Kantele on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä kulttuurilehti, joka käsittelee kanteleen nykypäivää ja historiaa moni-ilmeisesti. Lehden olemassaolo on asialleen omistautuneiden muusikoiden yhteistyön tulosta. Kantele yhdistää eri musiikkityylien edustajat, harrastajat ja ammattilaiset sekä tekijät ja tutkijat. Lehteä julkaisee Kanteleliitto ry, ja sen päätoimittajana on toiminut vuoden 2013 alusta lähtien Jimmy Träskelin.

Kantele-lehti on jäsenlehti, jonka Kanteleliiton jäsen saa suoraan postilaatikkoonsa 30 € jäsenmaksun hintaan. Paperilehden mukana tulee kerran vuodessa liitelevy.

Kantele-lehti löytyy myös Lehtiluukku-internetpalvelusta. Lehti on luettavissa ilmaiseksi Lehtiluukussa noin kuukauden päästä ilmestymispäivästä.

 


 

 


 

Kantele-lehti on Vuoden laatulehti 2014

Kantele palkittiin Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n laatulehtipalkinnolla 24.5.2014.

Palkintoraadin mukaan Kantele on todellinen vuoden yllättäjä. Lukijalle välittyy innostuneisuus ja tunteen palo, vaikka vaikuttaa siltä, että toimituksen resurssit ovat todella pienet. Lehti käyttää hienosti aikakauslehtien erilaisia juttutyyppejä. Lopputuloksena on lehti, joka onnistuu olemaan monipuolinen ja ilmaisumuodoiltaan vaihteleva, vaikka aihe on aina sama. Niinpä Kantele on yllättävästi kiinnostava aivan ulkopuolisellekin. Bonuksena Kanteleen mukana lukija saa erilaisia ylimääräisiä ilon aiheita kuten nuotteja, cd-levyjä ja seinäkalenterin.