Senfi-yhtye esiintyy YLE Teemalla Pykäliä ja purtavaa -ohjelmassa.
Helsingin Sanomat kertoi tänään, että Suomessa on menossa kantelebuumi. Kantele on nyt vahvassa myötätuulessa. Kansallissoittimen arvokasta viittaa pitkään kantanut soitin on uuden tulemisensa ja kehittymisensä myötä vapautunut, ja sillä esitetään nykyään kaikenlaista...
Temps Oy:n sivuilla on kuvaesityksenä pienkanteleiden kielten vaihtamis- ja puhdistusohjeet. Kannattaa tutustua. Pienkanteleiden kielten vaihtaminen Näytä lisää esityksiä, joiden tekijä on Arja Kastinen....
Toiminnanjohtaja Riitta Huttusen äitiysloman sijaisuutta hoitamassa ollut Sirpa Lahti jää myös äitiyslomalle kevään aikana. Hänen tilalleen uudeksi toiminnanjohtajan sijaiseksi on valittu Riikka Hiltunen. Riikka (FM musiikkitiede) on aikaisemmin ollut tuottamassa ja...
Koistisen kotikanteleita lainauskäyttöön Koistinen Oy luovuttaa kaksi kotikanteletta Kanteleliitolle edelleen ohjattavaksi lainauskäyttöön nuorille vasta-alkajille. Kanteleet annetaankäyttöön aina lukuvuodeksi kerrallaan, mutta lukuvuoden ollessa nyt jo näin pitkällä,...