Marttia muistellessa on pakko todeta: kukaan ei ole saanut kanteletta soimaan niin kuin hän. Hän löysi suomalaisen kanteleen sielun. Samalla hänelle avautui ainutkertainen musiikki.

Kun Martti sai vuonna 2001 säveltaiteen valtionpalkinnon, perustelut olivat vastaansanomattomat: ”Pokela on kanteleen tunnetuin, taitavin ja monipuolisin tulkki, suuri muusikko, luova säveltäjä, innostava kouluttaja ja kaikkensa peliin pistävä kansallissoittimen puolestapuhuja.”

Martti oli syntynyt Pyhäjokilaaksossa, Haapavedellä. Lapsuudesta jäivät voimakkaina mieleen viisikielisten ja isojen kanteleiden kielten helinä. Koulun jälkeen oli mentävä rintamalle, Vienan Karjalaan. Viime vuosina sotamuistot nousivat usein mieleen ja saivat öisin etsimään kanteleisiin uusia virityksiä ja synnyttämään viimeisiä sävellyksiä. Niitä on mukana kaksi vuotta sitten ilmestyneellä äänitteellä Improsette by Martti Pokela. Merkillinen luomisvoima säilyi loppuun asti. Elämän ulkoisia puolia tärkeämmäksi tuli omien sisäisten äänten kuunteleminen. Ne olivat musiikkia ja purkautuivat tarinoina elämän suuruudesta. 

Marjatta ja Martti Pokelan sekä kitaran menestystarina alkoi vuonna 1949. Muutamassa vuodessa heidät tunsi koko Suomen kansa, heistä tuli käsite. Sitä jatkui parikymmentä vuotta. Viisikymmenvuotiaana Martti aloitti aivan uuden elämänuran. Hänestä tuli kanteletaitelija, säveltäjä, monipuolisen kansanmusiikkinäkemyksen esitaistelija, Sibelius-Akatemian kanteleen ja kansanmusiikin opetuksen aloittaja. Se oli historiallinen hetki. Opetus onnistui niin hyvin, että myöhemmin syntyi kokonainen kansanmusiikin koulutusohjelma. Ja sitten taas uusi suuri harppaus: klassisen musiikin opetus kanteleella aloitettiin.

Sibelius-Akatemiassa Martti Pokela opetti vielä viime lukuvuonna. Hän ehti opettaa yli kolmekymmentä vuotta, monen monta opiskelijasukupolvea. Tulokset ovat kaikkien tiedossa. Ja aina hän oli opiskelijoitaan edellä ryhmätyön ja sävellysprosessin railakkaana ohjaajana, luovuuden ja mielikuvituksen uupumattomana ylistäjänä. 

”Suot sorahti, maat vavahti, vaskiharjut halkieli.” Martti on poissa, mutta ei unohdu koskaan. Niin kauan kuin Suomi ja sen kansallissoitin kantele mainitaan, niin kauan muistetaan Martti Pokelan elämäntyö.

Heikki Laitinen 

Kantele 4/2007