Vilma Timonen Quartet esiintyi Artic Paradice Live vieraille ja muulle yleisölle. KUVA: Jorma Airola

Vilma Timonen Quartet esiintyi Artic Paradice Live vieraille ja muulle yleisölle. KUVA: Jorma Airola

Kaupan ja läntisen kulttuurin kansainvälistymistä seurasi läntisen kaupallisen musiikin ja – suoraan sanoen – huonon maun kansainvälistyminen. Oliko tämä uhka maailmanmusiikille? Ei välttämättä. Joidenkin mielestä kaikenlainen kosmopoliittisuus vain vahvistaa paikallisia kulttuureja, herättää meissä entistä suuremman halun vaalia omia juuriamme.

 

Pikainen katsaus Eurooppaan voi valaista asiaa. Vielä kolme vuosikymmentä sitten Euroopan Yhteisö oli vain 15 maan löyhä talousliitto. Kansallinen identiteetti oli voimissaan ja monet kansanperinteet olivat katoamassa. 2008 kansalliset rajat ovat hämärtyneet ja 27 maata muodostavat liiton, jolla on lippu, valuutta, hymni ja – jos hyvin käy – yhteinen ”perustuslaki”. Ainakin seitsemän maata odottaa innolla vuoroaan liittyä mukaan. Tästä huolimatta tunnen kovin vähän ihmisiä, jotka pitävät itseään eurooppalaisina. Päällimmäisenä on paikallinen identiteetti. Eurooppalainen kansanmusiikki näyttää myös tekevän uutta tulemista. Siitä esimerkkejä ovat flamenco, fado, irlantilainen musiikki ja Balkanin musiikki.

Eurooppalaisen kansanmusiikin pullat ovat siis hyvin uunissa? Valitettavasti ei. Luonnonlaitkin kun vaativat välillä pientä pukkaamista oikeaan suuntaan. On muistettava, että huonon maun ja kaupallisuuden vaara lymyää aina kulman takana. Jo 30 vuoden ajan maailmankulttuurien keskus RASA Hollannissa on tukenut perinteistä musiikkia ja soittimia eri puolilla maailmaa, ei vain musiikin itsensä vuoksi, vaan myös siksi, että perinteet ovat niin tärkeä osa ihmisen identiteettiä. 

Olemme löytäneet paljon yhteistyökumppaneita: muusikoita, festivaaleja, levy-yhtiöitä, lehtiä ja järjestöjä. Yhteiset ponnistuksemme ovat varmaankin pelastaneet joitakin musiikkiperinteitä katoamiselta, mutta moni on silti hiipunut. Pitäisikö hyväksyä, että näin vain käy? Vuoteen 2003 asti RASA ei juuri panostanut eurooppalaisiin perinteisiin, etenkään läntisen ja pohjoisen Euroopan perinteisiin. Veikkaanpa, että jossain vaiheessa ajattelimme, että näillä alueilla ei ollut paljon pelastamisen arvoistakaan…

Nyt ymmärrän, kuinka väärässä olimme. Matkani Arctic Paradise -festivaaliin Suomessa avitti valtavasti tätä ymmärrystä. En toki ollut aivan tietämätön suomalaisesta kansanmusiikista alun alkaenkaan. Olen tehnyt töitä suomalaisten kansanmuusikoiden kanssa ja tiesin pelimannit, runonlaulajat ja kanteleen. Olin jopa kuullut omintakeisesta ilmiöstä nimeltä ”suomalainen tango”. En silti ollut täysin vakuuttunut kaiken suomalaisen tarjonnan laadusta ja musiikillisesta arvosta. Sanotaanko, että olin kuitenkin riittävän utelias ottamaan selvää.

Lähdin Suomesta, kolme päivää ja parikymmentä konserttia takanani, hämmästyneenä. Paitsi että löysin perinteisistä sävelmistä suurta kauneutta, minuun teki suuren vaikutuksen sekä muusikoiden taso että koko tapahtuman loistava organisointi. Tiedän nyt, että suomalainen kansanmusiikki voi hyvin sekä taiteena että toimialana. On myös selvää, että se on pitkälti niiden lukuisten organisaatioiden ansiota, jotka ovat mukana ”pukkaamassa” asioita oikeaan suuntaan. Kokeneena musiikin ammattilaisena osaan arvostaa tätä. Erityismaininnan ansaitsevat Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto, Kanteleliitto, Suomen kansanmusiikkiliitto ja Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Näiden työ on esimerkillistä ja kelpaa malliksi muille Euroopan maille – myös omalleni. Mitä tulee näkemykseen ja ammattimaisuuteen, suomalaiset ovat eurooppalaisen kansanmusiikin eturintamassa. Vilpitön hatunnosto!

Olen taas kotimaassani Hollannissa. Tiesitkö, että Hollanti on kuuluisa ammatillisen musiikkikoulutuksensa tasosta? Maamme houkuttelee joukoittain opiskelijoita vanhaa, klassista sekä nykymusiikkia, jazzia ja pop-musiikkia opiskelemaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tarjonta on laajentunut kattamaan intialaisen klassisen musiikin – jos se sattuisi kiinnostamaan – kuten myös tangon, flamencon, latinalaisen musiikin, brasilialaisen musiikin ja anatolialaisen kansanmusiikin. Kaikista näistä saa tasokasta opetusta. Tästä varmaankin pitäisi olla ylpeä… Mutta miten on hollantilaisen kansanmusiikin laita? Sen opiskelu on mahdotonta. Absurdia – jopa huvittavaa! Hollantilainen kansanmusiikki on käytännössä kuollut. Kollektiivisesta muististamme ei enää löydy kansanlauluja. Minusta on mukavaa joutessani laulaa hollantilainen laulu, se saa minut tuntemaan oloni kotoisaksi missä lienenkin. Ystäviäni en kuitenkaan saa mukaan laulamaan. Mietin usein, mitä he pelkäävät. Ehkä tässä olisi paikka pukata asioita oikeaan suuntaan…. 

teksti: Maarten Rovers, Taiteellinen johtaja
RASA, Centre for World Cultures

Ulkomaiset vieraat tutustuivat Kanteleliiton, Suomen Kansanmusiikkiliiton ja Maailman musiikin keskuksen toimintaan. KUVA: Tove Djupsjöbacka

Ulkomaiset vieraat tutustuivat Kanteleliiton, Suomen Kansanmusiikkiliiton ja Maailman musiikin keskuksen toimintaan. KUVA: Tove Djupsjöbacka

 

Kantele 2/2008