Hohka JuuriJuhla-klubilla

Pohjoismaisen pelimannimestaruuden NORD11-kisoissa voittanut Hohka soittaa JuuriJuhla-klubilla keskiviikkona 11.4. Hohkan musiikki pohjautuu pohjoismaiseen kansanmusiikkiin, poimien matkaansa musiikillisia oivalluksia ympäri maailman. Meriheini Luoto (viulu), Valtteri...

Kantele 1/2012 ilmestynyt

Kantele 1/2012 on ilmestynyt. Hanki omasi edulliseen hintaan liittymällä Kanteleliiton jäseneksi. Liittoon voivat liittyä kaikki kanteleen ystävät, yleisö ja soittajat, tutkijat ja rakentajat. Liity tästä. Vanhoja numeroita luettavissa lehtiluukussa. Kantele-lehden...

Kanteleet urkuja korvaamassa

Espoon uuden piispan vihkimisjumalanpalveluksen musiikki hoidettiin urkujen puutteessa – kirkkoon rakennetaan uusia urkuja – hieman toisella tavalla. Hiippakunnan kanttoreista oli koottu 30 hengen kamarikuoro, joka lauloi kaikki virret 5-8 -äänisesti. Urkuparvella...

Levypoke 1 • 2012

Alkuvuoden aikana kantelelevykentälle on saapunut jälleen uusia tulokkaita, tällä kertaa kolmen julkaisun verran. Kaikilla äänitteillä on mukana vain pienkanteleita, vaikka näin erilaisten soittajien käsissä sitä ei tule ensimmäisenä edes ajatelleeksi. Velhoilua...

Kanteleet mukana Espoon hiippakunnan piispan vihkimessussa

Espoon hiippakunnan historian järjestyksessään toisen piispan Tapio Luoman virkaan vihkimismessu pidetään Espoon tuomiokirkossa 12.2.2012 klo 10. Tuo yli puolentoistatunnin messu radioidaan ja televisioidaan (YLE 1) suorana. Vihkimessussa on mukana runsaasti...