Kantele Musiikin Ajassa

Musiikin Aika, Finland Festivals 2009:n vuoden festivaali, soi tänä kesänä 7.–12.7. Viitasaarella teemanaan Muut musiikit länsimaisen taidemusiikin sisällä. Festivaali edustaa Suomen kesässä aikamme musiikkia, ja Viitasaaren kauniissa maisemissa on mahdollisuus virittyä moniin ennen kuulemattomiin ja kokemattomiin musiikillisiin elämyksiin. Kantelemusiikki oli tänä vuonna edustavasti esillä muutamien vuosien tauon jälkeen.

Kantelesävellyksiä on monesti ennenkin kuultu Musiikin Ajassa, ja siellä ovat esiintyneet useat eturivin kantelemuusikoistamme. Ensimmäisen kerran kantele soi festivaalilla vuonna 1989 kahdessa konsertissa ja useassa sävellyksessä. Tuolloin mm. kantaesitettiin Jukka Tiensuun Manaus – aavesonaatti konserttikanteleelle (Aino Meisalmi-Minkkinen) ja Leonid Bashmakovin Kantelekvartetto (Anni Kuusimäki ja jousitrio), molemmat Kanteleliiton tilauksia. Festivaalin 1989 ohjelmakirjassa Harri Suilamo kirjoitti: ”Kantele elää laajenevan ystäväpiirinsä kanssa eräänlaista päänavauksen vaihetta – parhaat ajat ovat vielä ja toivottavasti jatkossakin edessäpäin.”

Nyt, 20 vuotta myöhemmin, voimme ilolla todistaa myönteistä kehityksen suuntaa. Kantele on jo vuosia sitten vakiinnuttanut asemansa nykymusiikissa, ja tänä kesänä sen monet ilmaisumahdollisuudet toteutuivat neljässä eri konsertissa useiden säveltäjien näkemysten välityksellä. Jo avajaiskonsertissa Viitasaaren kirkossa kuultiin kantaesityksenä Harri Suilamon kanteleelle ja japanilaiselle kotolle säveltämä Wasure-gai – Onnade Calligraphy. Nimi Wasure-gai merkitsee ”unohduksen simpukkaa” tai ”simpukankuorta”, johon useinkin viitataan vanhassa japanilaisessa runoudessa. Tällä oli ”kyky tuoda lievitystä suruntäyteiseen kaipuuseen ja ikävään”.

Teoksessaan Suilamo jatkaa hienopiirteistä tutkimusmatkaansa kanteleen ja nyt myös koton maailmaan. Kuulijana minua ihastutti näiden kahdesta erilaisesta traditiosta peräisin olevien soittimien kohtaaminen säveltäjän musiikillisessa ilmaisukielessä. Suilamo on käyttänyt teoksessaan kummallekin soittimelle ominaisia, erilaisia sekä samankaltaisia eleitä: sävelkuvioita, huiluääniä, tremoloja, glissandoja. Sointimaailmat välillä lähenivät, välillä eriytyivät. Toisinaan oli vaikea erottaa soittimia toisistaan, välillä taas kanteleen kirkkaus ja hauraus ja koton eräänlainen alkukantainen voima piirtyivät selvästi. Teos sai niin elimellisesti yhteen sovittuneen tulkinnan Eva Alkulan ja Tomoya Nakain taitavissa käsissä, että Suilamon haasteellinen tekstuuri välittyi luontevasti lähestyttävänä.

Keskiviikon 8.7. konsertti ”Kulttuurisia transpositioita” oli järjestetty yhdessä Kanteleliiton kanssa. Tässä konsertissa kantele oli mukana useimmissa teoksissa, lisäksi aasialaisilla kielisoittimilla guzhengilla ja kotolla oli merkittävä rooli. Tarjolla oli näin epätavallisen laaja kielisoitinten sointivärien kirjo. Tilaisuuden avasi Matthew Whittallin Sketches before a storm Hanna Kinnusen (huilu) ja Eva Alkulan (sähkökantele) esittämänä. Tämä teos, kuten Suilamonkin kantaesitys, viittaa japanilaiseen kulttuuriin; runouteen ja maisemamaalaukseen. Kahdeksanosainen teos on fragmentaarinen, osien erilaisista luonteista muodostuu kuitenkin yhtenäinen kokonaisuus ikään kuin japanilaisessa panoraamasermissä.

