Vuonna 1903 haapavetinen Pasi Jääskeläinen julkaisi Kanteleen soiton alkeita -opuksen. ”Viime aikoina herännyt kanteleen soiton harrastus vaatii huomiota puoleensa, sillä kansamme vanha runohengen edustaja haluaa taas päästä oikeuksiinsa. Mutta jos tälle liikkeelle ei voida antaa apua ja johtoa, voi se myöskin kehittyä vääriin suuntiin menettäen arvonsa”, kirjoitti Pasi alkulauseessa. Haapavedellä kantele toden teolla pääsi oikeuksiinsa ja lähti kehittymään oikeaan suuntiin. Viisikielisen soittajia paikkakunnalla tiedetään olleen jo satoja vuosia, mutta 1900-luvulla ampaistiin huimaan nousukiitoon isot kanteleet kainalossa.

Eero Pitkälä (vas.) ja Pertti Hankonen taitavat perinteisen haapavetisen ison kanteleen soittotyylin. Kuva: Jaakko Meriläinen

Haapavedeltä kimposi kanteletähtitaivaalle monia ympäri Suomea ja jopa muualla maailmassa tuttuja nimiä: Antti Rantonen, Ilona Porma, Anni Kääriäinen, Väinö Savikoski, Martti Pokela… Haapavettä ei ole suotta julistettu Suomen kantelepitäjäksi.

Kanteleensoittajat esiintyivät paljon sekä yksin että yhtyeinä, ja soitannat vetivät salit täyteen väkeä. Eipä tainnut olla pitäjässä juhlaa, jossa oman kunnan kanteletaitureita ei olisi kuultu.

Ihmisiin vetosi kansanläheinen soitto. Soittajat soittivat ja lauloivat vanhoja kansanlauluja omintakeiseen haapavetiseen tyyliinsä, turhista tekniikkakrumeluureista ja taiteellisuudesta piittaamatta. Kanteleen ääni sai usein esimerkiksi humista vapaasti, kun kieliä ei turhaan sammuteltu, ja sammutuslautakin oli käännetty sivuun kätösten tieltä.

Paikkakunnan kantelevaikuttajat Eero Pitkälä ja Pertti Hankonen seurasivat haapavetisen kanteleensoiton kulta-aikaa aitiopaikalta. He saivat todistaa sitä, että se mikä menee ylös, tulee myös alas. Haapaveden kanteleensoittajien määrä hiveli 1970-luvulla pohjaa.

”Silloin kun Savikosken Väinö kuoli, Haapavedelle ei jäänyt oikeastaan kuin tämä yksi soittaja”, sanoo Pertti ja taputtaa Eeroa olalle.

Soittajapulasta huolimatta kanteletta kuunneltiin kyllä mielellään. Eero muistelee esiintyneensä Haapavedellä tuolloin kaksin sippiviulun soittajan kanssa. ”Muita kulttuuriporukoita täällä ei oikein ollut.”

Syvää kantelelamaa elettiin pari vuosikymmentä. Vasta 1980-luvun loppupuolella alkoi näkyä toivoa. Tuolloin perustettiin Jokilaaksojen kanteleyhdistys Haapaveden ja naapurikuntien kanteleasioiden ajamiseksi. ”Yhdistyksen perustaminen oli sellainen kimmoke, että porukka aktivoitui”, Pertti valottaa.

Tänä päivänä Haapavedeltä löytyy noin neljäkymmentä aktiivista soittajaa, Pertti ja Eero laskeskelevat. He taitavat nimenomaan perinteisen haapavetisen ison kanteleen soittotyylin.

Perinteinen tyyli ja vanhat tutut kappaleet ovat taanneet kanteleen suosion tänäkin päivänä, kantelemiehet arvioivat. Mistä se johtuu? ”Tavalliset ihmiset tykkäävät tavallisesta soitosta”, vastaavat Pertti ja Eero ja kertovat esimerkiksi kirkkokonserttien vetävän vielä tänäkin päivänä penkit täyteen.

Kannel kajahtaa myös monissa muissa juhlissa, ihan niin kuin ennen vanhaan.

Pienessä laskusuhdanteessa kanteleensoittajien määrä on kuitenkin ollut viime vuosina. Tällä hetkellä kansalaisopistossa pyörii yksi kantelepiiri, kun vielä viime vuosituhannen lopulla Eero veti eri puolilla Haapaveden seutua parhaimmillaan kahdeksaa kantelepiiriä, joissa kulki yhteensä liki sata soittajaa. Eeron lisäksi kanteleensoitto-oppia sai 90-luvulta tälle vuosituhannelle Jane Ilmolalta. Hänen opetettavanaan kävi enimmillään muutamia kymmeniä soittajia.

Haapaveden kantele humisee tänään ehkä vähän hiljemmin kuin muutamia vuosia sitten tai 1900-luvun kultavuosina, mutta humina ei toivottavasti koskaan lakkaa.

”Kanteleella on myönteinen tulevaisuus Haapavedellä, nyt kun se on taas elpynyt”, Pertti arvelee. Ihan tuosta vaan kanteleensoittoa ei kuitenkaan vaalita, vaan työtä on tehtävä.

”Yksi tärkeä asia olisi nuorennusleikkaus, pitää saada nuoria mukaan. Lisäksi musiikkiopistoon pitäisi saada kanteleensoiton opetusta”, Eero ja Pertti aprikoivat.

Jokaista haapavetistä kutsutaan mukaan pitkäaikaisen perinteen vaalimistalkoisiin. Soiton voi aloittaa, olipa vanha tai nuori.

Pertti ja Eero ottivat ensikosketuksen kanteleen kieliin nuoremmalla iällä. Pertin ensimmäinen opettaja oli Antti Rantonen. ”Kun olin yksitoista vuotta vanha, Antti-eno sanoi, että minäpä opetan sinut soittamaan 5-kielistä”, kertailee Pertti.

Eero puolestaan kertoo Mauno-veljensä hakeneen oppia Ilona Pormalta, Anni Kääriäiseltä ja Väinö Savikoskelta ja opettaneen sitten soittoa eteenpäin. ”Siinähän sitä oppi, kun kantele oli pöydällä ja vain soitettiin”, Eero nauraa.

Pitkälän veljesten ensimmäinen kotikantele irtosi muuten kahden ja puolen kilon voiköntillä. Nykymittapuulla hinta on varsin edullinen, vaikka soitin käytetty olikin.

Yhteistyössä Haapavesi-lehden kanssa.