Suden aika -yhtye levynjulkaisu- ja 5-vuotisjuhlakiertueella Suomessa

Suomalaista runolauluperinnettä ja uusia sävellyksiä yhdistävä Suden aika -yhtye on julkaissut uuden levyn. Armas-levy on viisivuotiaan yhtyeen kolmas. Useimmat levyn teksteistä on muokattu vanhoista loitsuista ja syntyrunoista. Tunnelmat vaihtelevat herkistä rakkauslauluista manauksiin.

Uusi levy julkaistiin Saksassa 27. helmikuuta, sillä Suden ajalla on siellä vakiintunut yleisö. Siksi myös menestyksekäs levynjulkaisukiertue järjestettiin Saksassa helmi-maaliskuussa. Suomessa yhtye keikkailee maalis-, huhti- ja toukokuussa. Lisäksi Suden aika esiintyy kesällä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.

Suden aika on neljän naisen yhtye, jossa laulavat ja soittavat Katariina Airas, Liisa Matveinen, Nora Vaura ja Veera Voima. Kyseessä ei ole perinteinen kansanmusiikkiyhtye, vaikka tekstit ovatkin kalevalamittaisia ja sävelkieli ammentaa suomensukuisesta kansanmusiikkiperinteestä. Musiikissa pääpaino on laululla, mutta yhtye käyttää paljon myös soittimia, muun muassa kanteleita, moraharppua, huiluja sekä afrikkalaista udu-rumpua.

Aikaisemmin Suden aika on levyttänyt etenkin Matveisen ja yhtyeeseen ennen kuuluneen Tellu Turkan musiikkia. Uudella levyllä on myös Nora Vauran ja Veera Voiman sävellyksiä. Yhtyeen aiempiin levyihin verrattuna Armas on valoisa ja toivorikas. Levyn on tuottanut Timo Alakotila. Julkaisija on saksalainen Laika-Records.

Kiertuepäivämäärät

9.3.2009 Jyväskylä, Nikolainsali klo 19.00

20.3.2009 Kokkola, Konservatorion auditorio klo 19.00

24.4.2009 Joensuu, Teatteriravintola klo 22.00

25.4.2009 Savonlinna, Ilola klo 19.00

8.5.2009 Helsinki, Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisali klo 19.00. Soiva Akatemia -konserttisarja. Suomen levynjulkaisukonsertti. http://www.siba.fi/fi/konsertit/ohjelmisto/?id=28118

9.5.2009 Porvoo, Porvoontalo klo 16.00

15.5.2009 Turku, Tehdasteatteri klo 19.00 (yhdessä Hulla Hón kanssa)

19.5.2009 Imatra, Konserttihovi

Suden ajasta on kirjoitettu muun muassa näin

”Uljaimmillaan neljä vahvaa naisääntä yltää todella huikaiseviin korkeuksiin: ilmaisuasteikolta löytyy muun muassa pirullisia loitsuja ja hokemia a cappella tyyliin Värttinä, jylhän voimallista suoraa äänenmuodostusta tyyliin MeNaiset ja ikiaikaisia ”ylikansallisia” luomusävyjä tyyliin Adiemus.” Riitta Pietilä, Rondo 11/2006

”Nelikon seireenimäisen viettelevä äänenkäyttö, ekonomisesti soiva akustinen säestys sekä paikoin hypnoottiseksi tihenevä pulssi tuottavat nautittavaa, monenlaisia mielikuvia sytyttävää musiikkia.” 5/6 tähteä. Matti Komulainen, Turun Sanomien Treffi-viikkoliite
6.9.2006

” – – – mikään näiden naisten vokaalimusiikissa ei ole ylikilttiä eikä raskassoutuista. Se, joka yhdistää kansanmusiikkiin vain jähmeät kaavat ja jääräpäisen perinteenvaalimisen, ei tunne suomalaista folklorea.” Frankfurter Rundschau 26.9.2005

Lisätietoja:
www.sudenaika.com www.myspace.com/sudenaika
Katariina Airas (040 – 826 9473), Liisa Matveinen (0400 – 322 595),
Nora Vaura (044 – 535 8019), Veera Voima (050 – 591 1097)
Levy-yhtiö: www.laika-records.com, Peter Cronemeyer +49 421 323 811.
Levyä saa myös Texicalli Recordsista: www.texicalli.net