koulu

Anneli Kuparinen. Kuva: Timo Väänänen

Musiikkineuvos Anneli Kuparisen lapsuudenkodissa Laatokan-Karjalassa kantele oli aina läsnä, kuultavissa ja kosketeltavissa. Siitä syntyi rakkaus kansallissoittimeen ja musiikkiin, joka on jatkunut koko elämän ajan. Se on antanut tulta alle 70-vuotisjuhlaa viettävälle Finn-Kanteleet-yhtyeelle, Lahden kantele-elämälle, Ilomantsin kanteleleirille ja sadoille soittajille.

Anneli Kuparinen syntyi lähestulkoon kantele kainalossa. Hänen äitinsä Tyyne Niikko oli esiintyvä kanteensoittaja, jonka suvussa oli useampia kanteleensoittajia ja -rakentajia. Hänen isänsäkin soitti itse tekemäänsä kannelta. Kantele oli niin itsestään selvä osa perheen elämää, ettei Kuparinen osaa sanoa tarkalleen, milloin alkoi soittaa kanteletta.

”Soitin paljon, koska se miellytti minua. Kanteleen sointimaailma oli osa itseäni. Motivaatio syntyi perheen yhteisen elämänasenteen kautta. Laatokankarjalaisen taustani myötä perin myös mieltymyksen runosävelmien ja itkuvirsien taianomaiseen elämys- ja taidemaailmaan.” Lue loppuun

Anna-Liisa Tenhunen

Kun Anna-Liisa Tenhunen pääsi opiskeluaikana penkomaan arkistoja, ajan ja paikan taju katosivat. Näin löytyi oma ala kantele- ja perinteentutkimuksen parissa, jonka tuorein näyttö on helmikuussa julkaistussa Kantele-tietokirjassa. Tenhusen polveilevilta poluilta löytyy myös kanteleensoittoa ja opetustyötä.

Lapsena Anna-Liisa Tenhunen näki naapurin vintillä mummonsa veljelle kuuluneen ison kanteleen, jonka kansi oli halki ja kielet epävireessä. Silloin se oli vain yksi vanha esine muiden joukossa, mutta parikymmentä vuotta myöhemmin asenne muuttui.

”Työskentelin Kiuruvedellä esikoulunopettajana, kun kansalaisopistoon tuli vuonna 1982 aikuisten ison kanteleen alkeisryhmä, jota opetti Jaakko Laasanen. Naapurin emännällä oli kantele, mutta ei kyytiä, joten hän pyysi minua viemään. Sillä kyytireissulla olen vieläkin”, kertoo Tenhunen soittotaipaleensa alkuajoista.

Aikuisena Tenhunen sai tietää, että myös hänen lapsuudenkodissaan oli ollut kanteleen ja viulun harrastajia. Isän isä oli soittanut isolla kanteleella muun muassa kansanlauluja ja virsiä ja muu perhe oli usein laulanut mukana. Isä sisaruksineen oli perhepiirissä soitellut kanteleella myös tanssikappaleita. Lue loppuun

Majamäen kromaattisen kanteleen opas

Kanteleelle on vuosien saatossa kirjoitettu melkoinen määrä erilaisia oppikirjoja. Pienkanteleelle tarkoitetut oppaat rajaan tämän artikkelin ulkopuolelle. Isolle kanteleelle painetuista kouluista suurin osa on tarkoitettu ptkältä sivulta soittoa varten. On merkille pantavaa, että 1900-luvun alun ensimmäisissä kantelekouluissa kehotetaan soittamaan toisin päin kuin suurin osa kansansta soittaa. Selityksiin en tässä yhteydessä puutu. Lyhyeltä sivulta soittoa varten on tiedossani vain Elias Lönnrotin käsikirjoituksena oleva kantelekoulu 1800-luvulta, Musiikki Fazerin 1920- tai 1930-luvulla julkaisema opasvihkonen, Tytti-Leena Laasasen Perinteellisen suurkanteleen opas vuodelta 1991 ja kirjoittamani Itäkarjalaisen kromaattisen kanteleen koulu vuodelta 1987.

