Alussa olivat kotimaa, kantele – ja Ismo. 

Neljän vuosikymmenen takaisessa Suomessa kantele oli katoamassa. Erkki Ala-Könni ja Martti Pokela pitivät ponnekkaita palopuheita henkitoreissaan viruvan viisikielisen puolesta. Ison kanteleen soittajia oli siellä täällä, ammattimaisia soittajia ja soitinrakentajia ei ollut edes kourallista. 1970-luvun alussa Tampereen Musiikkiopiston kanteleopettajaksi kutsuttu Ismo Sopanen sai urakakseen laatia Suomen ensimmäiset kanteleen peruskurssitutkintovaatimukset. Hän kaipasi kipeästi kommentteja, mutta kanteleväellä ei juuri ollut kontakteja toisiinsa. 

Ala-Könnin avustuksella Sopanen kokosi listan tuolloin tunnetuista kanteleensoittajista (32 kpl), lähetti heille kesällä 1976 kirjeen ja ehdotti voimien yhdistämistä. Tammikuun 15. päivänä 1977 Tampereelle Haarlan palatsiin kokoontui 15 henkilöä perustamaan Suomen Kanteleensoittajat ry:tä. Primus motor valittiin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Rahaa yhdistyksellä ei alussa ollut, intoa siitäkin edestä. Töitä tehtiin talkoilla välillä yötä myöten, ja kokouksia pidettiin tiuhaan tahtiin mm. Sopasten kotona Tampereella. Itse kukin toi mukanaan oman osaamisensa ja välillä muutakin: 

”Erääseen kokoukseen tuli Oulusta koko Pohjois-Suomen tuntema värikäs ja iloinen ’kantele-emo’ Ilona Porma – pulleine kasseineen. Oli eväitä matkassa, oli omatekoisia herkkuja kokousväelle: karjalanpiirakoita, kotijuustoja ja monenlaista muuta. Siitä sitten hallitus nautti herkkupalat, kun tuohon aikaan ei ollut varaa maksaa edes matkakorvauksia mukaantulijoille. Kun saatiin varoja kerätyksi, hankittiin kirjoituskone ja puhelin”, muistelee Ismo Sopanen. 

Alkuvuodet vierivät toiminnan organisoinnissa ja tehtäväkentän selvittelyssä. Ensimmäisten kanteleseminaarien ohjelmien aiheet kuvaavat kanteletilannetta 1970–1980-lukujen vaihteessa: oli pulaa niin soittimista, opettajista, ohjelmistosta kuin kirjallisuudestakin, ja idea kanteleesta koulusoittimena leijui vielä illuusiona ilmassa. Kului kuusi toiminnantäyteistä vuotta, jäseniä oli jo yli 500, mutta varat olivat yhä vähissä. Kanteleväki kävi lähetystönä lobbaamassa, ja eduskunnalta lohkesi Suomen Kanteleensoittajat ry:lle 100.000 mk ”joululahjarahaa”. Tuen turvin yhdistys vuokrasi vuonna 1983 toimitilat Tampereelta. Tuolloin alkoi myös Ismo Sopasen osa-aikainen toiminnanjohtajuus, jota hän holistisestikokonaisvaltaisesti hoiteli 22 vuoden ajan. Jäsenkenttä laajentui, ja vuonna 1984 yhdistyksen nimi muutettiin Kanteleliitto ry:ksi. 

Tehokasta toimintaa ja tuhteja tuloksia

Kanteleliiton johtokunnassa ja eri toimikunnissa on alusta lähtien toiminut aktiivista kanteleväkeä eri puolilta Suomea: soittajia, rakentajia, tutkijoita, opettajia, opiskelijoita ja muita kanteleesta kiinnostuneita – niin ammattilaisia kuin harrastajiakin. Jäsenmäärä on kasvanut ja matkan mittaan muuttunut: vuoden 1992 ennätyksestä (1471 jäsentä) aaltoiltiin välillä alaspäin, mutta vuonna 2006 oltiin jo taas noususuunnassa (865 jäsentä). 1980-luvun lopulla eri puolille maata alettiin perustaa paikallisia kanteleyhdistyksiä, joilla on ollut monimuotoista toimintaa. Finn-Kanteleet -yhtye on näyttänyt paikallisen kantelevaikuttamisen valtakunnallista voimaa jo 1940-luvulta saakka. 

