Ylä-Savon kantelehistoria olisi jäänyt ohueksi ilman veteliläissyntyistä Jaakko Laasasta. Lyhyen sivun soittaja, pitkän linjan kantelemies viettää ansaittuja eläkepäiviään Iisalmessa, mutta seuraa kanteletapahtumia edelleen aktiivisesti. 

”Muistan sen, että kun isä soitti kanteletta polvilla, niin menin siihen viereen ja pistin korvani tuohon kanteleen reunaan ja kuuntelin sitä. Kuului semmoinen mukava jyrinä ja kaiku, että se jotenkin sai semmoisen hyvän vaikutuksen minuun. Aloin sitten ihan lapsesta saakka tapailla kanteletta.”

Näin muistelee Jaakko Laasanen, joka syntyi vuonna 1930 Vetelissä Heikkilän kylässä. Isä, Leander Laasanen oli tunnettu kanteleensoittaja ja -rakentaja, joka teki päätoimensa suksitehtaan ohella viidettä sataa kanteletta. Hän kehitti 34-kielisen kantelemallin todennäköisesti 1920-luvulla.

Isä oli kertonut Jaakolle, että kuulut soittajat, halsualaiset Tofferin veljekset kävivät myllyreissuillaan Laasasilla ja toivat joskus mukanaan omia kanteleitaan, joilla soiteltiin myöhään yöhön. Yksi Tofferin veljeksistä oli ollut Amerikassa, josta tultuaan soitteli paljon. Hän oli laittanut soittimeensa kaksi alennettua bassoa ja ”sieltä koukkas niitä siihen melodian sekaan”. Leander Laasanen kehitti ideaa eteenpäin laittamalla kanteleeseen viisi ns. alennettua bassokieltä. 

Enemmälti Jaakko alkoi soittaa 12–13-vuotiaana, jolloin hän alkoi myös esiintyä kotiseutunsa häissä, hautajaisissa, iltamissa ja muissa riennoissa. Varsinaista opetusta ei ollut, vaikka isä neuvoikin, miten soinnut otetaan. Kappaleet opittiin korvakuulolta, lisäillen kruusauksia omien mieltymysten ja taitojen mukaan. Esikuvana oli isä, jonka tyylin Jaakko omaksui. Vaikutteita tuli myös Eino Tulikarilta, tuon ajan tunnetuimmalta kantelepelimannilta. Laasasilla soitettiin kotona paljon, yksin tai isommalla joukolla – seitsemästä sisaruksesta viisi soitti kannelta. Ei ollut pulaa myöskään soittimista. Isän rakentamista huippuluokan kanteleista sai valita parhaan päältä. 

Sattuma kuljetti Savoon

Opetustyö kiinnosti, mutta selän vioittumisen vuoksi seminaari jäi haaveeksi. Jaakko Laasanen toimi 11 vuotta sijaisopettajana eri paikkakunnilla, esiintyi kanteleineen paljon ja osallistui myös moniin soittokilpailuihin. Vuonna 1955 hän oli mukana Helsingissä kuuluisissa Ostrobotnian kansansoittokilpailuissa, joissa sijoittui kilpailun nuorimpana soittajana kolmanneksi. Perheen perustaminen sai pohtimaan työpaikan vaihdosta. Jaakko huomasi sattumalta Opettaja-lehdestä ilmoituksen Iisalmessa olevasta nuorisonohjaajan virasta ja kysäisi vaimoltaan Kaisulta, että ”hakisinko minä tuota”. Hän muutti perheineen Iisalmeen vuonna 1963, pätevöityi alalle ja jäi vuonna 1990 eläkkeelle Iisalmen kaupungin nuorisotoimenjohtajan virasta.  

Myös Jaakko Laasasen perheessä musisoitiin paljon, yksin ja yhdessä. Tytär Tytti-Leena aloitti ansiokkaan kanteleuransa 4-vuotiaana ja päätyi musiikkialalle, kuten myös poika Sampo. Kaisu tuki, kannusti ja huolsi harrastavaista ja musikaalista perhettä. 

Ylä-Savossa ei 1960-luvulla ollut kanteleharrastusta nimeksikään. Jaakko Laasanen esiintyi alueella kanteleineen seitsemän vuotta yksin tai säestäen laulaja Toini Korolaista ja yritti sinnikkäästi tehdä kanteleasiaa tunnetuksi. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat nostivat Jaakko Laasasen esille soittajana. Vanhat lehtileikkeet kertovat ”todellisesta yllättäjästä”, jonka säveltämä ja soittama Vasarapolkka riemastutti kuulijoita. Laasanen esiintyi kanteleineen Kaustisen juhlilla yli 20 vuoden ajan – yksin, toisten savolaisten pelimannien tai myöhemmin oman kanteleyhtyeensä kanssa. Mieleen jäi monia mukavia muistoja, mm. esiintyminen juhlien avajaisissa Tytti-Leenan kanssa – lumisateessa ja sormet jäässä. 

Laasasen soittoa kuultiin usein radio-ohjelmissa. Kantele vei miehen myös muille maille ja eri maiden TV-ohjelmiin. Tuli koetuksi Norja, Islanti, Tsekkoslovakia, DDR, Länsi-Saksa, Turkki ja Albania. Suomalainen soitin ja kantelemusiikki kiinnostivat ihmisiä ulkomailla.  

Kanteleperinteen kehittäjä 

Jaakko Laasanen omaksui soittonsa perusteet Perhonjokilaaksosta, mutta kehitti vuosien varrella tyylinsä ”omille sormille sopivaksi” – pelimannien tapaan korvakuulolta. Hän arvioi soittonsa olleen alkuvuosina monotonisempaa. Myöhemmin tuli halu tietoisesti koristella melodiansoittoa: ”Ei tyydytä enää, että menis suoraan, pitäis saada trioleja ja pyyhkäisylyöntejä mukaan.” Tyypillistä soitolle ovat liu’utukset ja nopeat ”iskulyönnit”, eli sormi-sammutukset nopeissa kappaleissa. 

