1950-luvun elokuvissa kantele on näkyvästi mukana ainakin kahdessa tapauksessa. Lasse Pöystin ohjaamassa Salakuljettajan laulussa (Fennada, 1952) on mukana suomalainen tähtikaarti – siis myös Marjatta ja Martti Pokela. Vuosikymmenen lopussa sai ensi-iltansa puolestaan suomalais-neuvostoliittolainen suurelokuva Sampo (Mosfilm & Suomi-Filmi, 1959), jossa kantele on – Kalevalan juonen tavoin – erittäin merkittävässä osassa.

Salakuljettajan laulu

  • Fennada, 1952 
  • ohjaus: Lasse Pöysti
  • pääosissa: Tapio Rautavaara, Assi Nortia, Ossi Elstelä, Marjatta Pokela ja Martti Pokela

1950-luvulla Marjatta ja Martti Pokelasta tuli erittäin suosittu esiintyjäpari. Heidän musiikkiaan esitettiin paljon radiossa ja heidät valittiin radion suosituimmaksi esiintyjäksi. “Meillä oli Marjatan kanssa hirvittävän paljon töitä. Radion kautta meillä oli esiintymisruuhkaa! Voitettiin radion suosikkikilpailu 50-luvun alussa ja saatiin siitä semmoinen pysti, jossa oli meidän nimemme”, muistelee Martti Pokela. “Seuraavana vuonna oli sama kilpailu ja Tapio Rautavaara voitti sen silloin ja me oltiin toisena. Tapsa sai sitten saman pystin ja hänen nimensä lisättiin siihen. Sitä olen miettinyt, että mihinkähän se pysti on joutunut…”, Martti Pokela pohtii.

“Nyt saadaan nähdä Pokelatkin valkokankaalla, ja mikäli katkelmista voi päätellä tulos on aika hauska. Rouva Pokelan kellon heleä ääni soveluu mekanisoitavaksi, senhän olemme kuulleet jo radiostakin”, kirjoitti Elokuva-aitta 1952 kertoessaan tulevista elokuvista. Martti Pokela muistelee, ettei hänen ja Marjatan näyttelemistä kovin paljon ohjattu. “Meillä ei ollut mitään vaikeita juttuja. Lasse Pöystiltä kysyttiin jotakin, otettiin erikseen kuvia ja omalla tavallamme tehtiin ne. Lasse sanoi, että tehkää niinkuin haluatte, sen mitä puhutte. Kyllä hän kuunteli ja hyväksyi ne. Hän sanoi, ettei rupea meitä johtamaan, eikä johtanut paljon muitakaan. Kyllä siinä hyvin itsenäisiä oltiin.” Kanteleen elokuvaan halusi mukaan Pokelan mukaan Lasse Pöysti, mutta Martti ei soittanut kuvauksissa omalla kanteleellaan. “Minulla ei ollut sopivaa kanteletta ja se sitten lainattiin eräältä kaupungin orkesterin soittajalta, joka harrasti kanteleen soittoa. Hänen kanteleessaan oli muutamia äänivaihteita. Kohtauksen laulu oli muistaakseni ‘Huutelen tarhaan tarhaan…’ ja siinä oli joitakin äänilajin muutoksia.”

Elokuva sai melko myönteisen vastaanoton, olihan siinä paljon esiintyviä tähtiä mukana ja Martti ja Marjatta olisi haluttu mukaan muihinkin elokuviin. ”Kaarlo Nuorvalalla oli käsikirjoitus jo suunniteltuna kahteen seuraavaan, mutta ei me sitten enää lähdetty. Toivo Särkkähän tahtoi meitä Iskelmäkaruselliin mukaan ja me ei lähetty! Särkkä loukkaantui siitä – hän oli aika pahansisuinen muutenkin ja yksinvaltias näissä asioissa. ‘Se harva kerta, kun pyydetään, niin kyllä yleensä lähetään!’, hän sanoi. Särkkä ei tajunnut, että minkä takia me ei lähetä. Muutenkin oli töitä, niin ajateltiin, että on ihan turhaa lähteä mihinkään filmiin. Filminteko oli jännittävää, mutta onneksi ei lähdetty tekemään enempää”, muistelee Martti Pokela elokuvauraansa.

Elokuvan juoni liikkuu nimen mukaisesti salakuljetuksen parissa. ”Tarkemmin sanottuna Tornionjokilaakson tapahtumissa, kahvin, kellojen ja nylonin ym. laittomassa maahantuonnissa”, kertoi Uusi Suomi 1952.

Sampo – mahtavaa ja monumetaalista

  • Mosfilm & Suomi-Filmi 1959
  • ohjaus: Aleksandr Ptuško
  • pääosissa: Urho Somersalmi, Anna Orotško, Ivan Voronov, Andrej Osjin, Ada Voitsik, Eve Kivi

”Ainutlaatuinen elokuvakokemus, joka mahtavuudessaan, dramaattisuudessaan ja väriloistossaan etsii vertaistaan!”, hehkuttaa elokuvajuliste Suomi-Filmin ja Mosfilmin yhteistuotantona tehtyä värielokuvaa Sampo.

Elokuva herätti aikanaan erittäin vilkasta keskustelua tuotantovaiheessa olihan Kalevalan aiheita työstämässä neuvostoliittolainen elokuvayhtiö. Kirjoittelu Suomen lehdistössä kävi kiivaasti puolesta ja vastaan. Elokuvan alkuperäinen nimi Satu Sammosta muuttuikin lehdissä muotoon Sota Sammosta. Suomi-Filmi päätyi mukaan hankkeeseen silloisen opetusministerin Johannes Virolaisen toivomuksesta.