Tärkeä tiedotuskanava ja tietolähde kanteleväelle on ollut vuodesta 1979 lähtien ilmestynyt Kantele-lehti, jota Ismo Sopanen pitkään päätoimitti. Lehden sivuille on säilötty kanteleen nykyhistoria. Liitto otti vuonna 1987 tavakseen palkita ansioituneita kanteleihmisiä tai -instituutioita Vuoden kantele ja Kultakantele -palkinnoilla. Vuodesta 2004 on valittu Vuoden kanteleyhtye, ja onpa kantelealallekin löytynyt oma ”Finlandia-palkintonsa”, Vuoden kantele -levy. 

Puheenjohtajan pestiä ovat – kukin vuorollaan ja tyylillään – hoitaneet Ismo Sopanen (1977–1991), Hannu Syrjälahti (1992–1995), Sinikka Kontio (1996–1997), Sanna Pitkänen-Eerola (1998–2003), Eija Kankaanranta (2004) ja vuodesta 2005 lähtien Satu Sopanen-Helisalo. Ismo Sopanen eläköityi vuonna 2005, ja Kanteleliiton osa-aikaisen toiminnanjohtajan tehtävään tarttui Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston kouluttama ”maisteripelimanni” Riitta Huttunen. Toimitilat ja hallinto siirtyivät Helsinkiin Hämeentielle. Opetusministeriön harkinnanvarainen toiminta-avustus on ollut talouden kivijalka jo 22 vuoden ajan, ja on sitä edelleen. Toiminnan kivijalkaa oli jo vuosikymmeniä rakennettu vankalle pohjalle kanteleväen yhteisin voimin, siitä oli hyvä jatkaa.      

Aika on kuitenkin muuttunut ja jäsenkunta nuorentumassa. Kanteleliiton säännöt ja toimintatavat uudistettiin tämänhetkisiä tarpeita vastaaviksi. Kotisivut kertovat: ”Kanteleliiton tehtävänä on edistää laaja-alaisesti kanteleharrastusta, -rakennusta, -musiikkia ja olla soittajien, säveltäjien, sovittajien, tutkijoiden ja muiden alasta kiinnostuneiden tahojen yhdyssiteenä.” Tuoreimmissa toimintakertomuksissa liiton yhteistyötahojen lista pitenee vuosi vuodelta. Pienillä resursseilla saa enemmän aikaan, kun verkottuu ja tekee yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Vuonna 2005 myös Kantele- lehti sai uutta ilmettä ja väriä, kun päätoimittajaksi tuli kanneltaja Timo Väänänen. 

Kolmeen vuosikymmeneen mahtuu monenmoista. Kanteletta tehtiin toiminnan alusta saakka tunnetuksi järjestämällä vuosittaisia Kanteleparaateja, erilaisia teemakonsertteja, kantelesävellysten kantaesityksiä ja tempauksia, mm. ”presidentillisiä konsertteja” Mäntyniemessä. Avattiin aktiivisesti uusia ovia, haettiin kanteleelle uusia areenoita: mm. Viitasaaren Musiikin aika, Tampere Biennale, Kuhmon kamarimusiikki ja Folklandia-risteilyt. Kanteleliiton ansiolistalta löytyy kantelesävellyskilpailu, mittava määrä tilausteoksia ja muita rahoitettuja teoksia vuodesta 1983 lähtien.  Kuutisenkymmentä säveltäjää (joukossa myös ulkomaisia) on jo tehnyt teoksia kanteleelle. 

