1927

Kaksi kolholaista kannelta. Taustalla Kari Dahlblomin loimukoivuinen kantele, josta on poistettu sävelvaihtokoneisto ja laitettu tilalle nylkyttimet. Edessä Pirkko Lintulan visakoivuinen kantele. kuva: Rauno Nieminen

Kolhon kanteletehdas nousi nopeasti ja sen tuotanto suunniteltiin niin suureksi, että sitä varten rakennettiin oma verstasrakennus. Kanteleita rakennettiin Paul Salmisen piirustuksilla. Sodan jälkeisenä aikana soitinten saaminen oli vaikeaa. Soitintuonti Saksasta tyrehtyi vuosikausiksi ja muissakaan sotaa käyneissä maissa ei soitintuotanto elpynyt nopeasti.

Einari Marvia toteaa Fazer-Musiikin historiassa, Fazerin Musiikkikauppa 1897–1947, että “sodan jälkeen soitinten tuonti oli aivan olematon”, mutta “vähitellen saatiin kotimaassakin käyntiin eräitten soittimien valmistus”. “Muunmuassa on ryhdytty valmistamaan mandoliineja ja kitaroita, joille on annettu tavanmukainen Fazer nimi. Kantelemestari Paul Salmisen piirustusten mukaan ryhtyi eräs soitintehdas rakentamaan liikkeelle Fazer-kanteleita, joiden suunnittelussa viimeiset äänitekniset kokemukset oli otettu huomioon. Yleisön jälleen herännyttä kiinnostusta tätä ikivanhaa kansallissoitintamme kohtaan kuvaa se, että Fazer-kanteleita on muutamassa kuukaudessa myyty 100 kappaletta.” Fazer panosti kanteleisiin, joiden menekki veti vertoja pianoille ja flyygeleille, joita Fazer myi vuonna 1946 ainoastaan 100 kappaletta, 1945 35 kappaletta ja 1944 vieläkin vähemmän.

Marvian kirja on julkaistu vuonna 1947 ja ehkä siksi hänellä ei ollut esittää kanteleiden myyntilukuja koko vuodelta. Mikä oli se soitintehdas joka näitä kanteleita valmisti? Asia selvinnee vielä Fazerin arkistoista, mutta vahvana ehdokkaana on myöskin Kolhon kanteletehdas. Kysymyksessä saattaa olla myös Kilpinen Kalajoelta. Muita satojen kanteleiden tuotantomääriin pystyviä valmistajia Suomessa ei ollut. Kitaroita ja kanteleita valmistavat yritykset, pietarsaarelainen Landola ja järvenpääläinen Jaakko Noso eivät valmistaneet vielä tässä vaiheessa kanteleita. Lue loppuun

Timo Lipitsä soitti omatekoista 10-kielistä kanneltaan Tampereen laulujuhlilla 1934. Lehdet kertoivat: ”Vanhuuttaan vapisevat kädet käsittelevät rakasta soitinta varmasti, ja virsujalka pyrki lyömään tahtia.” Kuvalähde: Vapriikin kuva-arkisto

Kanteleensoittaja, runolaulaja Timo Lipitsä kiersi aikoinaan laulu- ja soittomatkoilla eri puolilla Suomea ja tuli laajalti tunnetuksi. Hän kuoli 60 vuotta sitten Kiuruvedellä, kaukana synnyinseudultaan Suistamolta.

Raja-Karjalan pitäjistä Suistamo tunnettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa erityisesti runolaulun, kanteleen ja itkuvirren taitajistaan. Sieltä lähtivät liikkeelle myös vaeltavat esiintyjät, jotka tekivät runolaulantaa ja kanteleensoittoa tunnetuksi kaikkialla Suomessa. Kuuluisia runokyliä olivat Shemeikka, Lytsy ja Loimola. Koiton kylästä on lähtöisin vain yksi tunnettu laulaja: Timofei (Timo) Georginpoika Lipitsä. Hän syntyi kirkonkirjojen mukaan toukokuun 1. päivänä 1857. Isä, Georgi (Jyrki) Mihailinpoika (1832–1901) viljeli Koitonselässä pientä maatilaansa ja piti sen ohessa pientä rihkamatavarakauppaa. Äiti, Matrona Feodorintytär (1831–1859) oli kotoisin Suojärveltä Korpijärven kylästä. Hän kuoli 28-vuotiaana synnytykseen. Timo, esikoispoika jäi 2-vuotiaaksi. Isä avioitui vielä kahdesti; kolmesta avioliitosta hänellä oli kaikkiaan 14 lasta.

