudesta. Kulttuurikarelianismin lisäksi levisi poliittinen...
Olen usein laulanut Väinämöisen kanteleesta yhdessä muiden kanssa. Se on aina yhtä merkillinen ja vaikuttava kokemus. Laulun ajan olemme osa kymmenien sukupolvien jatkumoa, lähellä suomalaisuuden vuosituhantista ydintä. Laulamme tätä laulua siksi, että se on...
Tämän vuoden ensimmäisessä Kantelelehdessä oli Mirva Minkkisen sykähdyttävä artikkeli Sibeliuksesta ja kanteleesta. Oli ihailtava teko hankkia lupa Sibeliukselle lahjoitetun kanteleen konserttikäytölle. Toivottavasti kantele ja sen hienoksi todettu sointi tallentuu...