Japanilaisuus ja fragmentaarisuus täydentyivät Tomoya Nakain esittäessä kotollaan Misato Mochizukin sävellyksen Intermezzi II. Mochizuki on siteerannut Intermezzojen yhteydessä filosofi Roland Barthesia: ”On olemassa fragmentin ideaali: korkea-asteista tiivistyneisyyttä, ei ajatuksien, viisauden tai totuuden, vaan ennen kaikkea musiikillisuuden.”

Melko harvoin kuultu soitin uuden musiikin yhteyksissä on liru, klarinetin kansanomainen versio, joka liittyi 15-kielisen kanteleen seuraan Hannu Pohjannoron Katajan laulussa sekä kiinalaisen guzhengin kumppaniksi Maria Kallionpään sävellyksessä Schatten II (k.e.). Lirua soitti Mikko Raasakka, kanteletta Eija Kankaanranta ja guzhengia Olga Shishkina.

Yksi konsertin kiinnostavimpia ja mielikuvituksekkaimpia teoksia oli Kanteleliiton Madetoja-säätiön tuella tilaama Asko Hyvärisen sävellys Channels kanteleelle, guzhengille ja lyömäsoittimille, jonka kantaesittivät Eija Kankaanranta, Olga Shishkina ja Janne Tuomi. Molempia kielisoittimia soitettiin hyvin vähän perinteisesti näppäillen; sitäkin enemmän muusikot saivat taituroida erilaisilla apuvälineillä, joilla naputeltiin, lyötiin, siveltiin tai hangattiin (joitakin tekniikkoja mainitakseni) kieliä mitä mielikuvituksellisimmin tavoin. Säveltäjä on itse lyömäsoittaja, mistä syystä hänellä on suuri arsenaali juuri tämänkaltaisiin lähestymistapoihin. Sävellyksestä muodostui hyvin kiehtova kokonaiskuva, ”efektit” eivät tuntuneet itsetarkoituksellisilta vaan ihmeellisistä soinneista ja hälyistä muodostui elävä musiikillinen kokemus.

Konsertin kolmas  kantaesitys oli Lotta Wennäkosken viulu-kanteleduo Sival Maria Puusaaren ja Eija Kankaanrannan tulkitsemana. Tämä virtuoosinen teos hahmottuu säveltäjän sanoin ”kolmiosaisena: tempoileva, sanoisinko sivalteleva avaus Ritmico e robusto rauhoittuu empivään väliosaan Espressivo e romantico. Ilmava päätös Leggiero all’aria leikkii arpeggiokuvioilla ohimennen kansanmusiikista muistuttaen.” Sävellyksen sointimaailma etenee kiinnostavasti ja puhuttelevasti tukituista ja sammuvista äänistä yhä soivempaan, kohti päätösjakson leikitteleviä sävelkuvioita.

Puhutteleva teos oli myös konsertin päättänyt, kiinalaissyntyisen Zhou Longin sävellys Wu Ji guzhengille, pianolle ja lyömäsoittimille. Musiikin Ajan uusi taiteellinen johtaja Perttu Haapanen kirjoittaa: ”Wu Ji viittaa muinaiseen kiinalaiseen filosofiaan ja kirjaimellisesti tulkittuna tarkoittaa vastakohtien puuttumista. Tarkempi merkitys nimelle voisi olla ’äärimmäisyyden tuolla puolen’.” Teos sai taidokkaan ja henkevän tulkinnan Olga Shishkinan, Emil Holmströmin ja Janne Tuomen toimesta.

Kaikki muusikot tekivät loistavaa työtä ihailtavalla osaamisellaan, paneutumisellaan ja heittäytymisellään, ja kuulijat saivat intensiivisen ja virkistävän kokemuksen.

Festivaalin säveltäjävieras oli englantilainen Michael Finnissy, joka oli valinnut 10.7. kantaesitetyn teoksensa Viitasaari kokoonpanon yhdeksi soittimeksi kanteleen. Uusinta-kamariyhtye sekä säveltäjä itse pianon ääressä vastasivat muista osuuksista. Itselläni ei enää ollut tilaisuutta kuulla loppuviikon konsertteja, joihin lukeutui myös 11.7. duo Eva Alkula & Tomoya Nakain myöhäisillan konsertti, jossa duo esitti itse tekemäänsä uuden polven fuusiomusiikkia sähkökanteleella ja kotolla.

Kanteleliiton 20 vuotta sitten aloittama yhteistyö Musiikin Ajan kanssa on tuottanut koko joukon merkittäviä sävellyksiä ja mieleenpainuvia musiikillisia elämyksiä. Toivotan tälle yhteistyölle hedelmällistä jatkoa tulevaisuudessakin.

Lähteet

• Musiikin Ajan ohjelmakirjat 1989 ja 2009