Kanteleensoittaja Emmi Knuutinen ja kuvataiteilija Maarit Hedman toteuttivat yhdessä Suhteellista -näyttelyn Lasipalatsin galleriaan viime keväänä. Näyttely oli monitaiteellinen ja moniaistinen, sillä mukana oli Maaritin maalausten lisäksi Emmin musiikkia Saarijärven kanteleella, maalauksiin liittyviä runoja sekä töiden kuvailutulkkaus näkövammaisille.

”Olen joskus ajatellut, että olisi mukavaa, jos joku kuvailisi musiikilla maalauksiani. Kun tapasin Emmin esitin idean hänelle”, kertoo Maarit Hedman. ”Pystyin heti kuvittelemaan kanteleen töitteni yhteyteen. Olen aina nauttinut kanteleen äänestä.” Emmi Knuutinen innostui asiasta ja työpari aloitti työskentelyn yhdessä. ”Yhteistyö lähti heti käyntiin hyvin voimallisesti. Emmi soittaa hyvin samalla tavalla kuin minä maalaan. Liikumme jossain samantyyppisessä maailmassa, kun teemme taidetta”, Maarit kertoo. ”Työskentelytapa on molemmilla improvisoiva ja intuitiivinen”, pohtii Emmi.

Emmi ja Maarit työskentelevät monimuotoisesti yhdessä – joskus työt lähtevät musiikista ja Maarit saa soitosta impulssin maalauksiin, joskus työn alla oleva tai valmis maalaus muuttuu musiikiksi. ”Välillä sävelet antavat minulle värin, johon tartun. Joskus se voi myös olla musiikista tullut liike ja sen avulla lähden maalaamaan. , Maarit kuvailee. ”Se oli aluksi aika hurjakin tunne – ihana mutta myös hurja – kun eri elementit sekoittuvat. Äänen kulku, kehon liike, värit ja tunnelmat ovat vahvasti yhtä.”

”Minulle värien voimakas kokeminen on hyvin tärkeää, koska en näe. Tuntuu hienolta, että musiikki voi antaa niitä minulle”, Maarit kertoo. Maarit valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta kuvaamataidon opettajaksi 1994 ja toimi kuvataiteilijana. 1996–1998 hän sokeutui ja oli jättää kuvataiteen kokonaan, mutta häntä rohkaistiin jatkamaan maalaamisen parissa. ”Minulle soitti Pirjo Kallio, joka lapsesta lähtien halusi kuvataiteen pariin, mutta sokeutui, eikä voinut opiskella alalle. Hänelle visuaalisuus ja värit olivat hyvin tärkeitä ja hän kehitti itselleen maalaamistavan, jolla pystyi toteuttamaan itseään. Pirjo oli kuullut minusta ja sanoi, että kyllä sinä vielä maalaat! Hänellä oli ihana huumorintaju, kun hän silloin sanoi: ’Kyllä se on kuule Maarit hullua, ku sokkee maalaa pimmeessä keskellä yötä!'” Perhe on myös ollut vahvana tukijoukkona.

Musiikin Maarit näkee usein väreinä. ”Näen värit aivan selvästi. Kerrankin Tapiola Sinfonietan konsertissa näin väriaaltojen vyöryvän ylitseni – niin kuin olisin ollut väritulituksessa!” ”Kanteleesta lähtee niin monenlaisia ääniä ja värejä! Kaikki sateenkaaren värit – hyvin herkkää, hempeää vaaleaa mutta toisaalta voimakasta ja rajua.” Maarit käyttää maalatessaan valkoista, kultaa ja hopeaa sekä perusvärejä, joista hän sekoittaa haluamansa sävyt. ”Minulla on mielikuva siitä, minkälaisen värin haluan ja kun käsilläni sekoitan värit minulla on tuntuma niistä.”

”Maaritin töitä katsoessani saane aivan erilaisen inspiraation soittaa, kuin jos lähtisin vain musiikista liikkeelle. Töistä tulee ideoita ja tuntemuksia. Kun ensimmäistä kertaa näin Maaritin työt työhuoneella, olin hyvin häkeltynyt ja vain katsoin töitä. Sitten istuin lattialle ja aloin soittaa”, Emmi kertoo maalausten vaikutuksesta. 

”Vietitkin siellä kellarityöhuoneessa aika paljon aikaa..!”, nauraa Maarit. ”Halusin usein jäädä vielä Maaritin lopetellessa maalaamista kahden kesken maalausten kanssa työhuoneeseen.” ”Sinullehan tuli silloin myös runoja ja tarinoita maalauksista, musiikin lisäksi”, muistelee Maarit. ”Annoin kaikille töille omat nimeni ennen kuin Maarit nimesi ne ja kirjoitin maalausten minulle antamia tarinoita muistiin.” ”Minullekin tulee usein maalauksiin liittyviä runoja joko jo maalatessa tai sitten työn loppuvaiheessa. Suhteellista-näyttelyn maalausten runot syntyivät viimeistelyvaiheessa. Olin eräänä iltana jo melkein nukahtanut, kun alkoi tekstiä tulla ja sitten piti mennä kirjoittamaan. Muutaman päivän aikana tekstit sitten vaan tuli”, Maarit kertoo. ”Ne oli odottaneet sopivaa hetkeä tulla ulos.” ”Kun maalasin näkevänä, en työskennellyt tekstin ka