Onko sinulla, yhtyeelläsi tai yhdistykselläsi hyvä hanke tai mielenkiintoinen idea? Tarvitsetko rahallista apua sen toteuttamiseen? Entäpä jos hakisit apurahaa?

Ensimmäisenä karistamme pois ajatuksen, että apurahojen saaminen on mahdotonta puuhaa. Kun pääset alkuun hakemuksiesi kanssa, huomaat että työ helpottuu ja nopeutuu koko ajan. Voit käyttää osin “vanhaa” materiaalia hyväksesi, kuten ansioluetteloa, jota vain päivitetään uuteen ajankohtaiseksi. Eli ensin päätä, että tämä ei ole vaikeaa!

Apurahoja on monenlaisia ja ensin pitää selvittää mihin haku kohdistuu. Työskentelyapurahaa myönnetään itse työn tekemiseen esimerkiksi säveltämiseen tai harjoitteluun. Matka-avustukset kohdistuvat suoriin matkakuluihin. Tuotantoapurahaa voi hakea esimerkiksi äänitteen tekoon. Työryhmänä apurahaa voi hakea silloin, kun esimerkiksi 3 muusikkoa tekee konserttikiertueen tai kirjoittaa nuottikirjan ja apuraha jaetaan ryhmän kesken.

Apurahoja jakavat mm. säätiöt, taidetoimikunnat, kunnat, ministeriöt jne. Helpoiten saat tietoa internetistä hakusanalla ”apuraha”. Jos et ole varma apuraha-anomuksesi kohteesta, niin soita suoraan asiamiehelle. Apurahan julkaisutiedotteessa on aina yhteyshenkilö ja he mielellään kertovat yksityiskohdista lisää.

Hakemukseen tulee liittää muutama hyvin tärkeä liite. Ensimmäisenä on kerrottava selkeästi ja mielellään hyvin napakasti, mihin rahaa haetaan tyyliin “konserttikanteleen hankintaan” tai “kantelematinean järjestämiseen”. Toisena mieti rahoitus tarkasti. Tee kunnon budjetti, johon erittelet menot kuten matkat, majoitukset, palkat, painatuskulut, saadut ja myös haettavat apurahat. Muista, että kaikki ei ole pelkkää miinusta. Esimerkiksi lipputulot on huomioitava.

Kolmas erittäin tärkeä asia on curriculum vitae eli ansioluettelo. Älä tee 10-sivuista nivaskaa! Mitä ytimekkäämpi ansioluettelosi on, sitä mieluummin apurahan arvioijat sitä lukevat. Esittele juuri se ala, mihin hakusi kohdistuu. Jos haet apurahaa pedagogina, älä välttämättä lisää esim. mediapuolella tehtyä työsarkaa muuta kuin muutamalla ranskalaisella viivalla. Mieti, mikä osa ansioluettelostasi kohdistuu juuri tähän hakuun. Moniosaaja voi laittaa seikkaperäisen curriculumia omille kotisivuilleen. Ansioluettelon koko kannattaa pitää maksimissaan 3-5 sivussa. Monissa hauissa otetaan vastaan myös suosituksia. Mieti tarkasti kuka voisi olla suosittelijasi ja mikä status hänellä on. Jos suosittelijasi on maankuulu asiantuntija, lisää se hakemuksesi tärkeyttä.

Kun haet apurahoja, muista: vähän laadukasta on parempi kuin paljon pullasuttua! Mieti, mikä vetoaisi lautakuntaan. Hakijoita on paljon, mutta ajan mittaan huomaat, että oma kertoimesi paranee koko ajan. Onnea hakuihin!