Seuraavassa esittelen arkistojeni kaksi harvinaisempaa kanteleen soitonopasta. Ensimmäinen on Musiikki Fazerin ohje kanteleen soitolle lyhyeltä sivulta. Julkaisu on Efraim Kilpisen konserttikantele-mainoksesta päätellen ilmeisesti painettu 1920 tai -30-luvulta. Suppeahko opas perustuu kielistön alle asetettaviin kaavakkeisiin. Keskiaukeamalla on 28-, 30-, 32-.ja 36-kielisille kanteleille virityskaavio ”Moll n:o 1.” ja ”Dur n:o 1.” (=a-molli ja C-duuri). Vastaavanlaisia kaavakkeita on käytetty nuottien asemasta mm. sitroissa ja ainakin virolaisissa kanteleissa. Vihkosen viimeisellä sivulla on ”Kantele kirjastossa” lueteltu 50 numeroitua sävelmää. Ne eivät siis ole nuotteja, vaan kielistön alle asetettavia kaavakkeita. Olisi mukava tietää onko niitä jollakin vielä tallessa?

Lue loppuun

Arja Kastinen opastaa Sarah Cummings-Ridgeä Sommelon Kansainvälisellä kanteleleirillä 2009. Kuva: © Klaus von Matt/Sommelo

Kiinnostus Suomen kansallissoittimeen on matkustanut maailmalle monia väyliä pitkin. Sarah Cummings-Ridgen kohdalla kipinä kyti yhden sukupolven yli ja loimahti liekkiin Sarahin sormissa ja sydämessä parikymmentä vuotta sitten. Nyt hän levittää kanteleoppia Mainessa lapsille ja aikuisille.

Sarah Cummings-Ridgen isovanhemmat muuttivat Kuhmon seudulta Amerikkaan 1900-luvun alussa. Suomalaiset juuret pysyivät tärkeänä osana perhettä, mutta kanteleeseen hän tutustui vasta vuonna 1991.

”Matkustin siskoni, tätini ja äitini kanssa Finn Fest USA -kulttuurifestivaalille Hancockiin, Michiganiin. Koivun Kaiku -kanteleryhmä esiintyi siellä ja osallistuin myös 5-kielistyöpajaan”, Sarah muistelee.

Maailman paras häälahja

Kun Sarah meni naimisiin vuonna 1992, hän sai isältään lahjaksi 10-kielisen kanteleen. Vaikka Sarah on ammatiltaan koulun musiikinopettaja ja hän soittaa useita instrumentteja, kanteleensoittajan ensiaskeleet eivät olleet helppoja.

”Lähimmät kanteleensoittajat asuivat yli 1600 kilometrin päässä. Minulla oli suomenkielinen oppikirja ja isäni pystyi kääntämään sen – lukuun ottamatta musiikkitermejä. Joten katkoin aika monta kieltä yrittäessäni virittää kanteletta. Sitten sain kaksi lastani ja meni monta vuotta, että kantele sai odottaa hyllyllä.”

Vuonna 1998 Finn Fest järjestettiin Mainessa. Sen yhteydessä oli Merja Sorian ja Diane Järven vetämä kantelepaja, jossa soittimen maailma alkoi avautua Sarahille. Jatkoa seurasi vuotta myöhemmin Issaquahissa, Washingtonissa. Siellä Timo Väänänen opetti pieniä kanteleita ja Wilho Saari isoa kanteletta, jota Sarah kokeili ensimmäistä kertaa.

”Toin kurssilta tuliaisina 36-kielisen kanteleen, musiikkia ja syvän rakkauden Suomen kansallissoittimeen. Pidämme yhteyttä Wilho Saaren kanssa edelleen, ja kolme vuotta sitten hän oli esiintymässä Mainessa vaimonsa Kaisan kanssa”, kertoo Sarah, joka soittaa nykyisin 5- ja 10-kielistä, miehensä rakentamaa 15+4-kielistä sekä konserttikanteletta. Lue loppuun

Uusi vuosi, uudet kujeet. Näin myös musiikissa, jota usein pidetään aikamme peilinä. Sävelten kautta säveltäjät peilaavat aikaansa ja sen ilmiöitä, esittäjät heijastelevat tuntojaan. Mistä tulemme, missä olemme ja minne menemme? Samat tekijät vaikuttavat niin säveltäjän, esittäjän kuin kuulijankin kokemukseen musiikista. Nämä tekijät ovat vahvasti läsnä myös taidekanteleensoiton pedagogiikassa. Minne me taidesoittajat olemme alaamme suuntaamassa?

