Hämeenlinna

Heikki Laitinen (oik.), Unto Voutilainen ja Marja-Liisa Syvänne tutkivat kanteletta Sammatissa. (kuva: Timo Väänänen)

Viime syyskuussa olin mukana merkillisellä löytöretkellä. Matka suuntautui läntiselle Uudellemaalle ja matkakumppaneinani olivat Timo Väänänen ja Leena Häkkinen. Olimme Sammatin kirkon kellotapulin jättikantelon jälillä. Olimme saaneet luvan ottaa valokuvia salaperäisestä kanteleesta ja olimme päättäneet tallentaa nauhalle kanteleeseen liittyvää perimätietoa. Jännittyneinä ajoimme tunnin matkan Helsingistä länteen, ensin valtatietä, sitten syksyisiä, mutkittelevia paikallisteitä pitkin. Perillä suurimmatkin odotuksemme ylittyivät moninkertaisesti.

Sammatin punaiseksi maalatun, sopusuhtaisen kauniin kirkon pihamaalla meitä odottivat Unto Voutilainen, seurakuntamestari, ja Marja-Riitta Syvänne, joka on jo pitkään toiminut kirkon esittelyn yhteyshenkilönä. Lönnrotin kotikirkko houkuttelee vuosittain lähes parikymmentätuhatta kävijää läheltä ja kaukaa. Viitisentoista vuotta heille on silloin tällöin näytetty myös tapulin jättikantele. Jännitys kohoaa. Astumme kellotapulin lävistävään holvikäytävään, jota pitkin edelleen kuljetaan kirkkoon. Käytävän sivulla oleva leveä lautaovi aukeaa naristen. Siellä se on penkillä, laakeriseppelten ympäröimänä: vihreä jättikantele. Lue loppuun

Ulla Katajavuori (16.6.1909–5.10.2001)

Kun raumalainen konemestari Emil Hugo Katajavuori soitteli kotona kanteletta, lapset Ulla ja Eino kuuntelivat vieressä ja oppivat soiton alkeet. Raumalla oli 20-luvun puolivälissä virinnyt innokas radioamatööriharrastus; Yleisradio oli perustettu vuonna 1926, ja kun Rauman Seurahuoneelta radioitiin lähetys, sisarukset kutsuttiin siihen soittamaan. Näin Ulla oli Yleisradion ensimmäisiä esiintyjiä, ja vähitellen hänen soittoaan alettiin kuulla myös kotikaupungin juhlissa.

Kun perhe muutti Helsinkiin, 17-vuotias Ulla pääsi Sivistysjärjestöjen kansankonservatorioon Paul Salmisen oppilaaksi ja tutustui tämän kehittämään kromaattiseen kanteleeseen. Soittajan ura lähti nousukiitoon, mikä merkitsi yhä tiheneviä esiintymiskertoja niin radiossa kuin monissa juhlatilaisuuksissa.

”1920- ja 30-luvuilla Paul Salminen ja Ulla Katajavuori tekivät Suomessa samaa työtä kuin Andrés Segovia Espanjassa ja Wanda Landowska Puolassa: kansansoitin tai unohdettu soitin nostettiin länsimaisen musiikin ns. taidesoittimien rinnalle. Meillä se oli kantele – vaikka aikaa tämän tiedostamiseen kuluikin vielä muutama vuosikymmen.” (Paavo Helistö)

Ulla Katajavuorta haluttiin kuulla – ja ehkä myös nähdä; hän kehitti itselleen rooliasun pukeutumalla kirkkaansiniseen Aino-pukuun, jota punainen esiliina, helyt ja pitkät vaaleat palmikot täydensivät. Lue loppuun

Kanteleliiton syyspäivillä valittiin uusi hallitus vuodelle 2011. Jokavuotisia syyspäiviä isännöi tällä Kari Dahlblom Palokan Pelimannitalolla, jossa toimii mm. Suomen kantelemuseo, Jyväskylässä.

