Ritva Koistinen. Kuva: Sauli Heikkilä

Eräässä vitsissä turisti kysyy näin sokealta katumuusikolta New Yorkissa. Sokea viulisti vastasi: Harjoittelemalla, harjoittelemalla, harjoittelemalla… Ritva Koistiselle tämä kävi toteen.

Carnegie Hall on eräs maailman tunnetuimmista konserttisaleista, jonne monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut. Viime vuoden maaliskuussa siellä esiintyi Ritva Koistinen jousikvartetti Kronoksen kanssa. Konsertin nimi oli Tundra Songs ja se oli osa Kronoksen järjestämää konserttisarjaa. Koistisen lisäksi mukana olivat Suomesta Kimmo Pohjonen ja Samuli Kosminen sekä Kanadasta inuiittilaulaja Tanya Tagaq, joka esitti konsertin nimikappaleen Tundra Songs, jonka on säveltänyt Derek Charke.

Viime toukokuussa Koistinen esiintyi jälleen Kronos-kvartetin kutsumana, tällä kertaa Glasgow:ssa, Skotlannissa. Yhteisesiintymisen lisäksi hän piti myös oman sooloresitaalin. Ohjelmistossa oli kaksi sävellystä: sovitus Arvo Pärtin teoksesta De profundis, joka on alunperin sävelletty mieskuorolle ja uruille ja lyömäsoittimille sekä Vladimir Martynovin teos edesmenneen puolalaisen säveltäjän Henryk Góreckin muistolle.

– Górecki oli säveltänyt Kronokselle neljä tilausteosta ja he olivat henkilökohtaisia ystäviä. Lisäksi Kronos on äänittänyt juuri tämän vuoden puolella Martynovin musiikkia. Tässä kokoonpanollemme tilatussa teoksessa yhdistyi ajatus soittaa Góreckin muistolle, kertoo Koistinen.

Tavallisten konserttisalien lisäksi Koistinen soitti myös Skotlannissa sijaitsevassa Hamilton Mausoleumissa. – Sali on pyöreä muodoltaan ja hyvin korkea. Yleisöä mahtui vain ehkä kolmisenkymmentä henkeä; mutta konsertti esitettiin suorana lähetyksenä ja myöhemmin vielä nauhoitettuna Glasgow´n konserttitalon valkokankaalla, kertoo Koistinen.

– Esitystila oli vilpoisa, mutta hirveän mielenkiintoinen. Sanotaan, että siellä on pisin jälkikaiku maailman rakennuksista. En tiedä, pitääkö se täysin paikkaansa. Mutta kun soitin Arvo Pärtin sävellyksen Für Alina, joka soi korkeassa rekisterissä harvakseltaan, niin siinä tilassa syntyi kyllä aika ihmeellinen kimmellys.Tuntui, että kuulijat pitivät siitä aivan valtavasti.

Kaiken kaikkiaan Koistinen on saanut Kronoksen kanssa yhteistyössä tekemistään konserteista ylistävää palautetta. Esimerkiksi New York Timesin toimittaja kehui soittoa ylimaalliseksi.

– New Yorkissa David Harrington sanoi konsertin jälkeen minulle ja ystävilleen, että jos on taivas, niin siellä aivan varmasti kantele soi.

Yhteistyö alkoi puhelinsoitosta

Kronoksen ja Ritva Koistisen yhteistyö sai alkunsa vuonna 2004, kun David Harrington otti Koistiseen yhteyttä olleessaan Helsingissä suunnittelemassa Kimmo Pohjosen ja Samuli Kosmisen kanssa Helsingin Juhlaviikoille tulevaa esitystä.

– Kimmo Pohjonen soitti minulle ja antoi puhelimen sitten Davidille. David halusi tavata ja siitä se alkoi. David oli saanut ensimmäisen levyni New Finnish Kantele levy-yhtiöltään USA:ssa. Levyn ensimmäisenä kappaleena on Arvo Pärtin Pari Intervallo. David oli kuunnellut minun esitystäni siitä valtavasti. Jos haastatteluihin oli pyydetty tuomaan lempimusiikkia, se oli ollut hänellä usein mukana, kertoo Koistinen.

– Sitten kuluikin vuosia ja yhteydenpidosta huolimatta suunnitelmat eivät toteutuneet. Lopulta viime vuoden maaliskuussa heille tarjottiin konserttisarjaa Carnegie Halliin. David otti yhteyttä ja kysyi, olisinko kiinnostunut esiintymään siellä. Konsertit olivat pitkiä koko illan konsertteja, joissa he esiintyivät monien eri puolilta maailmaa tulleiden muusikoiden kanssa. Muusikoiden, joiden kanssa oli ollut tai oli suunnitteilla yhteistyötä. Minulla oli noin puolen tunnin soolo-ohjelma yhden konsertin alussa, Koistinen kuvailee.

– Glasgow´n nelipäiväiseen tapahtumaan Kronos in Glasgow sain taas kutsun, koska David halusi jatkaa yhteistyötä. Glasgow´n konserttitalon johtaja oli ollut paikalla New Yorkissa ja halusi myös minut sinne.

Vaikka Kronos on musisoinut paljon etnisiä soittimia soittavien kanssa, kanteleen kansansoitintausta ei ole ollut Koistisen mukaan esillä..

