Minna Raskisen koulukonsertti Esashissa

Ensimmäinen matkani Japaniin tapahtui Maija Karhisen kanssa vuonna 1987.  Silloin vierailimme suomalaisen delegaation mukana “International Youth Village” -tapahtumassa Osakassa ja lisäksi Tokiossa, Fukuissa ja Kiotossa. Tutustuimme japanilaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan sekä ihmisiin kolmen viikon ajan ja olimme vaikuttuneita. Minä sulattelin kulttuurishokkia pitkään ja mm. sävelsin tästä kaikesta inspiroituneena Osaka Kokusai- nimisen kappaleen konserttikanteleelle.

Vuonna 1991 Hokkaido-Suomi-yhdistys toteutti kaksi mielenkiintoista projektia.  Toinen oli suomalainen pesäpallo ja toinen viisikielinen kantele. Sibelius-Akatemiaan tuli yhteydenotto: Hokkaido-Suomi-seuran puheenjohtaja Mitsuo Iguchi tahtoi löytää kanteleensoittajan, joka voisi soittaa soolokonsertteja ja opettaa viisikielistä kannelta.

Pakkasin useita kanteleita ja opetusmateriaalia mukaani ja suuntasin talviseen Hokkaidoon. Viiden viikon ajan kiersin konsertoimassa ja opettamassa ympäri Hokkaidoa ja lopuksi vielä Tokiossa. Vierailin Sapporossa, Asahigawassa, Abashirissa, Shiraoissa ja Nayorossa. Palattuani Sapporoon pidimme vielä jatkokurssin halukkaille ja soitimme yhteisen päätöskonsertin.

Syksyllä 1995 soitimme konserttikiertueen Sari Kaurasen ja Timo Väänäsen kanssa Hokkaidossa ja Tokiossa.

Oli todella mielenkiintoista nähdä pitkästä aikaa paikan päällä, missä Japanin – ja erityisesti Hokkaidon kanteleensoitossa mennään… Olihan viime vierailustani aikaa kulunut jo 14 vuotta ja kuitenkin sinäkin aikana nuoremmat kollegat ovat käyneet siellä opettamassa ja monet japanilaiset ovat kurssittaneet itseään myös Suomessa.

Mihon alkeiskurssilaisia. Midori Takahashi vasemmalla.

Neljäs kerta

Sapporossa sain nauttia japanilaisesta vieraanvaraisuudesta Satojen ja Iguchien luona kotimajoituksessa. Mitsuko Sato vastasi myös pitkälle konsertti- ja opetusjärjestelyistä. Opetin yhden päivän Mitsukon oppilaita ja toisen Hiroko Aran oppilaita.

Tällä kertaa teimme niin, että kaikki oppilaat olivat yhdessä ryhmässä. Kumpanakin päivänä noin 20 kanteleensoittajaa osallistui opetukseen 5-, 10-, 15- ja 19- kielisillä kanteleilla. Kolmella oli mukana myös iso kantele. Olin suunnitellut kullekin kaksoistunnille teemat. Päivässä oli kuusi opetustuntia. Samalla kun opettelimme kappaleita, perehdyimme myös hiukan suomelaisen kansanmusiikin historiaan. Olin valinnut ohjelmistoon muutaman runolaulusävelmän, rekilaulun, masurkan, hambon ja polskan. Kappaleet olivat suurimmaksi osaksi perinteisiä, mutta mukana oli myös pari omaa sävellystäni, mm. Wellamon kellot 5- ja 10-kielisille kanteleille.

Kurssiviikonlopun jälkeen soitin maanantaina iltakonsertin ja heti seuraavana aamuna suuntasimme Iguchien kanssa kohti Esashia ja Hakodatea. Ensilumi oli satanut reilusti juuri niille alueille Hokkaidossa joiden läpi ajoimme.

Esashissa esiinnyin kulttuurifestivaalilla ja paikallisessa koulussa. Esashi on Hokkaidon perinteisen kansanlaulun “koti”. Hieno Esashi Oiwake -ryhmä vierailikin hiljattain Suomessa konsertoiden kolmella paikkakunnalla. Hakodaten konsertti oli tutussa, pienessä, viihtyisässä kirkossa.

Tokiossa soitin yhden konsertin ja tapasin monia kanteleensoittajia, lähinnä Masako Hazatan ja Miho Kuwajiman oppilaita. “Roudarina” oli minua kentällä vastassa Yoshiako Sakajo, joka on intohimoinen pohjoismaisen kansanmusiikin ystävä. Hänellä on vaimonsa kanssa pieni ravintola Tokio-aseman lähellä.

PikkolokanteleSakajoiden ravintolassa oli yllättäen Lovikan tekemä viisikielinen piccolokantele. Sitä hiukan virittelin ja soittelin siellä käydessäni. Olivat ihmeissään kun luulivat, että noin pieni kantele on lelu… Rouva Sakajon herkuista ovat päässeet nauttimaan ilmeisesti kaikki Japanissa konsertoineet suomalaiset kansanmuusikot! Viikon aikana opetin yhteensä noin kahdeksan tuntia Tokion kanteleensoittajia. Miho Kuwajimalla oli kaksi ryhmää, lisäksi opetin pidemmällä oleville Masakon oppilaille pari tuntia. Mihon herttaiset vanhemmat rouvaoppilaat veivät minut tutustumaan Tokio-Edo-museoon .

Nautin taas kerran japanilaisesta vieraanvaraisuudesta, tapasin vanhoja tuttuja,  keskustelin kantelemusiikista ja kanteleen tulevaisuudesta hyvässä seurassa, usein hyvän ruoan äärellä. Kun kotiinpaluun aika koitti, matkalaukussa tuliaisista ja levyistä vapautunut tila oli täyttynyt vihreällä teellä ja muilla pienillä lahjoilla ja ostoksilla.

Seuraavassa kolmen kanteleensoittajan näkemyksiä ja kokemuksia kanteleesta. Hirokon ja Tomokon kertomukset olen kääntänyt englannista,  Midorin tekstin olen tiivistänyt suomenkielisestä kirjeestä.

Tomoko Hata ja Mina Kawamura Suomen lähetystössä Tokiossa

Tomoko Hata (Kioto):

Opiskelen etnomusikologiaa Kiotossa. Huhtikuussa 2009 professorini ehdotti minulle kanteleopintoja, koska olin kiinnostunut sitran tyyppisistä soittimista. Tiesin, että kantele on Suomen kansallissoitin ja että sillä on pitkä historia.

Kun kuulin kanteletta enimmäisen kerran, olin hyvin vaikuttunut sen kauniista sointiväreistä. Alueellani järjestettiin kurssi, johon osallistuin. Sitten sain oman 5-kielisen soittimeni. Minusta on mielenkiintoista oppia lisää kanteleen omasta kulttuurista.  Japanissa on jonkin verran kanteleensoittajia. Kanteletta voi opiskella kursseilla ja yksityistunneilla Hokkaidossa, mutta se ei ole riittävää, jos haluaa edistyä – edes opettajille, joten täältä käydään myös Suomessa hakemassa lisäoppia. Viime kesänä olin Kuhmossa kanteleleirillä. Nyt soitan viisikielisen lisäksi myös 19-kielistä kannelta. Käyn Hokkaidossa kursseilla oppimassa kappaleita ja improvisointia. On hienoa, että Suomen ja Japanin kanteleliitoilla on yhteistoimintaa! Toivon lisää kursseja ja konsertteja.

Minna Raskisen kurssi Sapporossa

Midori Takahashi 高橋翠, Tokio:

Tiesin kanteleesta jo kauan sitten, kun opiskelin suomea yliopistossa  Japanissa. Ensimmäisen kerran kuulin kanteleensoittoa nykyisen opettajani Masako Hazatan konsertissa vuonna 2002. Ihastuin heti soittimen kauniiseen ääneen. Sitten tein paljon töitä ja olin kiireinen, mutta vuonna 2006 muistin jälleen kanteleen, kun halusin harrastaa jotain uutta, joka antaisi minulle mahdollisuuden irroittautua stressaavasta työelämästä. Otin yhteyttä yliopistoajan professoriin ja sitä kautta sain yhteyden Masako Hazataan. Siitä lähtien olen soittanut.

