Kaksi kolholaista kannelta. Taustalla Kari Dahlblomin loimukoivuinen kantele, josta on poistettu sävelvaihtokoneisto ja laitettu tilalle nylkyttimet. Edessä Pirkko Lintulan visakoivuinen kantele. kuva: Rauno Nieminen

Kolhon kanteletehdas nousi nopeasti ja sen tuotanto suunniteltiin niin suureksi, että sitä varten rakennettiin oma verstasrakennus. Kanteleita rakennettiin Paul Salmisen piirustuksilla. Sodan jälkeisenä aikana soitinten saaminen oli vaikeaa. Soitintuonti Saksasta tyrehtyi vuosikausiksi ja muissakaan sotaa käyneissä maissa ei soitintuotanto elpynyt nopeasti.

Einari Marvia toteaa Fazer-Musiikin historiassa, Fazerin Musiikkikauppa 1897–1947, että “sodan jälkeen soitinten tuonti oli aivan olematon”, mutta “vähitellen saatiin kotimaassakin käyntiin eräitten soittimien valmistus”. “Muunmuassa on ryhdytty valmistamaan mandoliineja ja kitaroita, joille on annettu tavanmukainen Fazer nimi. Kantelemestari Paul Salmisen piirustusten mukaan ryhtyi eräs soitintehdas rakentamaan liikkeelle Fazer-kanteleita, joiden suunnittelussa viimeiset äänitekniset kokemukset oli otettu huomioon. Yleisön jälleen herännyttä kiinnostusta tätä ikivanhaa kansallissoitintamme kohtaan kuvaa se, että Fazer-kanteleita on muutamassa kuukaudessa myyty 100 kappaletta.” Fazer panosti kanteleisiin, joiden menekki veti vertoja pianoille ja flyygeleille, joita Fazer myi vuonna 1946 ainoastaan 100 kappaletta, 1945 35 kappaletta ja 1944 vieläkin vähemmän.

Marvian kirja on julkaistu vuonna 1947 ja ehkä siksi hänellä ei ollut esittää kanteleiden myyntilukuja koko vuodelta. Mikä oli se soitintehdas joka näitä kanteleita valmisti? Asia selvinnee vielä Fazerin arkistoista, mutta vahvana ehdokkaana on myöskin Kolhon kanteletehdas. Kysymyksessä saattaa olla myös Kilpinen Kalajoelta. Muita satojen kanteleiden tuotantomääriin pystyviä valmistajia Suomessa ei ollut. Kitaroita ja kanteleita valmistavat yritykset, pietarsaarelainen Landola ja järvenpääläinen Jaakko Noso eivät valmistaneet vielä tässä vaiheessa kanteleita.

Paul Salminen

Kolhon kanteletehtaalla rakennettiin Paul Salmisen kantelemalleja ja on ehkä paikallaan esitellä Paul Salminen, vaikka hänestä on ollut jo monta kirjoitusta Kantele-lehdessä. Muusikko ja kanteleenrakentaja Paul Salminen (1887–1949), aikaisemmin Paavo Benjamin Hinkkanen, syntyi 11.10.1877 Venäjällä, Inmerissä Rappulan kylässä. Paulin isä Paavo Hinkkanen ja äiti Helena os. Puumalainen, olivat molemmat lähtöisin Suomen suuriruhtinaskunnasta. Paul Salmisen muusikonura alkoi kun hän pääsi opiskelemaan Pietarin Keisarilliseen Konservatorioon vuonna 1908. Konservatoriossa opettivat monet tunnetut säveltäjät, kuten Nikolai Rimski-Korsakov, Sergei Prokofjev ja Igor Stravinski.

Paul Salminen sai kiinnityksen vetopasuunan soittajaksi Pietarin Keisarilliseen Orkesteriin vuonna 1912. Hänet valittiin täydentämään opintojaan Robert Kajanuksen orkesterikouluun Helsinkiin. Helsingissä ollessaan Salminen tapasi tulevan vaimonsa näyttelijä Iida Salmisen (1985–1974). He menivät naimisiin vuonna 1918 Pyhän Marian kirkossa Pietarissa. Samassa yhteydessä Paul otti vaimonsa sukunimen Salminen. Salmiset loikkasivat Neuvosto-Venäjältä Mustanmeren, Romanian, Saksan, ja Balttian kautta Suomeen vuonna 1920. Iida Salminen tunnetaan paremmin nimellä Ida Salmi, jolla hän teki Suomessa noin 45 filmiroolia.