Elokuva oli ensimmäinen suurtuotanto Kalevalan aiheista ja se oli myös teknisesti erittäin haastava työ näyttävine erikoisefekteineen ja monine versioineen. Kaikki kohtaukset piti tehdä neljänä versiona – normaalilevyisenä ja laajakangasversiona, molemmat suomeksi ja venäjäksi. “Filmillisesti elokuva on mahtavaa ja monumentaalista trikkikuvausta Kalevalan kansan taistelusta Pohjolaa vastaan”, kirjoitti Turun Sanomat arvostelussaan. Nykykatsojalle elokuva on hieman jäykähkö mutta elokuva hyödyntää erikoistehosteita näyttävästi onhan juonessa mukana ihmeellinen Sampo ja sen taonta, auringon vangitseminen vuoren sisään sekä Pohjolan emännän taiat. Louhi jopa lentää nykyisten toimintaelokuvien tyyliin.

Juoni sijoittuu vuoden 1000 tienoille ja mukana oli monen alan kansatieteellisiä asiantuntijoita. Musiikin asiantuntijana toimi Erkki Ala-Könni, säveltäjä oli neuvostoliittolainen. “Elokuvan musiikin säveltää nuori lahjakas säveltäjä Igor Morozov, joka on tutkinut suomalaisten säveltäjien Kalevala-aiheisia teoksia. Petroskoissa säveltäjä tutustui maailman ainoaan kanteleyhtyeeseen”, kirjoitti Neuvostoliitto tänään -lehti 16.8.1957. Uuden Suomen viikkolehti kirjoitti puolestaan ehkäpä hieman liioitellen 3.10.1959: “Filmimusiikin säveltäjä kuunteli viikkokaupalla Helsingissä suomalaista kansanmusiikkia.” Perinteiset sävelaiheet ovat vahvasti mukana elokuvan musiikissa ja kantelekin soi useasti. Jo elokuvan avausjaksossa Helsingissä oleva Elias Lönnrotin patsas Väinämöisineen herää henkiin ja Väinämöinen soittaa hauenleukaluista kantelettaan.

Väinämöisen kanteleen ääni

Kuka sitten soitti kanteletta elokuvan äänityksissä? Ääni muistuttaa kovasti suomalaista suurkanteletta, vaikka kuvassa elokuvassa onkin alun leukaluisen soittimen jälkeen seitsemänkielinen pienkantele. Mukana on suomalaisia musiikintelkijöitä mm. Suomen Laulu -kuoro. Elokuva-arkiston tutkija Juha Seitajärvi kertoo, että vanhojen suomalaisten elokuvien musiikkien tekijöitä ja alkuperää ollaan parhaillaan tutkimassa, erityisesti kansansävelmien ja -soittimien osuutta. “Sampoon emme ole kuitenkaan vielä päässeet käsiksi”, musiikkiin erikoistunut tutkija sanoo. Elokuvan tekijätekstit eivät mainitse kanteleensoittajaa, joten asia pitäisi tutkia muista dokumenteista. “Vanhoista tilikirjoista voisi tieto ehkä löytyä, mutta täytyy olla hyvä asiantuntija, että sieltä tunnistaa kanteleensoittajan nimen, jollei se ole aivan tunnetuimpia.” Jos siis tiedät, kuka oli mukana kanteleineen elokuvassa Sampo, ilmoita tiedoistasi Kantele-lehteen.

Väinämöisen roolissa oli Urho Somersalmi. Hänen kanteleensoittonsa on välillä runollisen viitteellistä, mutta häiden tanssikohtauksessa soitto muistuttaa hyvin tarkasti sulkusoittoa. Elokuvan ulkokuvauksia tehtiin Heinolan lähistöllä, Kuusamossa ja Seurasaaren ulkoilmamuseossa Helsingissä. Neuvostoliitossa kuvattiin myös – Pohjola-jaksot on tehty Krimillä, Kalevalan kesäkuvat Laatokan ja Äänisjärven rannoilla. Studiokuvaukset on tehty Mosfilmin studioilla Moskovassa.

Kalevalan juonen tavoin kantele on ratkaisevassa roolissa. Kalevalan miehet Väinämöisen johdolla soittavat joukolla kirveillä veistämiään kanteleita ja lamaannuttavat Pohjolan puolustajat. Kohtauksen musiikki on mielenkiintoinen, sillä siinä ei monista muista kantelekohtauksista poiketen ole käytetty lainkaan kanteleen ääntä. Kanteleen taikavoimaista joukkosoittoa kuvataan hammond-urkuja muistuttavalla äänellä…

Amerikkaan

Elokuva vietiin myös Yhdysvaltojen teattereihin, mutta sitä markkinoitiin kauhufilminä ja suosio ei ollut kovin merkittävä. Ne, jotka olisivat voineet olla siitä kiinnostuneita, eivät ehkä huomanneet, että elokuvan aiheena oli Kalevalan tarina, koska mainoslauseena oli “the Most Chilling Terror Ever Experienced!” eli “Jäätävintä kauhua mitä on koskaan koettu!” Sisältöä kuvattiin lauseella “Thousands against an Ominous Diabolic Force from another World!” eli “Tuhansilla vastassaan uhkaava pirullinen voima toisesta maailmasta!” ja elokuvan nimenä oli “The Day the Earth Froze” eli “Päivä jolloin maailma jäätyi.”

teksti: Timo Väänänen

Kantele 2/2006

Aiheesta internetissä: