Koristelu

Barokkimusiikin ominaispiirteeksi liitetään usein toinen toistaan virtuoosisemmat koristelut ja korukuviot. Kyse on useimmiten pienistä kuvioista, joita ei ole merkitty nuottiin koska säveltäjä olettaa muusikon osaavan tehdä tyylinmukaisen koristelun luonnostaan. Tässä valossa kirjoitettu barokkimusiikki muodostaa ainoastaan sävellyksen rungon, jonka ympärille luodaan elävää ja vivahteikasta musiikkia. Tosiasiassa koristelu on vain pieni – joskin merkityksellinen – osa barokkimusiikin tyylinmukaisuutta.

Yksinkertaisin tapa aloittaa koristelun harjoittelu on tehdä pieniä koruja tai kahden sävelen trillejä pitkille ja painokkaille sävelille. Korut ovat niin rytmisesti kuin dynaamisestikin eläviä, mutta koristelun on tarkoitus pysyä perussykkeessä. Ehdoton sääntö barokin koristelussa on, että kahta samanlaista korua ei voi olla peräkkäin, koska ajan uskomuksen mukaan maailmassa kaksi asiaa ei koskaan toistu säännönmukaisesti. Toinen tärkeä lähtökohta on, että korut alkavat iskulta ja pääpaino on aina ensimmäisellä sävelellä. Tästäkin syystä ylöspäin lähtevät korukuviot kannattaa lähes poikkeuksetta aloittaa peukalolla.

Kanteleensoittajan kannalta käyttökelpoisimpia korukuvioita ovat muun muassa kolmen sävelen pralltrillit ja -mordentit, pitkät kahden sävelen trillit ja Doppelschlag. Kanteleensoittajalle erittäin luonteva italialainen koru on tirata, joka on kevyesti sammuteltu, vauhdikas asteikkokulku ylös- tai alaspäin pääsäveleen. Vastakuvioiden suosiminen eri äänenkuljetuksissa ja sekvenssipaikoissa tuo väriä ja ryhtiä polyfoniaan.

Pidätykset ovat olennainen osa barokkimusiikkia ja pidätys voi olla joko pääsävelen ylä- tai alapuolinen kuvio. Pidätyssäveltä korostetaan erityisesti, kuten muitakin dissonansseja ajan tyylissä. Käyttökelpoinen tehokeino on myös pidätysketjut, joissa pidätyksiä on toistuvasti esimerkiksi neljäsosittain.

Aina koristelu ei kuitenkaan ole suotavaa. Jos nuotissa on esimerkiksi tempomerkintä grave, on teos tarkoitus esittää ilman koristelua ja silloin tekstuuri sisältää jo itsessään tarvittavat korukuviot. Erityisen poikkeuksen muodostaa Louis Couperinin musiikki, joka on tarkoitus esittää aina säveltäjän alkuperäisin merkinnöin ilman esittäjän omaa koristelua.

Barokkikamarimusiikki

Barokkikamarimusiikki haastaa soittajansa monella tavalla: esimerkiksi vapaa rytminkäsittely on haastavaa suuressa kokoonpanossa ja tiheillä aika-arvoilla. Fraseerauksella on tavanomaista keskeisempi merkitys ja koristelu perustuu vastavuoroisuuteen. Laulajien kanssa on huomioitava teoksen sanat myös koristelun suhteen. Yleensä korut tulevat laulajan tärkeille sävelille, jolloin teksti painottuu entisestään, mutta joskus tämä voi toimia myös toisinpäin.

Kanteleen erityismahdollisuudet

Kanteleella ja barokkimusiikilla on niin paljon yhteistä, että toisinaan tuntuu kuin kantele olisi alkuperäinen barokkimusiikin tulkki. Monet tämän musiikinlajin sävyjä kuvaavat ominaisuudet – kuten pehmeys, pyöreys, samettisuus ja heleys – yhdistyvät jo sinällään kanteleeseen. Edellä mainitun sormituksen lisäksi erityisen suuri lahja on kanteleensoiton monipuolinen sammutusjärjestelmä. Harvassa instrumentissa on mahdollista säädellä jokaisen yksittäisen sävelen soivaa kestoa ja tämä kanteleensoiton erityisominaisuus on omiaan barokkimusiikkiin. Yksi tehokeino on viivästyttää painokkaiden melodiaäänten sammutuksia. Barokkimusiikille on luonteenomaista soittaa runsaasti portato, johon kantelisti voi luoda vielä oman lisäsävynsä sammuttelemalla äänet eripituisina. Erityisen hyvin kantele taipuukin ground-pohjaisiin teoksiin, joissa voi herkutella basso-ostinaton eripituisten portatojen kanssa.

