Eva Alkula soittaa kanteleen lisäksi kotoa

Eva Alkula on kanteleensoittaja, joka on erikoistunut myös kanteleen japanilaiseen sukusoittimeen kotoon. Hän on löytänyt japanilaisesta perinteestä ja kulttuurista uuden tavan keskittyä ja soittaa. Eva oli vaihto-opiskelijana Sibelius-Akatemiasta Hokkaidon Kasvatustieteellisellä Yliopistolla lukuvuoden 1999–2000.

”Olin tietysti aivan pihalla, kun saavuin Japaniin ensimmäistä kertaa 1999. Pitkä lento takana ja kaikki niin totaalisen erilaista. Ensimmäistä kertaa elämässäni tiesin, että nyt olen pidemmän aikaa poissa Suomesta”, kertoo kanteletaiteilija Eva Alkula ensimmäisestä matkastaan Japaniin. Olemme lounaalla helsinkiläisessä japanilaishenkisessä ravintolassa, jossa pienet annoslautaset kiertävät liukuhihnalla sushibaarin tiskiä. Paperilyhdyt ravintolan ikkunassa kertovat japanilaisin kirjoitusmerkein, mitä ruokaa ravintolassa on tarjolla.

”Mieleeni ovat jääneet ensimmäiset tunnelmat Naritan lentokentällä Tokiossa, kun odotin jatkolentoa”, Eva jatkaa. ”Harhailin pitkin lentokenttää vetäen kummallista ääntä pitävää rikkinäistä kantelelaukkuani ja katselin lähteviä lentoja. Täältähän lentää koneita vaikka minnepäin maailmaa! Tunsin olevani yhteydessä koko maailmaan, miten kansainvälistä! Myöhemmin huomasin, että Japani on kyllä ihan omanlaisensa paikka.” Pitkä historia ja eristäytyneisyys ovat synnyttäneet ja säilyttäneet erityislaatuisen kulttuurin – kansainvälisistä yhteyksistä huolimatta.

Intuitiolla maailmalle

Valitsin Japanin vaihto-opiskelupaikakseni hyvin intuitiivisesti. Katselin vaihto-opintoesitteitä Sibelius-Akatemialla ja sain vahvan tunteen siitä, että haluan opiskella koton soittoa.

”Valitsin Japanin vaihto-opiskelupaikakseni hyvin intuitiivisesti. Katselin vaihto-opintoesitteitä Sibelius-Akatemialla ja sain vahvan tunteen siitä, että haluan opiskella koton soittoa. Tiesin, että Japanissa on jonkin verran kanteleensoittajia ja ajattelin, että heihin saattaisi vaikka törmätä siellä…”, Eva muistelee. Hän loikin hyvät yhteydet paikallisiin kanteleensoittajiin. Hän mm. opetti Hokkaido-Suomi -seuran kanteleryhmää ja esiintyi heidän kanssaan seuran tilaisuuksissa. Tämä yhteistyö jatkuu edelleen; kanteleensoiton harrastus toimii hyvin aktiivisena Sapporossa ja soittoryhmiä syntyy koko ajan lisää.

”Opettajani Yukiko Takagakin kanssa tulimme toimeen erittäin hyvin heti ensimmäisestä kototunnista asti. Hän oli opettanut aikaisemminkin ulkomaalaisia ja osasi vähän englantia. Aluksi tunnit olivat yliopiston tiloissa mutta myöhemmin tunnit pidettiin hänen kotonaan. Se oli ihanaa, koska hänen kotonaan on perinteiseen tyyliin rakennettu soittohuone yläkerrassa”, Eva kertoo koto-opinnoistaan. Perinteisesti musiikin opetus on Japanissa toiminut ilman tarkasti sovittuja tunteja. Opettajan soittohuoneen eteen keräännytään ja odotetaan vuoroa. Tunnilta ei voi olla myöhässä mutta toisaalta omaa vuoroaan voi joutua odottamaan pitkäänkin. Nykyään kuitenkin tunteja myös sovitaan tietylle ajalle.

Perinteiset japanilaiset taidemuodot ovat olleet melko harvinaisia toisen maailmansodan jälkeen, niitä ei ole kovin yleisesti harrastettu tai opiskeltu oppilaitoksissa. Nyt kiinnostus on taas heräämässä vanhoja taiteita ja budolajeja kohtaan. ”Opettajallani ei ollut muita opiskelijoita yliopistolla, kun minä olin siellä, mutta nyt sinne on tullut pieni pakollinen kurssi, jolla opiskellaan koton tai jonkin muun kansansoittimen soittoa. Opintoni toimivat ikään kuin päänavaajana.”, Eva toteaa. Perinteiset soittimet alkavat taas näkyä ja kuulua Japanissa yleisemmin ja nuoretkin käyttävät niitä. ”Tulee mieleen esimerkiksi Yoshida Brothers -poikabändi, jossa soitetaan shamisen-luuttua. Yhtye on aika suosittu.”

Voima ja keskittyminen

Opintojen aikana oivalsin, että on tärkeää löytää voima muualtakin kuin käsistä. Kanteleellakaan ei voi kaikkea tehdä pelkästään käsien voimalla.