Suomessa Paul Salminen soitti mm. Robert Kajanuksen (1956–1933) perustamassa Helsingin kaupunginorkesterissa, ja Teatteri- ja radio-orkestereissa. Helsingin Sivistysjärjestöjen Kansankonservatorio perustettiin vuonna 1922. Seuraavana vuonna opetusohjelmaan otettiin kanteleensoitto, jota opetti Salminen vuoteen 1949 asti.

Paul Salminen teki merkittävän työn kanteleen rakentajana, -soittajana ja -soiton opettajana. Salmisen kokonaisvaltainen panetuminen kanteleen kaikkiin alueisiin on hämmästyttävä suoritus.

Paul Salmisen kantelemallit

Paul Salmisen suunnittelemista kantelemalleista on ollut saatavilla niukasti tietoa. Eri tutkijoiden kirjoituksissa mallit, päivämäärät ja muutkin tiedot ovat ristiriitaisia. Vuonna 2006 sain Kolhon kanteletehtaalta Salmisen kanteleiden numero 6 ja 8, sekä 3B piirustukset. Tämä selvitti kolme kantelemallia. Näyttäisi siltä että Salminen on numeroinut mallit niiden keksimisjärjestyksessä. Kantelemalleista 1 ja 2 ei ole Salmiselta mitään merkintää. Loogista olisi että ne olisivat Salmisen spindellikanteleita, joista oli 3- ja 2-kielinen versio. Edellisen perusteella Salmisen mallit olisivat:

Salmisen kantelemallit

  • Malli 1
    • Spindellinantele
  • Malli 2
    • Spindellikantele
  • Malli 3
    • Malli 3A ja 3B, suur-eli harppukantele
  • Malli 4
    • Peilikuva mallista 3, sävelvaihtokoneisto lyhyellä sivulla
  • Malli 5
    • Pienikokoinen koneistokantele, sävelvaihtovivut koneiston keskellä
  • Malli 6
    • Koristekantele
  • Malli 7
    • “Kaareva” malli, diatoninen 35-kielinen, viritystappisivu kaareva
  • Malli 8
    • “Suorakulmainen” malli, diat. 32-kielinen, viritystappisivu suorakulmainen
  • Malli 9
    • Suora viritystappisivu ja perä. Diatoninen, 32-kielinen

Salmisen koneistoilla varustetut kanteleet (mallit 1–5) perustuvat ideaan, jossa diatonisesti viritetyn kielistön jokaista kieltä voidaan ylentää tai alentaa koneiston avulla. Ensimmäinen Salmisen koneisto perustui kielen kääntämiseen ja toinen venyttämiseen. Kieltä venyttävälle koneistolle Salminen sai patentin numero 11483 vuonna 1927. Tämän kanteleen Salminen nimesi malliksi 3A. Vuonna 1934 Salminen muutti sävelvaihtajakoneiston kanteleen diskanttikielien puoleiselle sivulle. Tämä oli malli numero 3B. Tätä mallia alkoi valmistaa Urho Järvenpää vuonna 1945.

Salmisen kantelemallit 1–5 on varustettu sävelvaihtokoneistolla. Malli numero 6 on ns. koristekantele, johon mm. Armas Koivisto ja Alpo Sailo veistivät Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemia koristekuvioita. Mallit 7–9 ovat diatonisia kanteleita, joissa on muutama kielikohtainen sävelvaihtaja. Nämä mallit Fazerin musiikkikauppa nimesi “kotikanteleeksi”, Salminen käytti näistä itse nimitystä “tavallinen kantele”. Salminen nimesi muistiinpanoissaan kanteleet numeroilla: 3A, 3B, 3, 4, ja 5. Tavalliset kanteleet oli merkitty koodilla B.B., jonka perässä saattoi olla mallin numero esim. B.B.8. Muistiinpanojensa mukaan Salminen olisi rakentanut vain 14 tavallista kannelta vuosina 1942–1949. Konestolla varustettusta kanteleesta (malli 3A ja 3B) Salminen käytti nimeä “Suurkantele”. Näiden mallien lisäksi Salminen rakensi vielä satunnaisia malleja, esimerkiksi muunnoksia edellämainituista malleista.

