tupakkaMonissa viime vuosisadan alun lehtikirjoituksissa kannettiin syvää huolta kanteleen katoamisesta. Kuvanveistäjä Alpo Sailo tapasi Karjalan matkallaan vuonna 1909 enää kymmenkunta kannelniekkaa. Pelastaakseen kansallisen soittokoneemme vaipumasta unholaan hän teki aloitteen maamme ensimmäisistä kantelekilpailuista, jotka pidettiin Suistamolla 1911. Sailo kirjoitti: ”Kanteleella on kodikas kaiku, jopa itse sen nimelläkin.” Tekohengitys ei tuolloin tehonnut. Nimimerkki ”kanteleensoiton harrastaja” valitti seuraavana vuonna Laatokka-lehdessä: ”Suomalainen kantele asustaa pääasiassa wain isänmaallisissa juhlapuheissa ja runoissa…” 

Mutta kukoisti kantele sentään jossakin. Suomen Tupakkatehdas OY mainosti: myytävänä Kantele-tupakkaa ”parhaasta Turkin tupakasta”. Oheinen raameissa oleva reklaami on Turun Sanomista kesäkuulta 1910. Kantelekessuttelua kaupiteltiin noihin aikoihin eri puolilla Suomea mm. Kaleva, Laatokka ja Salmetar -lehdissä ja Karjalan Sanomissa, eikä ko. lehtien palstoilla paheksuttu kansallissoittimen nimen väärinkäyttöä. Miltähän mahtoivat kantelekääryleen henkoset maistua? Saivatko sauhuttelijat siipoiltaan satikutia: ”Aina noita Kanteleitas käryytät ja tuhkia tiputat!” Kanteletupakat katosivat kuvasta, mutta jatkosodan aikana tuli myyntiin Karjala-tulitikkuja, joiden kansia koristi kanteleen kuva. 

Tupakasta tuskin olisi tänä aikana kanteleen kumppaniksi. Pikkukantelistien vanhemmat eivät kanteletupakkaa kiittelisi… Terveydelle tuhoisaa tuotetta ei saa mainostaa, eikä kohta enää missään polttaakaan – paitsi omalla parvekkeella, ja sielläkin vain hovioikeuden luvalla. Mutta miten olisi kantelesuklaa? Viisikielisen muotoisia kantelekonvehteja tai ”Kanteleen parhaat” -karkkipussi, jonka sisällöstä tenavat tappelevat? Vuonna 1935 otettiin jo ensiaskelia pulskistavan kantelepaheen suuntaan ja myytiin kanteleen muotoisia suklaarasioita. Niiden sisällöstä tosin ei ole tietoa.

kalevakokonaanMaanviljelijä Antti Rantonen (1877–1961) Haapavedeltä tuli tunnetuksi paitsi taitavana kanteleensoittajana, myös marjatehtailijana. ”Haapaveden Kotimarjalan” Kaleva-liköörit ja -viinit keräsivät kiitosta hienolla maullaan. A. O. Väisänen kertoo, että kun marjalan tehdasrakennus paloi, ”alkoholipitoinen viini virtasi läheiseen lampeen ja sammuttajat latkivat sitä ja sammutus kuului käyneen hitaasti”. 1950-luvulla jotkut kokivat viisikielisen kanteleen kuvalla koristetut etiketit ”pyhän perinnön häpäisyksi”. Olisiko 2000-luvulla aika kypsä(lle) kanteleviinille? Kuten kanteleen harrastus, myös viiniharrastus kasvaa Suomessa koko ajan. Viiniseurojen viini-illoissa perehdytään jalojen juomien tuntemukseen ja edistetään kohtuullisia juomatapoja. Viekoittaisiko kuulas kanteleviini maistelijansa myös kuuntelemaan kantelemusiikkia, herättäisiko se halun näpelöidä itse kanteleen kieliä? Olisiko kanteleviinin yleisvaikutelma: juotavissa jo, mutta kypsyy lisää? 

teksti: Anna-Liisa Tenhunen

Kantele 4/2006