Sammonvartijat 3. Louhi, Timo Parvela, Kansi: Jussi Kaakinen

Sammonvartijat 3. Louhi, Timo Parvela, Kansi: Jussi Kaakinen

Kalevala ja fantasiakirjallisuus nykyisessä muodossaan ovat kohdanneet ennenkin, kuten monet Tolkienin ystävät tietävät. Ja miksipä ei; jos anglosaksiset kirjailijat usein kaivavat inspiraatiota kuningas Arthurista, miksi suomalaiset fantasian osaajat jättäisivät Kalevalan ja muun kotoisen runoperinteen vaille huomiota? Yksi tuoreimmista kohtaamisista on Timo Parvelan nuorten fantasiatrilogia Sammon vartijat, jonka päätösosa Louhi ilmestyi viime vuonna.

Tarina alkaa musiikilla, kun koulupojat Ahti ja Ilmari omaksi yllätyksekseen soittavat ja laulavat koulun kevätjuhlassa rehtorin kaulaansa myöten tantereeseen. Myöhemmin käy ilmi, että poikien löytämän vanhan kanteleen kansi on tehty Sammon kappaleesta. Pojat itse ovat suoraan alenevassa polvessa Kalevalan sankareiden perillisiä, joiden ikiaikaisena tehtävänä on suojella rikkoutuneen Sammon palasia joutumasta Louhen kynsiin. Jännittävä tarina pitää sisällään ilmastonmuutosta, vallanhimoa, miekkoja ja magiaa, jättimäisen kotkan, hiisiä ja taivaaseen saakka ulottuvan rauta-aidan sekä tietenkin urheita sankareita auttajineen.

”Kannel on erittäin keskeisessä osassa koko tarinan, kaikkien kolmen kirjan ajan,” kertoo Timo Parvela itse. ”Kyseinen soitin on Väinämöisen tekemä koivuinen kannel. Siis se, jonka vaka vanha teki hauenluisen tilalle. Se on maaginen väline, jonka avulla sankarit saavat yhteyden Kalevalaiseen maailmaan ja sen avulla he avaavat myös lukittuja porttia ja ovia. Soittotapahtuman kuvailemisessa jouduin turvautumaan erilaisiin kantelesivustoihin, sillä oma soittokokemukseni rajoittuu opiskeluaikaan ja koulukanteleen soittamiseen.”

Kapsäkki-teatterin musikaalin ensi-ilta on 28.2.2010. kuva: Lauri Lundahl

Kapsäkki-teatterin musikaalin ensi-ilta on 28.2.2010. kuva: Lauri Lundahl

Trilogian ensimmäinen osa, Tuliterä, on saanut myös musikaalitulkinnan, jonka ensi-ilta on Kalevalan päivänä 28.2. eli tämän lehden ilmestymispäivänä. Musikaalin on tehnyt musiikkiteatteri Kapsäkki ja esitykset ovat teatterin omassa salissa Helsingin Hämeentiellä. Musiikin on säveltänyt Marko Puro ja esityksessä on luonnollisesti mukana myös kantele, Koistisen mikitetty viisikielinen. Esityksessä kannel omaa suuria maagisia voimia, se kykenee paitsi soittamaan ihmisiä maan sisään ja tainnuttamaan heitä, myös halkaisemaan kallioita.

Kirjassa muutoin soittotaidoton Ahti saa Väinämöisen kanteleesta irti ihmeellisiä, joskin uhkaavia säveliä, jotka ensisoitolla upottavat rehtorin, toisella kertaa pistävät Ilmarin isosiskon Annin jalat tanssimaan ja suun nauramaan tytön vastahakoisesta tahdosta riippumatta. Kanteleen soidessa Ilmari ryhtyy laulamaan kalevalaisia mahtisanoja, jotka kumpuavat puoliksi tiedostamatta jostain hänen sisältään. ”Se on vaarallinen,” sanoo isosisko kanteleesta. Mutta myöhemmin Anni, joka todella osaa soittaa kanteletta, saa soitollaan Ilmarin kuulemaan, haistamaan ja näkemään kesäisen metsän, vehreän jokilaakson peltoineen ja puutarhoineen sekä itsensä Väinämöisen haikean lähdön tämän maailman rannoilta.

”Sammon vartijat,” kirjailija kertoo, ”oli minulle todella mielenkiintoinen, kolme vuotta kestänyt projekti, jonka aikana perehdyin aivan uudella tavalla Kalevalaan ja sen myötä jonkin verran myös kanteleeseen.” Perehtyminen palkittiin paitsi lukijoiden mielenkiinnolla myös virallisemmalla tunnustuksella, kun Tuliterä palkittiin vuoden parhaan nuortenkirjan Topelius-palkinnolla 2007.

lisätietoja:

teksti: Ilari Ikävalko

Kantele 1/2010