Laasasen soitto on perinteistä ja pelimannimaisen rytmikästä. Toisaalta se on hyvin persoonallista ja luovaa ja eroaa tavanomaisesta pelimannisoitosta mm. monipuolisemman soinnutuksensa johdosta. Hän otti käyttöön septimisointuja ja sointuotteita myös diskanttipuolelta. Myöhemmin hän oppi Tytti-Leenalta, musiikin ammattilaiselta, käyttämään mm. Am-, Dm- ja E-sointuja. Laasanen käyttää säestyksessä myös ”vuorotyyliä” (sointuun kuuluvat kielet näppäillään erikseen) ja ”lirutustyyliä” (nopeat triolikuviot näppäillen).
Ohjelmisto on vaihtunut vuosien varrella. Se koostuu pääosin pelimannimusiikista, kansanlauluista, hengellisestä musiikista ja populaarimusiikista, jota Jaakko soitteli nuorempana tanssiyhtyeessä. Hän ei osaa arvioida kappaleidensa määrää, koska soittelee korvakuulolta, mitä mieleen tulee. On syntynyt viitisentoista omaa sävellystä: pelimannihenkisiä polkkia, valsseja, sottiiseja, hengellisiä sävelmiä ja laulelmia. Hän on tehnyt myös paljon sovituksia kanteleyhtyeelle. 

Iisalmen kantelekoulukunta 

Jaakko Laasanen aloitti kanteleensoiton opetuksen Iisalmessa vuonna 1971 Kalevalaisten Naisten Helkatyttöjen ohjaajan Laila Kasurisen pyynnöstä. Kymmenen innokkaan tytön ryhmästä kehkeytyi maineikas yhtye, Jaakon kanteletytöt. Jaakko esiintyi yhtyeineen lukuisten kotimaisten juhlien ja tapahtumien lisäksi Ruotsissa ja Puolassa. Oppilaiden valtakunnallisten meriittien lista on pitkä. Harrastus laajeni ja Ylä-Savon alueella käynnistyi kanteleenrakennustoiminta. Muualla Suomessa alettiin puhua ”Iisalmen kantelekoulukunnasta”. 

Iisalmen lisäksi kanteleelle kasvoi kysyntää myös ympäristökuntiin. Jaakko Laasanen opetti kansalaisopistoissa lähes kaikissa Ylä-Savon kunnissa. Hän käynnisti ja johti Ylä-Savon nuorten kansanmusiikkileirejä, joita pidettiin vuosina 1976–1985 eri paikkakunnilla. Myöhemmin tämä kanteleopetus siirrettiin Talvipäivien yhteyteen. Hän toimi kouluttajana myös Ylä-Savon musiikkikoulussa, Kaustisella Ala-Könni -opiston kursseilla ja Lapinlahden musiikkileireillä.

Kanteleopetus vei lukemattomia työtunteja, ajokilometrejä kertyi, mutta innokkaat oppilaat innostivat opettajaakin ja heidän menestyksensä tuotti iloa. Jaakko lopetti opetustoimintansa terveydellisistä syistä vuonna 1988. Kanteleoppilaita ennätti siihen mennessä kertyä lähes 600. 

Pitkän linjan kantelemies

Jaakko Laasanen oli nostamassa perinteistä kanteletta Suomen kartalle. Hän kuului Kanteleliiton perustamisesta (1977) lähtien liiton johtokuntaan ja toimi vuosina 1985–1989 johtokunnan varapuheenjohtajana. Kanteleen monimuotoisuudesta käytiin toiminnan alkuvuosina koviakin keskusteluja. Jotkut eivät olisi hyväksyneet ns. perinnelinjaa, jota Laasanen vei vahvasti eteenpäin. Hän toteaa toimineensa Ismo Sopasen aisaparina, ”pyrittiin saamaan sopusointua ja harmoniaa toimintaan”. Laasasen monipuolista kanteletyötä on laajalti arvostettu. Hän on saanut mm. Kalevalan juhlavuoden mitalin, Iisalmen taidepalkinnon, valtion taiteilijaeläkkeen, Kanteleliiton myöntämän Kultakanteleen ja Folk Music Festival -plaketin. 

Eläkepäivinä Laasaset asuivat viisi vuotta Kokkolassa, jossa Jaakko soitti paljon hengellistä musiikkia kanteleella seurakunnan tilaisuuksissa. Lastenlapset ”vetivät” heidät takaisin Iisalmeen. Kantele soi edelleen omaksi iloksi – se on lapsesta asti ollut Jaakko Laasaselle sydämenasia. 

Kanteleen tulevaisuuden hän näkee valoisana. Soittajien määrä on lisääntynyt, soittotaito on kehittynyt huimasti ja opettajia on tullut lisää, joskaan ei riittävästi. Kanteleväellä olisi paljon tehtävää: kanteletta pitäisi tuoda enemmän esille luontevasti, ei liikaa korostamalla. Jaakko Laasasen mielestä kanteleen pitäisi pysyä kanteleena – siitä ei tule ”valtasoitinta”. Kaikkia kanteletyylejä voi kehittää. Perinteen pohjalta kanteleen soittoon löytyy ”erilaisia mausteita”. Iisalmen ”koulukunta” näytti oivallista esimerkkiä jo 1980-luvulla: nuoret soittivat kanteleella niin polkkaa kuin bossanovaakin.