Koristelu Barokkimusiikin ominaispiirteeksi liitetään usein toinen toistaan virtuoosisemmat koristelut ja korukuviot. Kyse on useimmiten pienistä kuvioista, joita ei ole merkitty nuottiin koska säveltäjä olettaa muusikon osaavan tehdä tyylinmukaisen koristelun...
Kantele on menolippu moneen aikaan ja paikkaan, kuten tässäkin lehdessä on useita kertoja todettu. Tällä kertaa matkakohteena on ajanjakso 1600–1750, barokkimusiikin kukoistuskausi. Huomattava määrä ajan sävellyksiä soveltuu erinomaisesti kanteleelle. Teosten...
Tuuli Lukkarinen on pitkän linjan kanteleopiskelija. Hän aloitti Lahdessa muskarissa kanteleen kanssa jo 4-vuotiaana ja innostui kanteleesta. Muskarin jälkeen hän on opiskellut konservatoriossa, 2. asteen koulutuksessa ja Sibelius-Akatemiassa. Helsingin ja Lahden...
Sinikka Langeland tutustui kanteleeseen suomalaisen äitinsä kautta. Siitä tuli laulun ohella hänen omin instrumenttinsa, jonka kanssa irtoaa niin jazz-, kansan- kuin klassinen musiikkikin. Sinikka Langeland syntyi Norjan suomalaismetsien alueelle Karjalasta kotoisin...
Nikolainsalissa Jyväskylässä kuultiin Heidi Äijälän esittämänä musiikillisia tunnelmia 1700-luvulta aina tähän päivään saakka. Kielten kertomaa -konsertin avausnumero Händelin Konserton 1. osa (B-duuri, op.4 no 6) oli upeaa kuultavaa. Kokoonpanossa oli mukana...