Musiikin Aika, Finland Festivals 2009:n vuoden festivaali, soi tänä kesänä 7.–12.7. Viitasaarella teemanaan Muut musiikit länsimaisen taidemusiikin sisällä. Festivaali edustaa Suomen kesässä aikamme musiikkia, ja Viitasaaren kauniissa maisemissa on mahdollisuus...
Oletko koskaan matkannut sirkukseen kanteleella? Niin, en minäkään. Useissa kantelelaukuissa on kyllä pyörät, mutta ohjaustanko ja satula puuttuvat. Kuulin kerran, että säveltäjä Lasse Jalava on säveltänyt kanteleelle vuonna 1999 pikku kappaleista koostuvan sarjan,...
Kaikki vanhat kanteleet eivät ole museoissa. Niitä voi löytyä myös yksityiskokoelmista. Esittelyvuorossa on kaksi kannelta, jotka on tuotu Suomen nykyisen itärajan takaa, Toinen Petroskoista ja toinen Varloin kylästä, Aunuksesta. Varloin kanteleen pelasti Aino...
Jyväskylässä kanteleen koulutus on alkanut jo vuonna 1982. Opettajia alueella on runsaasti mutta kanteleen koulutuksen kokonaisuudessa olisi Aino Meisalmi-Minkkisen mielestä vielä kehitettävää. ”Olen kyllä huolestunut Jyväskylän kanteleen perusopetuksesta. Kaikkien...