Kevään kantelekisoissa nähtiin monien taiturimaisten suoritusten ohella myös aivan uudenlaisia tapoja soittaa kanteletta. Kitaraa on kyllä taputeltu soiton ohella rytmisoittimen tapaan, mutta kanteleelle tällainen perkussiivinen tekniikka on uutta. Melko uutta se on myös tekniikan hallitsevalle Päivi Ollikaiselle.

Päivi Ollikainen. Kuva: Sauli Heikkilä

– Tulin Sibelius-Akatemiaan musiikkikasvatusta opiskelemaan suoraan koulun jälkeen…

Tulin. Tiesitkö, että joidenkin mielestä Sibelius-Akatemiaan on vaikea päästä. Kaikki eivät pääse koskaan.

– Niin, kyllä minä sen ymmärsin myöhemmin. Aika kiitollinen olo siitä kyllä on, Päivi vakuuttaa hieman hämmentyneenä.

Mun tarina mennee sillee että…

Päivi siis syntyi neljännes vuosisata sitten pohjalaiseen Oulaisten kaupunkiin, Haapaveden kantelepitäjän naapuriin. Vaikka vanhemmat eivät soittaneetkaan itse, olivat he hyvin musiikaalisia ja kannustivat voimakkaasti kaikkia neljää lasta musiikkiharrastuksen pariin. Kolme heistä opiskelee nyt Sibelius-Akatemiassa. Päivi aloitti pianonsoiton kansalaisopistossa ala-asteen ensimmäisellä luokalla. Eräänä päivänä isä sattui pesemään autoa, kun naapurin tyttö oli menossa musiikkiopiston pääsykokeisiin ja huusi lähtisikö Päivi mukaan. ”Lähetäänkö mekin kokkeilemmaan”, kysyi isä ja niin sitä mentiin. Ollikaisten autoa pestiin kuulemma tuohon aikaan tosi harvoin eli onnekas sattuma.

– Aloitin Akatemiassa musiikkikasvatuksen osastolla pääsoittimenani kantele ja soitin klassista kanteletta kolme vuotta. Sitten alkoi tuntua, että tämä ei kiinnosta ollenkaan. Että vaihdan poppjazz-lauluun tai pianoon, jotka olivat sivuinstrumenttejani. Puhuin siitä opettajilleni Koistisen Ritvalle, Eva Alkulalle ja Anna-Karin Korhoselle. Anna-Karin ehdotti, että miksen soittaisi sitä kanteleella. Ja kun muut opettajat kannustivat, niin päätin sitten vaihtaa kanteleeseen. Ensimmäisen vuoden loppuvaiheessa olin hieman umpikujassa. Kanteletta oli kyllä ihan kiva soittaa, mutta en oikein tiennyt, mitä sillä tehdä. Sitten lähdin Japaniin Sapporoon vaihto-oppilaaksi tutkimatta edes, minkälaiseen kouluun olin menossa.

Kanteletta siskon kiusaksi

Kun Päivi oli kaksitoista, oli isän veli ostanut kotikanteleen huutokaupasta ja kysynyt, josko Päivin seitsemänvuotias sisko Hanna haluaisi soittaa sitä. Kaksitoistavuotiasta ajatus huvitti, kuka nyt kanteletta haluaisi soittaa. Mutta kun isä kysyi, haluaisiko Päivi soittaa kannelta ja sisko huusi vieressä, että ei varmasti saa, niin…