Timo Lipitsä on kertonut olleensa 1½-vuotiaasta noin 10-vuotiaaksi äitinsä veljen Johor Feodor Hilosen ja hänen vaimonsa Eudogia Hilosen hoidossa. He asuivat Shemeikan talossa Kontron kylässä. 11-vuotiaana Timo karkasi kotoa; isä oli rahtimatkoilla ja äitipuoli kohteli huonosti. Hän oli kolme vuotta Vitelessä, käveli kerjuulla, paimenessa ja jokivarressa uitoissa. Suistamon pitäjähistoria kertoo Lipitsän saaneen jo poikasena ”Vienan-Karjalassa kierrellessään kalevalaisten laulujen taitamisen alun”. Tutkija Leea Virtasen mielestä Lipitsän ohjelmistossa ei ole tästä merkkejä. Lipitsä on itse maininnut 34 eri informanttia, joilta hän oli lapsesta asti kuullut lauluja Suistamolla, esimerkiksi vanhemmiltaan, em. Hilosilta, vaimoltaan, Petri Shemeikalta ja hänen veljiltään sekä Iivana Onoilalta (sekä nuorena että laulumatkoilla).

Kotiin palattuaan Timo Lipitsä teki metsätöitä ja viljeli tilaa. Jyrki Lipitsä oli kanteleensoittaja, ja hän opetti pojalleen sen soiton ja rakentamisen taidon. Vanhanaikainen kantele oli hongan latvasta ja kansi kuusesta. Isä kehotti niin tekemään, koska Lue loppuun

Suomalaisen konserttikanteleen kehittäjän muusikko Paavo Benjamin Hinkkasen eli Paul Salmisen kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Hän syntyi 11.10.1887 Inkerinmaalla Rappulan kylässä, joka kuului Toksavan seurakuntaan. Paulin isä Paavo Hinkkanen ja äiti Helena os. Puumalainen olivat molemmat sukujuuriltaan lähtöisin Suomesta. Isä oli ammatiltaan maanviljelijä ja perheeseen kuului kolme poikaa, joista vanhin oli Väinö Ferdinand, keskimmäinen Paul Benjamin ja nuorin Edvard Emanuel.Paul Salminen

Paulin varhaislapsuudesta ei ole säilynyt kovinkaan paljon tietoa. Hän oli vasta 3-vuotias, kun isä kuoli ja äiti Helena jäi perheensä yksinhuoltajaksi. Kansakoulun kaikki Hinkkasen veljekset kävivät kuitenkin omalla kotiseudullaan Toksavassa, mutta sen jälkeen perhe muutti Pietariin. Edessä oli ensin rippikoulu ja konfirmaatio Pyhän Marian kirkossa, jonka kanttorina toimi musiikin monitoimimies Mooses Putro, joka tunnetaan nimellä myös ”Karjalan Sibelius”.

Paul Salmisen syntymän aikoihin Karjalassa ja Inkerinmaalla kukoisti monipuolinen ja rikas suomalais-inkeriläinen kulttuuri. Erikoisen suosittuja olivat kesäiset laulu- ja soittojuhlat, joista tunnetuimmat olivat Sortavalan laulujuhlat, mutta vilkasta oli myös Inkerinmaan oma kuoro- ja orkesteriharrastus. Suurelta osin papiston tehtäväksi jäi tavallisen kansan opetus ja sivistäminen. Perustettiin lisää uusia suomenkielisiä kouluja ja kirjastoja, joista tunnetuin oli Kolppanan opettajaseminaari. Lue loppuun

Viime vuonna tuli esiin melkoinen kanteleharvinaisuus, kun jyväskyläläinen pianonsoitonopettaja Päivi Janhonen etsi kotia perintönä saamalleen kanteleelle.  Janhonen sai kanteleen kymmenen vuotta sitten kuolleelta tädiltään Vilma Lepikolta. Vilma Lepikko asui Toivakassa, lauloi kirkkokuorossa ja soitti kansanmusiikkia omaksi ilokseen. Lepikko esiintyi usein kanteleineen Toivakassa. Kantele on Paul Salmisen, mutta malli oli ennen näkemätön.

Kääntäminen, venyttäminen, lyhentäminen…

Salmisen koneistoilla varustetut kanteleet perustuivat ideaan, jossa diatonisesti viritetyn kielistön jokaista kieltä voidaan ylentää tai alentaa koneiston avulla. Ensimmäinen Salmisen koneisto perustui kielen kääntämiseen ja toinen venyttämiseen. Kolmas tapa, joka oli jo käytössä Salmisen aikaan mm. harpuissa, perustuu kielen soivan pituuden lyhentämiseen. Vaikka Salminen ehkä sai idean harpun mekanismista on hänen koneistonsa täysin erilainen kuin harpussa käytetty mekanismi. Fazerin musiikkiliike markkinoi aluksi Salmisen kannelta nimellä ”Suur- eli harppukantele”.  Kielien kääntämiseen perustuvassa koneistossa samaan akseliin on kiinnitetty 2-3 kieltä. Vipulaitteella käännetään se kieli soittotasolle, jota halutaan soittaa. Tälle koneistolle Salminen sai patentin numero 8748 vuonna 1921. Lue loppuun

Arkistot