Japanissa kantele on vielä harvinainen. Tällä hetkellä soittajien määrä on kasvanut, mutta vielä kovin harva kuitenkaan esiintyy aktiivisesti. On toki tärkeää, että itse nauttii soitosta, mutta minusta kannelta pitäisi esitellä paljon enemmän muillekin! Soittimien, nuottien ja kantelelevyjen saatavuus on hiukan vaikeaa Japanissa. Lisäksi kanteleopetusta saa vain Tokion ja Sapporon alueella. Myös kanteleopettajille on tärkeää saada koulutusta.

1900-luvun lopussa ns. “Healing”-musiikki oli tosi suositua. Minusta kantele sopii myös tällaiseen rentoutumis- ja rauhoittumistarkoitukseen kun siinä on niin pehmeä ja lämmin ääni. Toivoisin, että lapset voisivat soittaa pienkanteletta vaikkapa koulussa. Myös vammaisille lapsille se olisi hyvä soitin. Serkullani on kehitysvammainen lapsi. Hänen on kovin vaikea keskittyä mihinkään tekemiseen pitkäksi aikaa. Mutta kun minä soitin hänen kanssaan viisikielistä kannelta, hän jaksoi olla siitä kiinnostunut. Soitin hänen kanssaan pari tuntia! Kanteleen avulla haluaisin myös tuoda esille japanilaista kansanmusiikkia ja soittimia.

Hiroko Aran levyt

Hiroko Ara 荒 博子, Sapporo:

Kesällä 1990 aloin työskennellä Hokkaido-Suomi -seurassa. Tiesin kyllä jotain pohjoismaisesta kulttuurista ja taiteesta aiemminkin. Olin mukana valmistelemassa Minna Raskisen opetus- ja konserttikiertuetta, ja siinä samalla tutustuin kanteleeseen ja muihin kanteleensoittajiin täällä, kuten Sumie Konnoon ja Mitsuko Satoon. Tästä kanteleinnostus vain kasvoi. Kantelekerho jatkoi toimintaansa Sapporossa. Helmikuussa 1994 vietin kaksi viikkoa Kaustisella ja tuo aika oli minulle todella merkityksellistä. Opettajiani olivat Hannu Saha, Antti Kettunen ja Anna-Maija Kekki. Tutustuin Perhonjokilaakson perinnetyyliin, soitin isoa kannelta myös pitkältä sivulta ja lisäksi viisikielistä. Tutustuin kansanmusiikkiin, joka ei ollut kovin vaikeaa omaksua, koska minulla oli pop-jazz-tausta.

Helsingissä vietin vielä 10 päivää soittaen isoa kannelta pitkältä sivulta Sinikka Kontion opissa. Aloin vähitellen esiintyä kanteleen kanssa. Soitan perinteisiä suomalaisia ja japanilaisia kappaleita sekä omia sävellyksiäni. Olin myöhemmin Eva Alkulan oppilaana yhden vuoden. Olen myös oppinut paljon muilta muusikoilta.

On hienoa, että Japanissa on jo lähelle 100 kanteleensoittajaa! Joukossa on sekä aloittelijoita että pitemmälle soitossaan edenneitä. Tärkeää olisi, että soittajat voisivat kehittää soittotaitoaan. Kanteleensoitto voi olla todella hieno harrastus myös niille, jotka eivät ole soittaneet mitään instrumenttia, eivätkä opiskelleet musiikkia. Jokainen voi kokea oman soittamisen riemun ja tehdä omia kappaleita ja siten luoda oman persoonallisen soittotyylin.

Tulevaisuudessa on edelleen tärkeää, että kanteleleirejä järjestetään. Yhteissoittoa olisi hyvä kehittää soolosoiton rinnalla. On hienoa, kun voi valita, mitä haluaa soittaa. Ohjelmisto voi olla hyvin monenlaista ja vaihtelevaa!

teksti ja kuvat: Minna Raskinen

Kantele 1/2010