Tarvitsetko kannelta? Kanteleliitossa on kolme aloittelijalle sopivaa kotikannelta lukuvuodeksi 2009–10. Vapaamuotoinen hakemus Kanteleliittoon 15.6.2009 mennessä. Hämeentie 34 D, 00530 HELSINKI Tiedustele myös pienkanteleita.
XV VALTAKUNNALLINEN KANTELEKILPAILU KANTELEYHTYEET, TAMPERE, 3.–5.6.2009 Tule mukaan seuraamaan kaikkien aikojen suurinta kantelekilpailua! Kilpailussa on sarjat alle 12-vuotiaista ammattilaisiin ja musiikkityylejä laidasta laitaan. Ilmoittautuneita ryhmiä on 80. Voit...
Kardemimmit valittiin vuoden uusmaalaiseksi kansanmusiikkiyhtyeeksi. Kaikki yhtyeen jäsenet soittavat erikokoisia kanteleita ja laulavat. Yhtye on ollut koossa noin kahdeksan vuotta ja se on valittu mm. Vuoden kanteleyhtyeeksi 2004. Vuonna 2005 Kardemimmit voitti oman...
87-vuotias Kaisa Juutilainen lahjoitti oletettavasti viimeisen Paul Salmisen rakentaman konserttikanteleen Lahden konservatoriolle 16.12.2008. Lahden Jalkarannan sairaalassa asuva rouva opiskeli aikoinaan kanteleensoittoa Ulla Katajavuoren oppilaana. Kanteleen...
Salla Pesosen sävellyskonsertin Siivin äänimaisemissa ja instrumenttiyhdistelmissä tarjotaan kuulijalle mahdollisuus häkellyttävään, ennalta arvaamattomaan elämykseen. Konsertissa Pesonen itse esiintyy viiden avustajan kanssa soittaen preparoituja pienkanteleita. ...