– Ei ole ollut juurikaan puhetta siitä. Minusta tuntuu, että koko ajan on lähdetty pelkästään musiikista. Ja tietysti kanteleen soinnista. Sointi on ydinasia. Ei harjoituksissa ollut merkitystä, millä soittimella kukin soittaa, merkityksellistä oli ainoastaan musiikki ja toisten kuunteleminen. Kantele sopii jousisoittimiin hyvin luonnollisesti, kunhan vain löytyy oikea balanssi.

Kaiken kaikkiaan ydin on siinä, miltä musiikki kuulostaa ja mitä sillä ilmaistaan.

Työskentely maailmanluokan yhtyeen kanssa on ollut hyvähenkistä ja arvostavaa.

– Heissä ei ole hiukkaakaan diivailua. Työtä tehdään ankarasti ja kurinalaisesti, kertoo Koistinen. Lisäksi Kronoksen ohjelmisto on myös kantaaottavaa. Ekologia ja ihmisten ja uskontokuntien läheneminen ja inhimillisen yhteisymmärryksen edistäminen ovat heille tärkeitä arvoja. Tämä huokuu heissä kaikissa.

Vuorossa jatkotutkinto

Ritva Koistisen yhteistyö Kronos-kvartetin kanssa on saanut kiitosta sekä yleisöltä että kriitikoilta. Millaisia jatkosuunnitelmia Koistisella ja Kronoksella on?

– Yhteistyö oli läheistä kaikin puolin. Harjoitukset, yhdessä soittaminen ja konsertit olivat hyvin lämminhenkisiä. Voi sanoa, että jonkinlainen ystävyys on syntynyt varsinkin Davidin kanssa. Kronos on kiireinen ja yhteydenpito ei ole mitenkään aktiivista, silti hyvin lämmintä, kertoo Koistinen.

– Mitään konkreettisia jatkosuunnitelmia ei tällä hetkellä ole. Hiukan on keskusteltu levyttämisestä, mutta sitä varten täytyy hankkia lisää yhteistä ohjelmistoa. Toisaalta jotkut asiat voivat tapahtua hyvin hitaasti.Tässäkin alkusysäyksestä on kulunut yli seitsemän vuotta. David kertoi, että säveltäjä Góreckin erään teoksen saaminen kesti 12 vuotta. Mutta kannatti odottaa!

Kanteleen sointi on ollut mielenkiinnon kohteena ja ihastuksen aiheena niin Kronoksen kuin konserttien kuulijoiden mielissä. Soinnin kuuntelu ja kosketuksen tutkiminen ovat olleet Koistiselle tärkeitä asioita pitkään ja hän tekeekin siitä parhaillaan jatkotutkintoa Sibelius-Akatemiassa.

– Juuri tämä kosketuksen taidon tutkiminen on kiintoisaa myös tämmöisen prosessin yhteydessä.  Se on loputtoman antoisa alue ja vaatii hyvin pitkäjänteistä työtä. New Yorkissa Pärtin Pari Intervallo herätti eniten liikutusta. Olen soittanut sitä parikymmentä vuotta.

Kaikkien näiden kokemusten jälkeen, millaisia neuvoja Ritva Koistinen antaisi nuorelle kanteleensoittajalle, joka ehkä haaveilee esiintyvän taiteilijan urasta?

– Ulkomailla on hyvä tunne esiintyä, koska siellä ei ole kanteleesta ennakkokäsityksiä. Muun maalaisille kuulijoille se on puhtaasti musiikillinen elämys ja voi koskettaa hyvinkin syvästi. Olen nähnyt ja kokenut paljon aitoa liikuttuneisuutta.

–Kun olin nuori, esiintyviä nuoria kanteleensoittajia oli vähän ja senkin vuoksi tuli paljon esiintymispyyntöjä. Mutta kolmella soololevylläni ja mukana olemisella monilla muilla levyillä, on suuri merkitys. Sitä kautta olen saanut hyviä yhteyksiä ja myös tietoisuus kanteleesta on levinnyt. Kannattaa tehdä laadukasta työtä niin hyvin kuin pystyy, eikä katsoa läpi sormien. Vakuuttava musisointi, mitä tahansa se onkin, pysähdyttää ihmisiä ja vie eteenpäin, opastaa Koistinen.

– Kannattaa myös harjoittaa ja etsiä sellaista ohjelmistoa, joka on ominaista itselle. Siinä pystyy antamaan parhaansa. Monenlaista musiikkia kannattaa kuunnella, sillä eri musiikin alueitten ja soittimien piiristä voi löytää uusia kiinnostavia ja innostavia tekijöitä. Myös yhteistyö toisten soittajien ja soittimien kanssa on tärkeää.

Hyvä työ siis puhuu puolestaan.

– Nimenomaan! Sitä ei voi koskaan liikaa korostaa, että tarvitaan kurinalaista työtä. Että hankkii itselleen hyvän tekniikan, joka pitää. Se on vuosien työ, mutta sen varaan voi sitten aina rakentaa. Ja toinen asia on, että herkistyy soinnille ja niille mahdollisuuksille, mitä voi ilmentää soittimellaan. Usein mielenkiintoisilla soittajilla on jotain henkistä antia myös taustalla. Merkittävät muusikot ovat yleensä syvästi  ajattelevia ja tuntevia ihmisiä, jotka välittävät siitä maailmasta, jossa elämme.