Äänekkään kanteleen jäljillä

Soitinrakentaja Jyrki Pölkki on ollut mukana tutkimassa voimakkaammin soivan kanteleen rakenteen piirteitä. Tutkimus liittyy Henri Penttisen väitöskirjatyöhön, joka on tehty Teknisen korkeakoulun sähkö- ja tietoliikennetekniikan osastolle. Tammikuussa Jyrki ja Henri...

Vuoden levy 2006: SEITTI

Muusikko ja valtion säveltaidetoimikunnan puheenjohtajana toiminut Pekka Nissilä valitsi Vuoden kantelelevy 2006 -tunnustuksen saajaksi Brelon Seitti cd:n (LNS 002). Nissilä valitsi tunnustuksen saajan yhdeksän vuonna 2006 julkaistun kantelelevyn joukosta. ”Levy on...

Kandellatoistakymmenentä kielellä

…saapi melkein kaikenlaiset nuotit menestymään 1800-luvun sanomalehdissä kanteleesta on kirjoitettu enemmänkin suomalaisen kulttuurin symbolina kuin soittokoneena. Yksi vanhimpia lehtiartikkeleita, jossa annetaan myös ohjeita itse soittimen rakentamiseen, on...

Ensiaskeleita ja oopperasäveliä

Varhaisimmat tiedot kanteleelle säveltämisestä liittyvät Jean Sibeliukseen (1865–1957) sekä suomalaisiin oopperoihin 1900-luvun alussa. Suomalainen ooppera tukeutui alun perin poikkeuksellisen voimakkaasti kansallisiin aihepiireihin vahvistaen kansallista...

Piia Kleemola, kantelepitäjän kasvatti

Haapavedeltä kotoisin oleva Piia Kleemola tarttuu kanteleeseen ja alkaa soittaa tottuneesti. Vaikka Piian pääsoitin on seitsemänvuotiaasta asti ollut viulu, Sibelius-Akatemiassa hän innostui myös kanteleesta. Nyt soitin soi myös useissa hänen yhtyeissään. Piia...