Kansojen soitinten sukulaisuus on moniulotteinen joukko veteenpiirrettyjä viivoja. Kanteleen ja hakassialaisen chatkhanin sukulaisuus on kuitenkin muutakin kuin pelkät vapaasti soivat kielet. Joskin erojakin löytyy.

Chatkhan on Venäjään kuuluvan Hakassian tasavallan kansallissoitin. Hakassia sijaitsee Altai-vuoriston pituuspiireillä Mongolian yläpuolella. Alun perin soitinta käytettiin pääasiassa hoveissa ja luostareissa ja sen 12 kieltä symbolisoivat palatsin 12-portaista hierarkiaa. Nykyään soitin kuuluu kaikelle kansalle.


Kuten naapuritasavallassa Tuvassa, Hakassiassakin lauletaan kurkkulaulua, ja chatkhan on yksi tärkeimpiä säestyssoittimia. Se muistuttaa hieman japanilaista kotoa niin soinniltaan kuin soittotekniikaltaankin, mutta on nykyään muotoilultaan koruttomampi. Aikaisemmin chatkhanit saattoivat olla hyvinkin koristeellisia. Maallikon silmin yksinkertaisin perusmalli on suorakaiteen muotoinen puulaatikko, jonka päälle on viritetty kieliä.
Tuvan tasavallasta löytyy myös lähes samanniminen soitin chadagan, joka myös näyttää kanteleen sukulaiselta, mutta sitä soitetaan keveillä vasaroilla.

Yksinkertaista
moniulotteisuutta

Chatkhanin sointi on surumielinen ja monet sillä soitetuista melodioista ovatkin mollivoittoisia. Tunnusomaisen värin sointiin antaa kielten alla sijaitsevat tallat tai sillat, joiden takaa taivutetaan ääntä puolesta yhteen sävelaskelta. Toinen käsi suorittaakin soiton aikana vain tätä tehtävää. Toisella kädellä näppäillään kieliä, tekniikan muistuttaessa hieman kitaran sormisoittoa. Aktiivisia sormia soittokädessä ovat lähinnä peukalo, etusormi ja keskisormi.
Kuten kanteleita, on chatkhaneja eri kokoisia. Pienin on viisikielinen ja suurin 13-kielinen. Virityksessä käytetään luonnonsävelasteikon perusääntä sekä kolmatta, viidettä ja seitsemättä astetta. Perusvirityksestä tuntuu puuttuvan runsaasti ääniä, mutta kun soitossa taivutetaan kieliä jopa kaksikin sävelaskelta ylöspäin, soittimen ilmaisu laajenee merkittävästi. Viritystä on nopeaa korjata ja muuttaa siirrettävien siltojen avulla vaikka kesken kappaleen. Kielien taivutus tuo kuitenkin myös haasteita virityksen säilymiselle.

Rakentamisperinteen
elvyttäjä

Sergei Charkov, hakassialainen muusikko ties kuinka monennessa polvessa ryhtyi rakentamaan soittimia 25 vuotta sitten. Taidon hän opetteli itse, koska perinne oli jo päässyt katkeamaan. Muusikkona hänellä oli luonnollisesti selkeä käsitys siitä, mistä syntyy hyvä sointi. Hänen pajassaan, Hakassian pääkaupungin Abakanin laitamilla, syntyy shamaanirumpuja, khomus-kielisoittimia, tuvalaisen igilin kaltaisia yykh -jousisoittimia  sekä chatkhaneja. Perinteisiä työvälineitä täydentävät nykyaikaiset vannesahat, porat ja höylät.
Puutavaraa löytyy eri kuivumisvaiheissa isot pinot ja muutoinkin paja vaikuttaa hyvin organisoidulta ja ammattimaiselta. Tilauksia toimitetaan ympäri maailmaa. Hinnatkaan eivät päätä huimaa, sillä keskikokoisen chatkhanin saa jo parilla sadalla euroilla veroineen ja kuljetuksineen.
Paja on täynnä eri vaiheissa olevia soittimia, joka johtuu siitä että on juuri valmistumassa iso tilaus paikalliselle orkesterille. Sergei Charkov soitti ennen Sabjilar-yhtyeessä ja lauloi hakassialaista höömeitä eli kurkkulaulua, mutta viime vuosina musisointi on jäänyt. (Sabjilar-yhtyeen musisointia voi kuulla netissä esimerkiksi osoitteessa www.purenaturemusic.com).
Pyynnöstä saamme myös näytteen chatkhanista soolo- ja säestyssoittimena Sergein tyttären Julian käsissä Sergein säestäessä khomuksella, hakassialaisella kielisoittimella.
Chatkhan edustaa puhtaimmillaan yksinkertaista kansansoitinta, jonka alkeet oppii nopeasti, mutta jonka hienouksia voi harjoitella sitten vaikka loppuelämän. Paluumatkalla askarruttaakin, mitä uusia ulottuvuuksia kantele kenties saisi lampaan polviluista, joita chatkhanissa perinteisesti käytetään…

Sergei Charkov, khomus ja Julia Charkov, chatkhan, kuva: Sauli Heikkilä