Taidekanteleensoiton opetuksen kehityksessä on tähän päivään mennessä otettu jo monia isoja merkittäviä askeleita. 1970-luvulla musiikkiopistoissa tehtiin ensimmäiset kurssisuoritukset taidekanteleen soitossa. Vuonna 1984 aloitettiin Lahdessa taidekanteleen ammattiopetus Anneli Kuparisen johdolla, mikä osaltaan mahdollisti ammattitaitoisen opetuksen leviämisen yhä laajemmalle musiikkiopistoihin. Vuonna 1987 kantele hyväksyttiin osaksi Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmaa, jossa Ritva Koistinen on ohjannut lukuisia taiteilijoita yhä syvemmälle kanteleensoiton saloihin. Kanteleen kuulumisella osana musiikkiyliopiston esittävän säveltaiteen koulutustarjontaa on ollut merkittävä vaikutus taidekanteleen aseman vakiinnuttamiseen taidemusiikin konserttisoittimena.

Suurena haasteena taidekanteleensoiton opetuksen alkumetreiltä alkaen on ollut Lue loppuun

Laukkoskelaiset ry on valinnut esikoulunopettaja Tuula Olkasen vuoden 2009 kylähulluksi tunnustuksena hänen tekemästään työstä kanteleen ja lasten parissa. Tunnustuskirjassa sanotaan:

Laukkoskelaiset ry on valinnut Teidät, Tuula Olkanen vuoden 2009 kylähulluksi tunnustuksena elämänmittaisesta työstä, jota olette tehnyt itseänne säästämättä ja kiitosta pyytämättä; Arvokkaasta ja tulostuksellisesta työstänne kanteleharrastuksen edistämiseksi kylän nuorten ja esikoululaisten parissa.

Sähkökanteleryhmä loppukonsertissa

Sähkökanteleryhmä loppukonsertissa

Saavuin illansuussa sunnuntaina 7.6.2009 Ilomantsin Pogostan koululle, jossa kanteleleirillä oli jo täysi tohina päällä. Camp Majorilla opiskelevat sekä soitinrakentajat olivat saapuneet leirille jo perjantaina ja ahkera työnteko oli aloitettu lauantaina. Me Camp Minorilaiset saavuimme paikalle sunnuntain aikana ja sitten meitä leiriläisiä oli yhteensä 54. Kuten aiempinakin vuosina, niin nytkin leiri oli hyvin kansainvälinen: suomalaisten lisäksi soitonopiskelijoita tuli Karjalan Tasavallasta, Kanadasta sekä Japanista saakka. Ilahduttavan monta poikaa oli myös leiriläisten joukossa. Leirillä oli yhteensä 13 opettajaa sekä vapaa-ajanohjaajina Marja-Liisa Keinänen ja Heidi Kantanen. Leiriläisistä huolehtivat myös leiriäiti Päivi Erkkilä sekä leiri-isä Alpo Heiskanen.

Leiriläiset sählypallo-okariinoa rakentamassa

Leiriläiset sählypallo-okariinoa rakentamassa

Olen itse käynyt Ilomantsin leirillä vuodesta 1991, tosin aina välillä on muutama vuosi jäänyt väliin. Leirille on aina yhtä mukava tulla, sillä opetuksen taso on taattua. Jokainen leiriläinen saa päivittäisen yksityistunnin ja ryhmäsoiton lisäksi valita myös sivuaineita. Tänä vuonna erikoisuutena oli mahdollisuus tutustua bulgarialaiseen lauluun ja tanssiin Emmi Knuutisen johdolla. Emmi opetti myös kehorytmiikkaa, johon tänä vuonna osallistui lähinnä nuorimpia leiriläisiä. Varhaiskasvattajien leiri oli valitettavasti jouduttu peruuttamaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Lue loppuun

Kantele lukiossa

Syyskuussa 2008 Sapporossa pidetyn kanteleleirin yhteydessä meillä opettajilla, Vilmalla, Sennillä ja minulla oli mahdollisuus päästä tutustumaan Sapporo Sosei -lukion  musiikinopetukseen ja erityisesti 5-kielistunteihin. Lukio on toistaiseksi ainoa koulu Japanissa, jossa kanteleenopetus on osa musiikin opetussuunnitelmaa. Taisi kyynel kimaltaa itse kunkin silmäkulmassa, kun seurasimme innokkaan opettajan vetämää tuntia ja nuorten lukiolaisten keskittynyttä aherrusta 5-kielistensä kanssa. Tämä lupaa tulevaisuudessa jotain todella hyvää. Paikallisten muusikoiden ja opettajien sitkeä työ ansaitsee jälleen suuren kiitoksen.

