Aslak Tolonen. Kuva: Aslak Tolonen

Kaikki alkoi hieman epätavallisesta tarpeesta. Minulla oli näet jo jonkin aikaa tehnyt mieli normaalia 10-15 -kielistä kanteletta oktaavin matalammalle viritettyä sähkökanteletta, jolla pystyisin tukemaan muita kanteleitani, ja hyödyntämään raskasta vahvistettua äänimaailmaa sähkökitaran tapaan. Olin jo pitkän aikaa unelmoinut rakentavani oman kanteleen, mutten ikinä vakavasti harkinnut tekeväni niin. Himo kokeilla, mitä tällaisella soittimella saisi aikaiseksi, kuitenkin kasvoi kasvamistaan, ja eräänä päivänä se kasvoi niin sietämättömäksi, että päätin yrittää, vaikka mitä kävisi

Tämä oli ensikokemukseni soitinrakennuksen parissa, ja siten melkoisen haastava. Olin tietoinen, että vasta valmis soitin käsissäni näkisin koko projektin toteutuskelpoisuuden. Ajattelin kuitenkin, että epäonnistumisesta pystyisin ottamaan oppia seuraavaa kertaa varten, ja onnistuessani voisin saada ainutlaatuisen, täysin omia tarpeitani vastaavan soittimen.

Otin soittimen suunnittelun erittäin vakavasti. Ennen kaikkea halusin käytännöllisen soittimen, joten päätin rakentaa kanteleen hyödyntäen standardeja sähkökitaran kieliä, virittimiä, ja magneettimikrofoneja. Nämä toisivat mukanaan hyödyllisiä ominaisuuksia, joista ehdottomasti houkuttelevin oli kitaran virittimien helppo viritys. Jotkin osat asettivat myös omat rajoitteensa. Kanteleeseeni ei mahtunut enempää kuin kaksi magneettimikrofonia, ja kummankin niistä päälle mahtui enintään kuusi kieltä, joten en voinut käyttää yhteensä enempää kuin kahtatoista kieltä. Osien yleisyys kuitenkin takaisi mukavan valinnanvaran ja varaosien helpon saatavuuden, joten niiden käytöstä oli enemmän hyötyä kuin haittaa.

Halusin kanteleesta persoonallisen näköisen, mutta estetiikka ei saanut tulla käytännöllisyyden tielle. Valitsemieni osien käyttäminen, ja etenkin oktaavia alempaan äänialaan asettamisen seurauksena muuttuneet kielten pituudet tulisivat määräämän suurimman osan soittimen muodosta. Muu ulkonäkö olisi suunniteltava tämä huomioiden, mutta halusinkin tehdä siitä pelkistetyn tyylitellyn.

Päätin kaivertaa kanteleeni yhdestä kokonaisesta puunpalasta. Olin rajoitettu käsikäyttöisiin työvälineisiin, ja minulla ei ollut mahdollisuutta höylätä, liimata, eikä muutenkaan työstää osia hirveän suurella tarkkuudella, joten tämä oli ainoa vaihtoehto. Halusin käyttää kovaa puuta, jotta saisin soittimen kestäväksi ja sen äänen kirkkaaksi. Täten valitsin saarnin, josta leikkasin piirtämäni kanteleen muodon pääasiassa pistosahalla. Kulmahiomakone varustettuna puukaiverrinterällä osoittautui loistavaksi työkaluksi suurten muotojen kaivertamiseen, mutta pienimmät kolot, sekä soittimen linjoja korostavat koristeurat, tein Dremel -työkalulla ja taltalla.

Väriksi valitsin kiiltävän, hienoisesti läpikuultavan mustan petsilakan. Pintakäsittely oli työvaiheesta rasittavin, sillä kuivumista pystyi vain odottamaan toimettomana kerros kerrallaan. Lopputulos oli kyllä odotuksen arvoinen, sillä tuloksena syntynyt tummanpuhuva kolossi alkoi jo näyttämään varsin vaikuttavalta.

