Pörssiyhtiö InCap Oyj kutsui Kanteleyhtye Käenpiiat, Milla Ristiluoman ja Annikki Smolander-Hauvosen sekä Kalevi Hauvosen Intiaan elekroniikkateollisuuden seminaariin ja keväällä hankitun tehtaan vihkiäisiin 17.9.–24.9.2007. Tapahtumapaikkana oli Bangalore, Karnatan osavaltion pääkaupunki, joka sijaitsee 930 metrin korkeudessa. Tämä rehevä puutarhakaupunki on nopeasti kehittyvän elektroniikateollisuuden, ilmailun ja viestinnän keskus. Kesäisin se on myös suosittu yläluokan virkistys- ja lomanviettopaikka. Asukkaita on 5,7 miljoonaa.

Intiassa vieraillessa turistin on hyvä muistaa. että länsimaisia arvoja ei voi soveltaa kaikkeen, mitä ympärillään näkee. Esimerkiksi köyhyys on kohtalon asia, jota ei saa halveksia. Ihmisiä on rutiköyhistä upporikkaisiin. Viktoriaanisen ajan loistokasta maharadzojen elämäntyyliä voi vielä ihastella mahtavissa palatseissa, joiden sisustuksessa on kultaa, hopeaa, marmoria, silkkiä ja norsunluuta.

Lisäväriä intialaiseen kaupunkikuvaan antavat sirot ja kaunispiirteiset intialaisnaiset hienoissa ja värikkäissä sareissaan, mutta samanaikaisesti ”Pyhät lehmät” liikkuvat vapaasti kadulla keskellä vilkkainta ruuhkaliikennettä, joka on täyskaaos sinisenä leijuvaa pakokaasua ja liikenteen melua. Tuntui kuin autokuskit olisivat painaneet huvikseen äänimerkkiä koko ajan. Ruuhkaisessa kaupungissa nopein tapa liikkua oli moottoroitu riksa, joka pystyi puikkelehtimaan  edestakaisin autojen välissä.

Matkamme kohokohta oli Leela Palatsin gaalailta vastavihityn elektroniikkatehtaan kunniaksi. Sinne oli kutsuttu edustajia eri puolilta Intiaa ja Suomea. Käenpiioille palatsin sisääntulo oli lähinnä huvittava kokemus – ympärillä keikaroi kymmenen sulttaanin asuun pukeutunutta hovilakeijaa ja kanteleita käsiteltiin valkoisissa silkkihansikkaissa ja kuljetettiin esiintymispaikalle kullatuissa samettivaunuissa.

Käenpiiat soittivat ohjelmassaan suomalaista sävellettyä- ja sovitettua musiikkia sekä yleisön pyynnöstä vielä taustamusiikkia 18 ruokalajin illallisen aikana. Kalevi hoiti tyylikkäästi kuulutuksen ja kertoi kappaleiden taustoista sekä säveltäjistä. Hän piti myös esitelmän suomalaisesta kulttuurista, Kalevalasta, kansanlauluista ja kansallissoittimen historiasta. Illan kiehtovin ohjelmanumero oli kauniisti eläytyvän nuoren intialaistytön siro tanssiesitys. Tilaisuuden lopuksi luovutettiin paikallisen tehtaan johdolle 5-kielinen kantele, muutamia nuotteja ja levyjä symbolisoimaan hyvää yhteistyötä ja keskinäistä kunnioitusta.

Länsimaissa kuultu intialainen musiikki on usein hindumusiikkia, joka on voimakkaasti uskonnollissävyistä. Temppeleissä kuuluu yhä resitatiivilaulu, joka on pysynyt tyyliltään samanlaisena lähes kolmen tuhannen vuoden ajan. Taidemusiikkilajit ovat lähtöisin muslimien ja rajputien hoveista. Musiikin peruselementteinä ovat seitsemän eri sävelkorkeutta, jotka vastaavat karkeasti määriteltynä länsimaisen oktaavin säveliä, mutta niillä on olemassa ylempi ja alempi variantti eli ylennykset ja alennukset, mutta ei mitään kiinteää korkeutta. Soittaja tai laulaja sijoittaa esittämänsä kappaleen omalle soittimelleen tai äänelleen sopivaksi.

Taidemusiikin alalla Intiassa on tanssin- ja musiikin ammattilaisia – mestareita, jotka improvisoivat laulujensa sanat ja sävelmät. Moniäänisyyttä edustaa pohjabasso tai samalla tasolla soiva pitkä sävel tai rumpu. Soittimista vina on teräskärkisillä sormustimilla näppäiltävä kielisoitin, josta on kehittynyt nykyaikainen vitshitra. Muita soittimia ovat mm. luutunkaltainen tambura, pitkäkaulainen sitar, jousisoitin ravanastron ja puhallin nagassaran. Intialaisen asteikon laulunimet seitsemälle sävelelle ovat sa – ri – ga – ma – pa – dha – ni, joista arvellaan myös länsimaisten sävelnimien saaneen alkunsa.

teksti: Annikki Smolander-Hauvonen