Looking for information in English? Click here!

Kantele on Suomen kansallissoitin ja Suomen kansallisromanttisessa taiteessa usein kuvattu kansallisidentiteetin symboli. Kantele on kielisoitin. Se ei ole läheistä sukua harpulle, vaikka yhteneväisyyksiä löytyykin. Kanteleen lähimpiä sukulaisia löytyy mm. Baltian maista ja Venäjältä. Soittimen iäksi on arvioitu noin 2000 vuotta, ja varhaisimmissa soittimissa on todennäköisesti ollut vähän kieliä, kenties viisi. Viisikielinen on edelleen elinvoimainen soitin.

Kantele on diatoninen soitin, eli se on viritetty sävellajiin tai moodiin. Muunnesäveliä ei siis pysty soittamaan virittämättä soitinta, poikkeuksena koneistokantele, jonka koneistolla voidaan tuottaa kaikki puolisävelaskeleet. Tavallisesti kantele on viritetty siten, että siitä löytyvät järjestyksessä kaikki sävellajin sävelet. Esimerkiksi 11-kielisessä soittimessa matalin kieli on a, seuraavat järjestyksessä ylöspäin h, c#1, d1, e1, f#1, g1, a1, h1, c#2, d2.

Pienkanteleita, n. 5-20 kieltä, soitetaan lyhin kieli soittajaa kohden. Näppäileminen on perinteisin tekniikka. Sillä soitetaan melodioita, usein höystettynä säestysäänillä. Tätä tekniikkaa kutsutaan yhdysasentoiseksi soittotekniikaksi, ”sormet sormien lomassa”. Yksinkertaistettuna käsillä ei ole eriytyneitä rooleja, vaan jokainen sormi tuottaa tasa-arvoisesti melodia- ja säestysääniä.

Sointuja voi soittaa sammuttamalla vasemmalla kädellä kielet, jotka eivät kuulu sointuun. Oikean käden sormilla tai plektralla vedetään kielet soimaan.

Suurkanteleiden, yli 30 kieltä, soittotekniikka on erilainen. Sitä soitetaan joko lyhyeltä sivulta, lyhin kieli soittajaa kohden, tai pitkältä sivulta, pisin kieli soittajaa kohden. Kieltä ei yleensä näpätä ylöspäin kuten pienkanteleissa, vaan se ”vedetään” sormella soimaan, siten että sormi päätyy aina seuraavalle kielelle itseä kohden. Käsillä on erityneet roolit, yleensä oikea soittaa melodiaa ja vasen sointuja. Suur- eli laatikkokanteleet ovat kehittyneet 1800-luvulla, kun soittajat alkoivat uutta musiikkia kuullessaan kaivata lisää kieliä. Samalla jouduttiin kehittämään rakennustekniikkaa. Pienkanteleet oli monesti valmistettu yhdestä puusta kovertamalla, kun taas suurkanteleet rakennetaan laudoista laatikon kaltaisiksi. Koneistokanteletta kehitti Paul Salminen 1920-luvulla. Tämä edesauttoi kanteleen käyttöä mm. taide- ja popmusiikissa. Suurkanteleen ambitus on nykyään noin C – c4.

Kanteleen ääni on hiljainen verrattuna uudenaikaisiin soittimiin, kuten viuluun tai harmonikkaan. Ennen oli vähemmän nykymaailman melusaastetta, jolloin soittimelta ei vaadittu niin suurta ääntä. Kantele olikin kadota kokonaan uusien soitinten alta. Nykyään kanteleet ovat yleensä mikitettyjä, jolloin soittotilanteessa saadaan hiljainen ääni kuulumaan. Perhonjokilaaksossa Pohjanmaalla perinteinen suurkanteleiden soittotyyli on elänyt näihin päiviin saakka, mutta pienkanteleiden soitto on elvytetty pitkälti 1900-luvun alussa itäisessä Suomesta ja Karjalasta äänitettyjen arkistonauhojen pohjalta. Nyt kantele elää ja voi hyvin. Suomessa on tuhansia harrastajia ja kymmeniä ammattilaisia, ja ulkomaillakin kiinnostus on herännyt.