Salminen teki uusia kokeiluja ja kehitti jatkuvasti kanteleitaan. Suurkantele numero 99 on ollut varmaan tällainen kokeilu. Salmisen muistiinpanoissa kanteleen kohdalla lukee: “Uusi vähä suurempi malli. Puuseppä Järvenpää”. Seuraavan kanteleen kohdalla on teksti: “Entinen malli”.

Vilho Mäkisen verstaan 3B-kantelepiirustuksessa on lyijykynällä pidennetty ja levennetty kannelta noin 20 mm. Olisikohan tämä se “vähä suurempi malli”?

Salminen ja Kolhon kanteletehdas

Salminen ei itse rakentanut kanteleita, vaan tilasi valmiit kanteleet eri puusepiltä ja soitinrakentajilta ja asensi kanteleisiin sävelvaihtajakoneistot, viritystapit ja kielet, sekä viritti koneistot. Salminen suunnitteli kantelemallinsa itse ja piirsi tai piirrätytti niistä tekniset piirustukset, joiden avulla rakentajat rakensivat soittimet. Kantelepiirustukset ovat tasokkaita ja niistä löytyy tarkat ohjeet materiaaleista mitoista, puulaaduista, kielen silmukasta, kielistä jne. Tällaisilla piirustuksilla on helppo rakentaa kantele tilaajan toivomuksien mukaan. Tarkat piirustukset ovat olleet tarpeelliset, koska rakentajat asuivat eri puolilla Suomea ja Salminen ei varmaankaan päässyt vierailemaan kaukana oleville verstaille kovin usein. Salminen vieraili Kolhossa vain yhden kerran vuonna 1947.

Kolhossa valmistettiin kanteleita Paul Salmiselle, mutta myös suoraan Fazerin Musiikille Helsinkiin. Tehtaalta löytyi vielä Fazerin polttoleimasin jolla kanteleet merkittiin. Salmiselle valmistetuista kanteleista löytyy tietoja Salmisen kirjanpidosta:

28.10. 1945
Kanteleen runko (Järvenpää) 1.500:-
8.12. 1945
Kanteleen runko (Järvenpää) 3.500:-
21.1. 1946
Kanteleen runko (Puusep. Järvenpää) –
7.2.1946
Kanteleen runko Puuseppä Järvenpää –
23.2. 1946
Kanteleen runko Puuseppä Järvenpää –
16.9.1946
Järvenpään työllä vaihtama kantele –
15.12.1947
2.si tavallista kannelta Puuseppä Järvenpää 9.000:-
12.2.1948
1.si tavallinen kantele 4.500:-
11.3.1948
Puuseppä Järvenpää, Tav. kantele 4.800:-
11.3. 1948
Puuseppä Järvenpää B-3 kantele 6.300:-
14.5.1948
Tavallinen kantele loistosyyt Järvenpää 5.800:-
14.12.1948
Kantele (Järvenpää) 4.800:-
14.12.1948
Kantele (Järvenpää) 5.800:-
5.5.1949
Puuseppä Järvenpäälle 1 koppa B-3 6.000:-

Paul Salmisen kirjanpidon mukaan Järvenpää olisi valmistanut vuosina 1945–1949 Salmiselle 11 tavallista kannelta ja kolme suurkannelta. Suurkanteleista Järvenpää vaihtoi yhden työhön Salmisen kanssa, jolloin yksi vuonna 1946 rakennetuista “kanteleen rungoista” on ollut suurkanteleen runko. Fazerille valmistettujen kanteleiden määrästä ei ole mitään tietoa. Kanteleita valmistettiin Salmiselle jo vuosi ennen tehdasrakennuksen valmistumista.