Kanteleliitto on vuosittain pitänyt aiheiltaan vaihtelevia koulutustapahtumia eri kohderyhmille, eikä soiton halu sammu kesälläkään. Liitto on ollut mukana järjestämässä kanteleleirejä ja ennen kaikkea tiedottanut niistä jäsenistölleen. Parhaina vuosina eri puolilla Suomea pidettiin parikymmentä kanteleleiriä, jotka kokosivat jopa 800 soittajaa. Mutta kiistatta yksi Kanteleliiton suurimmista saavutuksista on kanteleensoiton opetuksen saaminen musiikkiopistoihin ja konservatorioihin. Kun vuonna 1971 kanteleen opetusta oli tarjolla vain Tampereella, liiton 8.kahdeksantena toimintavuotena 1985 opetusta oli 16 oppilaitoksessa, vuonna 1987 jo 27 oppilaitoksessa ja vuonna 2007 jo yli 50 oppilaitoksessa. Kanteleliiton aloitteesta koottu työryhmä loi linjat eri tasojen kurssitutkintovaatimuksiin, joita on tarpeen mukaan myöhemmin päivitetty. Kanteleliitolla oli pontevasti sormensa pelissä myös siinä, että kanteleensoiton solistinen opetus alkoi Sibelius-Akatemiassa vuonna 1987. (Suomalaisen kanteleen suurmies, professori Martti Pokela oli vienyt kanteleensoiton Sibelius-Akatemiaan jo vuonna 1975, ja kansanmusiikin koulutusohjelma aloitti toimintansa vuonna 1983.) Ammattimaisia pedagogeja on jo runsaasti, ja he ovat järjestäytyneet perustamalla Kanteleensoiton opettajat ry:n vuonna 1999.  

Valtakunnalliset kantelekilpailut, alan suurkatselmukset, ovat olleet tärkeä osa liiton toimintaa. Ne ovat aktivoineet niin ammattilaisia kuin harrastajiakin, tuoneet kanteleelle näkyvyyttä ja edistäneet suomalaista musiikkikulttuuria. Valtakunnallisia kantelekilpailuja on vuodesta 1978 lähtien pidetty eri paikkakunnilla, nyt ne ovat kotiutuneet Jyväskylään. Sarjajaot ovat kilpailuissa vaihdelleet. Vuosien saatossa niissä on kuultu noin 480 yksilösuoritusta ja 190 yhtye-esitystä. Tuomaristossa on ollut soittajia, säveltäjiä, tutkijoita ja kouluttajia – myös kanteleen sisäpiirin ulkopuolelta. Ilmakantele 2005 -kilpailu innoitti osallistujat niin railakkaan ilmavaan ilmaisuun, että se imaisi mukaansa sekä yleisön että median. 

XIV valtakunnallinen kantelekilpailu Jyväskylässä kesällä 2007 oli valtaisa menestys. Mukana oli lähes 100 soittajaa, ilahduttavan runsaasti lapsia ja nuoria. Tuomaristo suitsutti kilvan korkeaa ja laajaa teknistä ja taiteellista tasoa, ylöspäin oli kohottu kaikissa sarjoissa. Näiden kisojen erityisenä antina loisti luovuus: suurin osa soittajista esitti myös omia sävellyksiä ja improvisaatioita. Ensimmäistä kertaa mukana oli kutsukilpailu alan ammattiopiskelijoille ja sähkökantelesarja, jossa kilpaili vain poikia.  Musiikin raja-aidat ovat ryskyen kaatumassa: mm. 10-vuotias, TV:stäkin tuttu Viola Uotila soitteli suvereenisti voittoon sekä vapaan että taidemusiikin sarjoissa. 

Pienestä lähdettiin liikkeelle, mutta paljon on saatu aikaiseksi. Toki on ollut myös muita kanteleen elvytyksen esitaistelijoita, instituutioista yksittäisiin tulisieluihin. Koko kanteleen historian huikein kehityskaari on kuitenkin pitkälti Kanteleliiton työn tulosta.  