Kotoa saattaa soittaa pieni ja hento japanilainen nainen mutta silti soitossa on voimaa. ”Opintojen aikana oivalsin, että on tärkeää löytää voima muualtakin kuin käsistä. Kanteleellakaan ei voi kaikkea tehdä pelkästään käsien voimalla. Koton soitossa kielen keskittyneen näppäämisen ja voiman hallinnan opettelu on keskeistä”, Eva toteaa. Vahva keskittyminen on läsnä japanilaisesta kulttuurista muuallakin. Esimerkiksi kukkien asettelu eli Ikebana on taidemuoto, jossa keskittyminen on hyvin tärkeää. ”Jos kukat asettelee nopeasti ajatellen, että näinhän sen viimeksikin tein, niin lopputulos ei ole hyvä. Täytyy vaan lähteä puhtaalta pöydältä ja keskittyä alusta lähtien jokaiseen oksaan, jokaiseen kukkaan – kiirehtimättä rauhoittua, ajattelematta muita asioita. Kun tein kukkien asettelua saatoin yllätyksekseni huomata, että olin kuluttanut tunnin puhumatta kenellekään, ajattelematta mitään muuta. Tämän saman keskittymisen saaminen musiikkiin on ollut hieno elämys.”

Japanissa myös ruoka ja ruoanlaitto on ihan oma taiteenlajinsa. ”On erittäin mielenkiintoista seurata, miten japanilaiset laittavat ruokaa. Ruokalajeja on aina paljon ja ne ovat pienillä lautasilla tai kulhoissa ja ne tuodaan yleensä samaan aikaan pöytään. Kippoja ja kuppeja on sitten niin runsaasti, että niistä tulee iso ateria loppujen lopuksi. Kaikki astiat ja värit on tarkkaan mietitty.” Yksinkertaisuuden ihannointi on yksi Suomen ja Japanin kulttuureja yhdistävä piirre. ”Onkin jännä huomata, että vaikka molemmissa kulttuureissa yksinkertaisuus on tärkeää, niin se tuodaan esiin vaikkapa ruokakulttuurissa niin eri tavoin. Suomalainen ruokakulttuuri on ’monofonista’ eli yksiäänistä. Yleensä on yksi pääruoka, kun taas Japanissa ruokakulttuuri on polyfonista ja ruokalajeja ja makuja on useita yhdellä aterialla”, Eva pohtii.

Suosikkiruoka on Evalle selvä. ”Ehdottomasti sushi!” Hän oli tutustunut sushiin jo ennen Japaniin menoaan mutta vasta siellä ruokalaji avautui. ”Olin kyllä syönyt ja tehnytkin sushia ennen kuin menin Japaniin, mutta siellä sitten sain todella hyvää sushia. Aluksi kyllä vähän ihmettelin, kun ne raa’at kalapalat voivat olla aika isoja, hankalasti syötäviä ja voimakkaan makuisiakin ja merilevää on aika paljon. Mutta kyllä siihen tottui hyvin nopeasti.”

Kotoa ja kanteletta ensikonsertissa

Koto on japanilainen kielisoitin, jossa kielen keskellä on kielisilta. kuva: Kantele-lehti

Koto on japanilainen kielisoitin, jossa kielen keskellä on kielisilta. kuva: Kantele-lehti

Eva on konsertoinut runsaasti ulkomailla. ”Japanissa olen ollut viisi kertaa opintojeni jälkeen konserttikiertueilla. Kielen oppimisesta on ollut paljon apua. Oppimista motivoi vahvasti se, ettei englantia osata kovin yleisesti. Opiskeluvuonna tunsin välillä olevani sokea, mykkä ja kuuro, kun en aluksi ymmärtänyt kieltä ja minua ei ymmärretty, mutta kielitaito karttui ja nykyään tulen jo toimeen japanin kielellä.”

Tällä hetkellä Eva työskentelee puolivuotisen valtion taiteilija-apurahan turvin ja valmistelee ensikonserttiaan, joka on 4.4.2005 klo 19.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa. Ensikonserttioikeutta voivat anoa Sibelius-Akatemiasta valmistuneet maisterit. ”Valitsin konsertin ohjelmiston siten, että se kuvaa niitä asioita, joihin olen akatemian opintojen aikana syventynyt. Sävellykset ovat 2000-luvun musiikkia säveltäjinä mm. Alex Freeman, Jimmy López ja Satoshi Minami. Soittimina ovat konserttikantele, sähkökantele sekä koto, lisäksi mukana ovat Takuya Takashima – oboe, Aki Suzuki – buto-tanssi ja Ville Hyvönen – äänimanipulaatio ja koneet.” Eva Alkula kokee uuden musiikin läheisimmäksi kanteleella. ”Koton ja sähkökanteleen myötä olen voinut laajentaa ilmaisuani edelleen – vaikutteiden saaminen eri soittimista on aina jännittävä kokemus.”

teksti ja kuvat: Timo Väänänen

julkaistu 1/2005 Kantele-lehdessä