Kanteleen pinnan kuivuttua oli vuorossa kielten asennus. Virittimet löysivät paikkansa vaivattomasti, mutta kitaran kielten silmukkapäistä jouduin poistamaan messinkiset renkaat, ennen kuin sain ne järkevästi kiinnitettyä rosteriterästangosta taivuttamaani vartaaseen. Kielten paksuuksien valitsemiseen jouduin käyttämään vanhaa kunnon ”yritys ja erehdys” -menetelmää, koska löytämäni paksuuslaskemiseen tarkoitetut kaavat eivät tietenkään päteneet kanteleelle. Tämä ei kuitenkaan osoittautunut hankalaksi, sillä saatuani parin yrityksen jälkeen ensimmäisen, pisimmän, kielen paksuuden osumaan kohdalleen, pystyin siitä päättelemään muidenkin kielten paksuudet, ja useimmat niistä löysivätkin paikkansa heti ensimmäisellä yrityksellä.

Olin nyt saavuttanut merkittävän virstanpylvään. Kanteleeni alkoi soimaan akustisesti, ja hyvin soikin. Olin jopa pienoisesti yllättynyt, että sen äänen ei tarvinnut hävetä minkään muun omistamani kanteleen äänen rinnalla. Pelkkä akustinen sointi ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi, sillä olinhan tekemässä sähkökanteletta, ja se tarvitsisi myös elektroniikkaa. En ollut aiemmin paljoakaan kytkenyt ja juottanut, mutta onneksi minulla on aiheeseen enemmän perehtyneitä ystäviä, jotka Internetin ohella varustivat minut sellaisella määrällä ohjeita, etten olisi voinut enempää toivoa. Näiden avulla suoriuduin tästä projektini viimeisestä työvaiheesta ilman ongelmia, ja nyt edessäni ei ollut enää muuta, kuin kokeilla toimisiko soittimeni sähköisesti vahvistettuna.

Jännitykseni oli melkoinen, kun kytkin uuden kanteleeni vahvistimeen, ja vetäisin ensimmäisen soinnun soimaan. Ilmoille kajahti komea sähköinen murina, ja täten saavuin viimein projektini päähän. Olin onnistunut kaikessa haluamassani, enkä oikeastaan pysty sanoin kuvailemaan, kuinka tyytyväinen olin.

Vaikka itse sanonkin, mielestäni onnistuin hyvin. Ensimmäiseksi soitinrakennusprojektikseni tämä oli yllättävän miellyttävä. Pääsin kokeilemaan varsin mittavaa urakkaa, joka koostui monesta sellaisesta asiasta, mistä minulla ei ollut aiemmin kokemusta. Työhön käyttämääni neljään kuukauteen mahtui sekä turhauttavia, että palkitsevia hetkiä, mutta kokemus oli ehdottomasti positiivinen. Olen sittemmin rakentanut itselleni ja ystävilleni monta muutakin kanteletta, niin akustista kuin sähköistä. Olen oppinut lisää jokaisesta projektista ja saanut lopputulokseksi aina vain korkeampaa laatua. Suosittelenkin kanteleen rakentamista kaikille, jotka vain ovat asiasta kiinnostuneita, kykenevät suunnitelmallisuuteen, ja omistavat pari työkalua sekä jonkinlaisen työtilan.

Päätin antaa sähkökanteleelleni nimeksi ”Sysi”, korostaen sen yksilöllistä alkuperää ja heijastaen sen tummanpuhuvaa ulkomuotoa. Se on ollut kovassa käytössä muun muassa ”Syven” -nimisessä musiikkiprojektissani, jossa se luo massiivisia äänivalleja jälkeenpäin valmistuneiden akustisten sisarustensa, tunnelmallisten synteettisten äänimattojen, perinnerumpujen ja laulun kera. Se täyttää tarkoituksensa täydellisesti, ja tulee antamaan omanlaatuisen leimansa musiikkini äänimaisemaan niin kauan kuin kanteleita soitan, tai kunnes rakennan paremman.

Verkossa lisää