Vilho Mäkinen

Kun Urho Järvenpää kuoli vuonna 1948, jatkoi Vilho Mäkinen (1916–1996) vielä jäljelle jääneiden töiden tekemistä seuraavan vuoden. Vieno Järvenpää maksoi Vilho Mäkiselle hänen tehtaaseen sijoittamansa rahat ja työpalkat 21.6.1953. Vilho Mäkinen jatkoi kanteleiden valmistusta kotonaan, keittiössä. Myöhemmin Vilho rakensi Ukonselän rannalle verstaan, jossa valmistui mm. kanteleita, veneitä ja huonekaluja. Kanteleen rakennuksessa yhteistyökumppanina oli kauhajokelainen kanteleensoittaja ja teollisuusmies Armas Havunen. Armas Havunen ja Vilho Mäkinen tekivät kanteleita reseptillä, joka oli varmaan opittu Salmiselta. Mäkinen teki puutyöt, Havunen muut työt ja hoiti markkinoinnin. Anne Raussi muisteli isänsä toimintaa:

”Isä ei käynyt kansakoulun jälkeen kouluja. Sielläkin jäi leikkuulauta kesken. Meni nuorena töihin tehtaalle. Se oli siihen aikaan Kolhon puusepäntehdas. Vilho oli työnjohtajana tehtaalla sodan jälkeen. Isä ei ollut paljon päälle 50 kun jäi sairaseläkkeelle 1960-luvun lopulla. Isä teki Havuselle kanteleita. En tiedä paljonko, sitä en muista. Havunen laittoi koneistot ja kielet. Isä teki vain noi puutyöt. Muistan vielä A. A. Havusen. Muistan että Havunen kävi täällä ja haki kanteleita. Se oli silloin jo vanha mies.”

Anne Raussi muistaa myös matkan Kauhajoelle Havusen taloon. Mukana oli Vilho ja hänen siskonmies, konepuuseppä Olavi Rantanen. Anne ei muista matkasta paljoakaan. Havusen talo oli ollut iso ja sinne mentiin puukujaa pitkin. Vilho Mäkinen jatkoi kanteleiden rakentamista vuoteen 1963 asti.

Armas Havunen

Eelis Panula, Armas Havunen ja Emil Risku keikkamatkalla Jyväskylässä noin 1920–30-luvulla. kuvalähde: Tuomo Havusen valokuvakokoelma

Kauhajokelainen Armas Antero Havunen (1898–1981) oli innokas kanteleensoittaja, joka esiintyi myös radiossa. Havusen vakituisia soittokavereita olivat viulunsoittajat Eelis Panula ja Emil Risku. Myöhemmin Havunen soitti kannelta yksin erilaisissa tilaisuuksissa ja häissä tanssimusiikkia. Kauhajoen pelimannit harjoittelivat Havusen kotona Korpiaron talossa. Näissä yhteyksissä Havunen soitti pianoa. Havusella oli monenlaista yritystoimintaa. Hän teki 1930-luvulla Tuulos-nimisiä viljankuivaajia ja myi 1970-luvulla Hellas-pianoja. Tähän toimintaan kanteleiden myyminen sopi myös hyvin.

Havunen soitti kannelta lyhyeltä sivulta ja varmaan siksi hän tilasi Salmiselta samanlaisen koneistokanteleen kuin Väinö Hannikainen. Salmisen kantelemalli numero 4 on samanlainen kuin 3A, mutta sen peilikuva. Tämä helpotti kanteleen lyhyeltä puolelta soittoa. Salminen valmisti vain kaksi tällaista kannelta. Ensimmäisen kanteleen sai Helsingin kaupunginorkesterin sooloharpisti Väinö Hannikainen (1900–1960). Toisen kanteleen sai Havunen. Kantele on numero 74 ja se valmistui vuonna 1940. Havusen talossa on edelleenkin Havusen ensimmäinen kantele, Salmisen kantele numero 4 ja yksi Mäkisen tekemä kantele, jossa ei ole vielä kieliä.

Kaikki tiedossa olevat Mäkisen ja Havusen yhteistyönä tehdyt kanteleet ovat Salmisen malli 4 kopioita. Kehän muodossa on pieni ero kohdassa, jossa sijaitsevat sävelvaihtovivut. Kun Salmisen mallissa sivu on tällä kohtaa suora, on se Mäkisen mallissa pyöristetty. Sävelvaihtajia kanteleissa on vain yksi. Puutyön laatu on korkeatasoista. Kanteleiden sivut, viritystappilista, perälauta ja sammuttaja on rakennettu visa- tai loimukoivusta. Viritystappien laatu on huonompi kuin Salmisen kanteleissa. Tapit ovat Paul Ailuksen tekemät. Myöskään sävelvaihtomekanismin laatu ei ole läheskään niin hyvä kuin Salmisen kanteleissa.