Arpeggiot ovat olennainen osa barokkimusiikin tulkintaa ja yksi koristelun väline. Arpeggio alkaa iskulta ja se voi olla rytmisesti symmetrinen tai sitä voi käsitellä agogisesti. Alaspäiset arpeggiot toimivat hyvin esimerkiksi kertauksissa. Soinnun voi myös koristella niin, että soittaa soinnun alkuosan suorana ja loppuosan rytmisesti murtaen.

Kanteleen rikas sävymaailma kannattaa hyödyntää kauttaaltaan barokkimusiikissa. Esimerkiksi sammutuslaudan alta tai vierestä löytyvä nasaalinomainen, cembalomainen helinä on omiaan värittämään sävyvalikoimaa ja tuomaan tyylinmukaista raikkautta. Polyfoniassa eri äänten välinen leikittely eri sävyillä luo selkeyttä kokonaishahmoihin.

Barokin ajan viritystaso on nykyistä (442 Hz) selvästi matalampi (415 Hz). Autenttista viritystä voi lähestyä myös jättämällä johtosävelen ja terssin aavistuksen verran tasavireistä viritystä matalammiksi, jos tämä sävelvaihtovipujen puolesta on mahdollista.

Matkaoppaita

Omien kokemusteni perusteella yllättävän moni barokkiteos sopii sellaisenaan kanteleelle. Suurin ongelma on kanteleen ikuisuushaaste: kromatiikka. Onneksi barokkimusiikki rakentuu harmonialtaan siten, että monin paikoin on mahdollista hyödyntää enharmonisia säveliä.

Barokkiäänitteiden kuuntelua tyylin omaksumisessa lienee mahdotonta ylikorostaa. Levytyksiin on kuitenkin syytä suhtautua erityisen suurella varauksella, sillä valitettavasti osa äänityksistä ei ole ns. autenttista barokkia, vaan esimerkiksi ”perusklassisesti” tai yliromantisoituneesti värittynyttä tulkintaa. Monista alan asiantuntijoista mainittakoon vanhan musiikin virtuoosi, barokkiharppuun erikoistunut taiteilija Andrew Lawrence-King. Hän sopii kanteleensoittajalle esikuvaksi siksikin, että hänen ohjelmistonsa vastaa monilta osin kanteleella soitettavaa barokkimusiikin ohjelmistoa.

Turvallinen lähtökohta aloittaa kanteleen barokkiohjelmistoon tutustuminen on esimerkiksi Tiina Takkisen kokoama barokkinuottikirja Kanteleen kanssa renessanssi- ja barokkimusiikin maailmassa (julk. Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2005). Kuten tämäkin julkaisu osoittaa, kanteleella soitettavaa barokkimusiikkia löytyy kaikentasoisille soittajille.

Vaikka moni asia toimii barokkimusiikissa kuten missä tahansa musiikin tyylilajissa, tämä muodostaa erityisen ja kiehtovan oman maailmansa. Tähänastiselta barokkimusiikin matkaltani olen saanut toinen toistaan suurenmoisempia musiikillisia aarteita ja toisaalta olen löytänyt myös aivan uusia ja avartavia puolia instrumentistani. Toivotan oivaltamisen iloa ja kauniita säveliä matkan varrelle! 

Lähteet:

• Christine Bürklin / Jyväskylän ammattikorkeakoulu: Barokkiseminaari 1 ja 2, yksityistunnit ja barokkikamarimusiikin ohjaustunnit
• Rabbe Forsman/ Sibelius-Akatemia: Vanhan musiikin seminaari ja  yksityistunnit
• Jari Ikkala/ Jyväskylän ammattikorkeakoulu: Barokkimusiikin historia ja -analyysi 
• Nikolaus Harnoncourt: Puhuva musiikki. Johdatusta musiikin uudenlaiseen ymmärtämiseen. Suomentanut Hannu Taanila. Otava. Keuruu. ISBN 951-1-08773-8

teksti: Heidi Äijälä