Kanteleliiton syyspäivät ja -kokous pidettiin 25.–26.9.2010 Palokassa. Kokous valitsi tulevalle toimikaudelleen puheenjohtajaksi helsinkiläisen muusikko ja musiikkipedagogi Vilma Timosen, joka on aiemmin toiminut hallituksen varapuheenjohtajana. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin tutkija ja Kansanmusiikki-instituutin johtaja Marko Aho, Kokkola. Muita hallituksessa jatkavia jäseniä ovat Johanna Aho, Lahti; Ville Eerola, Hämeenlinna; Susanna Heinonen, Helsinki; Mariia Huikari, Ylivieska; Maija Kauhanen, Helsinki; Emmi Knuutinen, Helsinki; Pekka Lovikka, Ylitornio; Aino Meisalmi-Minkkinen, Tikkakoski; Rauno Nieminen, Ikaalinen; Jyrki Pölkki, Kuopio; Outi Sane, Lempäälä; Satu Sopanen-Helisalo, Helsinki; Harri Suilamo, Salo.

Vuodesta 2008 Kanteleliiton puheenjohtajana toiminut Eva Alkula väistyy liiton puheenjohtajan paikalta. Alkulan työ Kanteleliiton toiminnassa on ollut merkittävä ja Kanteleliitto kiittää Evaa monivuotisesta korvaamattomasta työpanoksesta!

sailo

Elias Lönnrotin vuonna 1835 julkaisema Kalevala loi pohjan karelianismin synnylle. Eri alojen taiteilijat ammensivat aiheitaan Kalevalasta ja kansanrunoista sekä olivat muutenkin innostuneita karjalaisuudesta. Kulttuurikarelianismin lisäksi levisi poliittinen karelianismi, jonka tavoitteena oli suur-Suomen aikaansaaminen. Alpo Sailo oli aktiivinen karelianismin kaikilla osa-alueilla. Alpo Sailo (nimi alun perin Albin Leopold Englund; 14. 11. 1877–6. 10. 1955) oli suomalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari, joka on tullut tunnetuksi ennen kaikkea hänen runonlaulajista tekemistään patsaista. Sailon ensimmäiset runonlaulajakuvat syntyivät Helsingissä vuonna 1906–1907, jolloin Jehkin Iivana ja Iivana Onoila vierailivat Sailon ateljeessa. 

Vuonna 1908 Sailo teki matkan Tuupovaaran Öllölään, jossa hän tapasi Petri Šemeikan. Petrillä ei ollut enää kannelta, sillä hän oli antanut sen Béla Vikárille. Vikár tunnetaan mm. Kalevalan unkarintajana ja henkilönä, joka käytti ensimmäisenä fonografia musiikin äänittämiseen vuonna 1892. Sailo veisti Šemeikalle uuden kanteleen tämän pojan ja pojanpojan kanssa. Kun kantele valmistui, Petri yritti virittää sitä, mutta ei enää huonokuuloisuutensa vuoksi pystynyt. Hän totesi soittonsa soitetuksi ja laulunsa lauletuiksi. Lue loppuun

Ismo Sopasen varhaisimmat musiikkimuistot ovat äidin laulut. Kotona soi myös isän viulu sekä Sopasen sisarukset -trio. Ismon kanteleinnostuksesta sai alkunsa myös 30-vuotias Kanteleliitto.

Ismo Sopasen kiinnostus musiikkiin heräsi kymmenvuotiaana. Isä harrasti nuoruudessaan klassista ja viihdemusiikkia sekä myöhemmin kuorotoimintaa, äiti lauloi hengellisiä ja karjalaisia kansanlauluja. Aluksi Ismoa kiinnosti harmonikan soitto, mutta lopulta pitemmän korren vei kantele. Sen opiskelu järjestyi kotikauppalassa Nokialla asuvan kanteletaiteilija Marjatta Puupposen (myöhemmin Markkula) johdolla.

Lue loppuun

Raja-Karjalan kanteleensoittajat ja runonlaulajat kohotettiin 1800-luvun lopulta lähtien lähes kulttihahmoiksi Karjalan kävijöiden ”pyhiinvaellusmatkojen” kuvauksissa. 

Maine kasvoi miesten esiintymismatkojen myötä. Kiertävät kanteleensoittajat olivat oman aikansa ”julkkiksia”, joista kirjoitettiin paljon. Vajaan vuoden olen vaeltanut heidän jalanjäljillään, etsien kirjastoista ja arkistoista muisteluja, kirjoituksia ja kuvia. Keruu on käynnissä, tutkimus tulossa. Siihen saakka – katkelmia kantelekeikoilta. 

Lue loppuun

Arkistot