Ohjelmistoilmoitus 28.2. ja sarjakohtaiset aikataulut

IV Kansainvälisen kantelekilpailun ohjelmistoilmoitusten deadline lähestyy. KanteleKimaraa lukuunottamatta ohjelmistot on ilmoitettava 28.2. mennessä osoitteessa: https://goo.gl/forms/RUYjsQrGMplX53oh2

KanteleKimaran ohjelmistot ilmoitetaan samalla lomakkeella 31.3. mennessä. Huomioithan, että esityksen kokonaiskesto ei saa ylittää säännössä ilmoitettuja aikarajoja:

          KanteleKimara ja nuorten sarja 10 min

          Avoin sarja 15 min

          Ammattilaissarja 20 min

Tuomaristolla on oikeus vähentää pisteitä, mikäli esitys ylittää sallitun keston. Pienyhtyeille on varattu aikataulussa lisäksi yhteensä 5 minuuttia lavalle tulemiseen ja sieltä poistumiseen, suuryhtyeille 10 minuuttia, mutta itse esitys ei saa ylittää kestoltaan säännöissä ohjeistettua. Olettehan siis tarkkana esityksen keston kanssa.

Alustavat sarjakohtaiset aikataulut on saatu valmiiksi. Päiväkohtaiset aikataulut löytyvät täältä: lauantain aikataulu ja sunnuntain aikataulu. Aikatauluihin voi tulla vielä muutoksia sarjan sisällä, mikäli olen tehnyt virheitä aikataulutuksessa esimerkiksi niin, että saman ohjaajan tai soittajan yhtyeet esiintyvät päällekkäin tai liian lähekkäin toisiaan. Katsothan siis aikataulua heti ja laitat minulle viestiä, mikäli huomaat virheen!