– Meinasin vaihtaa alaakin ennen Japaniin lähtöä. Kriiseilin sitä. Ansku (Korhonen) yritti kyllä kannustaa. Lähdin sitten vaihtoon Japaniin lokakuussa 2009 ja siellä alkoi asiat muuttua. Japanissa löysin itseni klassiseen musiikkin erikoistuneesta kasvatustieteellisestä tiedekunnasta. Ensin hieman järkytyin, sillä enhän minä klassista halunnut opiskella. Mutta oli hienoa olla Japanissa ja löysin innostuksen lähteen koulun ulkopuolelta. Osallistuin kansainvälisen seurakunnan toimintaan ja tutustuin amerikkalaiseen rumpaliin Charles Browniin. Olin jo Suomessa tutustunut hieman soittimien perkussiiviseen käyttöön, kuten Andy McKeen kitarointiin, mutta Japanissa innostuin toden teolla. Aloin treenata yhä enemmän perkussiivista soittoa. Aloin saada kiinni groovesta. Niinpä unohdin lentoemäntähaaveet lopullisesti ja keikkailin Chipin kanssa jatsia ja poppia soitellen. Chipistä kantele oli todella eksoottinen ja se toi itsellekin uuden näkökulman.

Siskon kiusaksi aloitettu kanteleen soitto lähti liikkeelle haapavetisen Eero Pitkälän johdolla. Myöhemmin innostuksen kasvaessa hankittiin opettajaksi Riikka Jaakola, jonka tunneilla Päivi kävi pari kertaa kuukaudessa siihen asti, kun pääsi Sibelius-Akatemiaan.

– Japanissa opettelin myös laulamaan. Kaveriltani Saara Aallolta sain ennen lähtöä yhden tunnin Complete Vocal -tekniikkaa ja innostuin. Japanissa ei ollut opettajaa ja siellä opiskelin vain itsekseni Whitney Houstonin äänitteiden avulla. Kun palasin Suomeen ja kerroin Anskulle kokemuksistani, hän ohjasi minut Petteri Sariolan oppiin. Petteriltä sain sitten kymmenkunta tuntia, kehittäviä tekniikkaharjoituksia ja hyviä ideoita kehittää tekniikkaa eteenpäin. Olin saanut käyttööni sähkökanteleen ja alkanut myös tehdä omia biisejä. Kantelekilpailuista kuultuani päätin lähteä mukaan. Jännitti kyllä, että miten tämä otetaan vastaan.

Riikka Jaakolan kautta Päivi tutustui myös Jane Ilmolaan ja Three Rivers -kanteleyhtyeeseen. Sen porukan kanssa tehtiin konserttimatkoja kotiseutujen lisäksi USA:han, Ranskaan ja Bulgariaan. Niitä reissuja Päivi muistelee elämänsä parhaimpina reissuina.

– Kisat olivat ensi esiintyminen uudella tekniikalla Suomen yleisölle. Jännitin hirveästi kisoja ja erityisesti klubi-illan konserttia. Kaikki kanteletyypit olisivat siellä, enkä osannut yhtään ennakoida vastaanottoa. Mutta palaute niin klubilla kuin kilpailuissakin oli tosi kannustavaa ja positiivista.

Tulevaisuus odottaa

Tulevaisuus on avoin. Päivi tekee lopputyötään aiheesta populaarimusiikin pedagogia kanteleensoitossa. Valmistuminen häämöttää ensi keväänä. Päivin suurin idoli on Michael Jackson ja popin tekeminen kiinnostaakin kaikista eniten. Ja gospelin. Päivi kertoo olevansa entinen ja nykyinen seurakuntanuori ja gospel ja usko Jumalaan ovat elämän keskeisiä tukipilareita. Leipä olisi tietenkin kiva hankkia musiikilla. Markkinointiin pitäisi virittäytyä.

– Kaikki on tapahtunut niin nopeasti, että monet asiat ovat vielä vaiheessa. Kotisivut ovat kyllä työn alla, omaa ohjelmistoa on kertynyt ja musiikkiuraa kohti mennään, vakuuttaa Päivi.

Päivin pääsoitin on perkussiivisella tekniikalla sähkökannel, mutta voisikohan akustisesta kanteleesta rakentaa perkussioversion? – Akustiselle kanteleelle tämä soittotekniikka ei oikein sovellukaan, mutta soitinkehittelytyö olisikin mahtavaa, innostuu Päivi. Kanteleesta ja latinalaisamerikkalaisesta cajón-lyömäsoittimesta saisi mainion yhdistelmän. Soitinrakentajat, huhuu.