Kanteleelle on vuosien saatossa kirjoitettu melkoinen määrä erilaisia oppikirjoja. Pienkanteleelle tarkoitetut oppaat rajaan tämän artikkelin ulkopuolelle. Isolle kanteleelle painetuista kouluista suurin osa on tarkoitettu ptkältä sivulta soittoa varten. On merkille...
Kiinnostus Suomen kansallissoittimeen on matkustanut maailmalle monia väyliä pitkin. Sarah Cummings-Ridgen kohdalla kipinä kyti yhden sukupolven yli ja loimahti liekkiin Sarahin sormissa ja sydämessä parikymmentä vuotta sitten. Nyt hän levittää kanteleoppia Mainessa...
Kansanmusiikki.fi-portaalin ja Pelimanni-lehden lukijaäänestys Vuoden kansanmusiikkilevy 2009 on päättynyt. Äänestyksessä eniten ääniä sai tällä kertaa LuoMuKanteleet-yhtyeen levy Tuulella, sateellakin. LuoMuKanteleet-yhtye perustettiin vuonna 1997 kanteleensoittoa...
Kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen (1865–1957) ja kanteleen yhteyksistä on puhuttu varsin vähän. Sibelius oli kuitenkin läpi elämänsä hyvin kiinnostunut kansallissoitimestamme. 1892 hän sai Helsingin yliopistolta matka-apurahan Karjalaan tutustuakseen runonlauluun...
Olimme huhtikuussa puolisoni, pianisti Folke Gräsbeckin kanssa säveltäjä ja Sibelius-tutkija Ron Weidbergin kutsumana Israelissa. Edellisen kerran olimme tavanneet hänet Sibelius-konferenssissa Texasin Dentonissa v. 2005. Meillä oli konsertti Raánanan Avoimen...