img_0237Japanissa on koulun opetusohjelmaan liitetty viisikielisen kanteleen soitonopetus ensimmäistä kertaa. Sapporossa toimivassa yksityisessä Sapporo Sosei -lukiossa opetus alkoi toukokuussa 2008 ja opettajana toimii Yuji Itakura. Hän kuuli opiskeluaikanaan Hokkaidon kasvatustieteellisessä yliopistossa Sapporossa kanteleen soittoa, ihastui siihen ja halusi opettaa sitä muillekin. Eva Alkula oli Itakuran opiskeluaikana yliopistossa vaihto-opiskelijana. Lue loppuun

Jarr! 16 pahaa aavistamatonta kyläkoulua joutui merirosvojoukon kaappaamiksi elokuun viimeisellä viikolla. Merirosvot, toiselta nimeltään Ylä-Savon kanteletyöryhmä hyökkäsi kouluille virkistääkseen seudun kanteleperinnettä, ja tutustuttaakseen koululaisia kanteleensoittoon. Vahvoina kantelepitäjinä vielä 90-luvun alussa tunnetut Vieremä, Kiuruvesi ja Iisalmi ovat viime aikoina soineet kantelepiireissä hieman hiljaisemmin, ja siitäkös seudulta kotoisin olevat kanteleammattilaiset ovat jo pitkään olleet huolestuneita. Nyt oli pakko tehdä jotakin, päätimme hyökätä. 

Merirosvojen soittaman Pirates of the Caribbean-elokuvien tunnusmusiikin jälkeen oli vuorossa lastenlaulusikermä, jossa yleisön tehtävänä oli tuntea tikkukanteleella soitettujen kappaleitten nimiä. Kaikkein innokkaimmilla kuulijoilla oli vaikeuksia pysyä housuissaan, kun ilmoille sinkoilivat tutut melodiat aina Peppi Pitkätossusta Pikkuisiin kultakaloihin (jotka vinhalla menollaan rikkoivat kanteleensoiton olympiaennätyksiä Pekingin kisojen kunniaksi). Lue loppuun

Jane Ilmola syntyi suomalais-amerikkalaiseen perheeseen Wisconsinissa. Hän innostui äitinsä synnyinmaasta niin paljon, että hakeutui opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Monen mutkan kautta hänen tiensä kuljetti Haapavedelle nostamaan kantelepitäjän osaamista uudelle tasolle.  

Haapaveden Mäkirinteen koulun salissa riittää säpinää. Jokilaakson kanteleet on harjoittelemassa yhtyeen ensimmäiselle levylle tulevia kappaleita, joita aletaan äänittää myöhemmin samana päivänä. Sato-levy ilmestyy kesäkuun puolessa välissä.

Lue loppuun

Kantele on vertaansa vailla oleva suomalaisen kulttuurin symboli, ollut jo parisataa vuotta. Kanteletta on kuvattu sanallisesti, runosäkein, musiikillisesti ja se on mukana sadoissa piirroksissa, maalauksissa ja veistoksissa. Joissakin se tuntuu päälle liimatulta, joissakin paremmin paikalleen osuneelta. On kuitenkin yksi muistomerkki ylitse muiden, jossa kantele tuntuu olevan todella paikallaan ja jossa taitelija on lisäksi osannut kuvata sen voimana eikä vertauskuvana: Erkki Ala-Könnin muistomerkki Ilmajoella, Ilkan kentällä.

kuva: Sakari Erkkilä

Kuulaan aurinkoisena syyskuun päivänä armon vuonna 2006 ajelemme Seinäjoen rautatieasemalta Ilmajoelle päin. Olen muutaman ystäväni kanssa pyhiinvaellusmatkalla, muistelemassa kansallisen kulttuurin suurmiestä. Erkki Ala-Könni siirtyi pitkään sairastettuaan tuonilmaisiin 85-vuotiaana syyskuussa 1996, tasan kymmenen vuotta sitten, mutta jo kaksi vuotta myöhemmin, helatorstaina 1998, paljastettiin synnyinpitäjän keskeisimmällä paikalla hänen muistomerkkinsä. Lue loppuun

Arkistot