Rajoja rikkova kantele

2000-luvun Suomessa kantele elää iloisesti ajassa: on osaavia ammattipedagogeja ja kanteleenrakentajia; kolmisenkymmentä kanteleen ammattiopiskelijaa; kanteleita soitetaan muskareista korkeakoulutasolle saakka; kaikkia kanteleen historiassa eläneitä soittotyylejä opetetaan; harrastajien (etenkin nuorten) määrä kasvaa; soittimia myydään ennätystahtiin; on monipuolisia oppimateriaaleja, kantelenuotteja ja -äänitteitä sekä ennätysmäisen runsaasti kanteleelle sävellettyä musiikkia. Alkuaikojen vanhat tavoitteet on valtaosin saavutettu. Kuka olisi 30 vuotta takaperin osannut moista edes kuvitella? Keskisuomalainen 25.2.2007 kertoo: 

”Kanteleliiton Sunnuntaisuomalaiselle keräämien tietojen mukaan kanteleiden valmistus ja myynti kasvoi viidessä vuodessa 40 prosenttia. Vuonna 2000 kolme suurinta valmistajaa myi yhteensä 2 2 280 kannelta. Viime vuonna kaupaksi meni 3 3 200 soitinta. – – Vielä 1990-luvun alussa konserttikannelta joutui odottamaan pari vuotta. Nykyään toimitusaika on muutama kuukausi. Aiemmin kannelten valmistajat tekivät töitä pääsääntöisesti yksin. Nyt yrityksissä on palkattua työvoimaa, Kanteleliiton toiminnanjohtaja Huttunen kuvaa muutosta.”

Kantele on ikivanha, Kanteleliitto kohta jo keski-iässä, mutta soittajat ja soittimen imago vain nuortuvat. Nuorten kantelemuusikkojen kärkikaarti karistelee raikkaasti kansallissoittimen ”Väinämöis-viiveitä” mm. räväkänvärisillä sähkökanteleillaan. Anttu Koistinen valittiin vuonna 2006 Pori Jazzin ensimmäiseksi ”Young Stariksi”. Kanteleliiton palkkaamat kesämuusikot ovat jo kahtena kesänä keikkailleet pitkin pääkaupunkia ja Suomen festivaaleja murtamassa ennakkoasenteiden muuria. Koululaiset kajauttelevat kanteleillaan Hard Rock Hallelujah! Helsingissä, Espoossa ja Jyväskylässä toimivissa, kantelepedagogiikkaan perustuvissa Jamkids-klubeissa kantele soi bändisoittimena, ja sokerina pohjalla: Senni Eskelisen sähkökantele säkenöi Nightwish -yhtyeen uunituoreella levyllä.

Kanteleen ”sisäpiiri” tuntee kanteleen moninaisuuden: kantele sopii kaikenlaiseen musiikkiin kansanmusiikista klassiseen, popista konserttimusiikkiin. Kanteleliitto on onnistunut kokoamaan ja pitämään piirissään kaikki mahdolliset soittotyylit ja kanteletyypit, vanhasta viisikielisestä konserttikanteleisiin ja sähkökanteleisiin. Matkan varrelle on mahtunut tiukkojakin vääntöjä linjakysymyksistä, mutta tänä päivänä kaikki eri tavoin soittavat kanneltajat tekevät yhteistyötä. 

Kanteleella menee Suomessa lujaa, mutta valtaosa suomalaisista ei sitä tiedä – vielä. Muita rajoja kantele ei sitten tunnekaan: taso on noussut korkealle, harrastuksen laajuus leveälle, kaikenikäisten käsille. Rajoja on rikottu musiikillisesti ja maantieteellisesti. Kanteleliitto on luonut kansainvälisiä kontakteja, on osallistuttu kansainvälisiin tutkijaseminaareihin ja kantelekilpailuihin. Suomalaiset kantelesolistit ja -yhtyeet ovat esiintyneet runsaasti kansainvälisillä areenoilla ja tehneet soitinta tunnetuksi ja suosituksi. Mm. Japanissa, Ruotsissa, Karjalan Tasavallassa ja Amerikassa on jo kasvava joukko innokkaita kanteleen soittajia. Olisiko 30 vuoden kuluttua jo Kansainvälisen Kanteleliiton aika? 

teksti: Anna-Liisa Tenhunen