Tämän tutkimuksen tekemiseen meni aikaa neljä vuotta. Kaikki kanteleenrakentajat ovat jo kuolleet ja saatavissa on enää vain toisen käden tietoa. Moni asia jäi arvoitukseksi, mutta tietoa voi vielä löytyä ja kanteleita voi tulla päivänvaloon. Salmisen muistiinpanojen ansiosta tiedettiin, että Urho Järvenpää teki Salmiselle kanteleita, mutta se olikin kaikki mitä asiasta tiedettiin.

Urho Järvenpään ja Paul Salmisen kuolema lopetti lupaavasti alkaneen Kolhon kanteletehtaan toiminnan 1940-luvun lopulla. Fazer-musiikki alkoi valmistuttamaan Salmisen kotikantelemalleja ja markkinoimaan niitä. Sodan jälkeisessä Suomessa oli tuontisäännöstely ja soittimien maahantuonti oli vähäistä. Tämä synnytti Suomeen soitinteollisuutta mm. Landolan kitaratehtaan ja Jaakko Noson verstaan, joka valmisti kitaroita ja 1950-luvun alusta lähtien myös kanteleita. Kanteleen kohdalla kävi toisin. Lupaavasti alkanut kanteleen markkinointi ja valmistus loppui ja Salmisen veroista kanteleenrakentajaa saatiin odotella vuosikymmeniä.

Tietoa Salmisen kanteleen rakentamisesta oli Kolhon lisäksi myös esimerkiksi Leander Laasasella ja Armas Koivistolla. Taimi Järvenpää kertoi, että piirustuksista oltiin kiinnostuneita: “Kävi yksi ja toinen kysymässä kantelepiirustuksia. Äiti ei myynyt. Valehteli, että ei ole löytänyt”

Lopuksi

Pirkko Lintulan (vas.) kanteletta kokeilevat Suomen kantelemuseossa Kari Dahlblom (kesk.) ja Rauno Nieminen. Viereisen sivun kuvassa on sama kantele. Kuvat: Timo Väänänen

Risto Blomster ja Kari Dahlblom olivat esittelemässä uutta Kantele-kirjaa Jyväskylän kirjamessuilla keväällä 2010. Osastolle pöllähti nainen jonka kanssa puhe kääntyi kanteleisiin. Sekä Pirkko Lintula, että hänen kanteleensa olivat Kolhosta kotoisin. Kesäkuussa saimme Pirkko Lintulan kanteleen kuvattavaksi Suomen kantelemuseoon Jyväskylään. Pirkko Lintula kertoi kanteleestaan:

“Isäni Matti Lintula toimitti puut verstaalle (Järvenpään kanteleverstaalle). Siellä oli muutama visakoivu löytynyt ja ne toimitettiin sitten verstaalle. Myös polttopuita toimitettiin. Minä olen kotoisin Järvenpään talosta. Vieno piti meitä aina sukulaisinaan. Minä en tarkkaan tiedä sitä sukulaissuhdetta. Isäni hankki kanteleen. Se on ollut 1950-luvulla kun olen sen saanut. Olen ollut silloin seitsemän vuotias kun Urho Järvenpää kuoli. Onko se kantele sitten ollut olemassa ja sitä pidettiin jossakin odottamassa, että minä kasvan vähän isommaksi. Koulun musiikin opetus ei tuottanut minulle mitään sellaisia iloja, että olisin edes uskaltanut ajatellakaan, että minä koskaan soitan mitään. Nyt on aikaa ja vois aloitella, jos löytyisi se oikea sävel.”

Kirjalliset lähteet:

  • Pirkko Lahtinen (1977) Muistoja Paul Salmisesta – konserttikanteleen kehittäjästä. Kansanmusiikki 2/1977
  • Einari Marvia (1947) Fazerin Musiiikkikauppa 1897–1947. Helsinki: Nordblad&Petterrsson

Vanhat valokuvat:

  • Tuomo Havusen ja Anne Raussin valokuvakokoelmat
  • Paul Salmisen kuva: Kanteleliitto, Paul Salmisen aineistot

Haastattelut:

  • Anne Raussi, Taimi Myllyoja, Pirkko Lintula ja Tuomo Havunen 2010