LEVYARVIO

Kirjoittanut
Sanni Virta

Maksetut Viulut: Joululevy

Maksetut viulut on kansanmusiikkivivahteinen gospel –yhtye, ja Joululevy on heidän toinen levynsä. Yhtyeessä on usean laulajan, kitaroiden, bassojen, pianon ja perkussioiden lisäksi viuluja, harmooni sekä Maija Pokelan soittama kantele kahdessa kappaleessa. Nämä tuovat mielestäni hienoa lisää sovituksiin. Joululevyllä on sovituksia perinteisistä joululauluista ja pari uutta sävellystä. Sibeliuksen Jo joutuu ilta harvemmin kuultuna kappalevalintana ilahdutti.
Erityisen vaikutuksen minuun teki yhtyeen kosketinsoittaja Neea Lamminmäen hieno sovitus On ruusu Iisain juuren –kappaleesta. Sen melodia on Tuo armon valkokyyhky –kappaleesta, mutta sanat ovat tässä versiossa ainakin minulle tuntemattomammat ja siksi raikkaat. Sovitus on kiinnostavasti rakennettu, alussa ja lopussa kantele kuuluu hyvin ja luo ihanaa tunnelmaa kokonaisuuteen – sitä olisi voinut käyttää muissakin sovituksissa! Kantele ja piano sopivat mielestäni yllättävän hyvin yhteen, kunhan ne eivät soita liian paljon samassa rekisterissä, jolloin kanteleen ääni helposti peittyy, mutta tässä kappaleessa ei sitä ongelmaa ole. Muiden soittimien tullessa mukaan kantele jää helisemään enemmän taustalle. Myös toisessa kappaleessa, jossa kantele on mukana, se on sointivärinä kitaran kanssa samalla alueella soidessaan. Maija Pokelan soittama kantele on ehkä 15-kielinen, tätä tietoa levyn kansilehdissä ei mainita, mutta päättelen näin soittimen äänestä. Kantele tuo hienon lisän kokonaisuuteen!