kantele 2010 • 2

Kanteleiden luettelointiopas

Kantele eläväksi -hanke on julkaissut oppaan museoille kanteleiden luettelointia ohjaamaan. Oppaassa esitellään kantele soitintutkimuksen kannalta, kerrotaan mm. luokittelusta, osista, valokuvaamisesta ja materiaalitunnistuksesta. Hankkeessa ovat mukana Nurmeksen museo, museonjohtaja Meri-Anna Rossander, Rauno Nieminen ja Timo Väänänen. Hanke on saanut Museovirastolta rahoituksen ja hankkeen toinen osa käynnistyy tänä kesänä. Toisessa osassa soittimista rakennetaan kopiosoittimet sekä tutkitaan niitä soittamalla.

Nurmeksen museo käynnisti vuonna 2009 tutkimushankkeen “Kantele eläväksi”. Hankkeen tavoitteena on yhden esineryhmän, kanteleen, avulla tutkia, miten kulttuuriperintöön liittyvän tiedon, tarinoiden ja elämysten välittäminen yleisölle voisi tapahtua, ja miten tulisi harjoittaa siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa.

Hankkeen aikana käynnistettiin kanteleiden kuvaus- ja luettelointityö, mutta suunniteltiin myös miten ja minkälaisia elämyksiä museossa voitaisiin tuottaa kanteleesta. Kun soittimen tehtävänä on tuottaa ääntä, on äänetön museosoitin kuollut. Kanteleiden mittauksen ja tutkimisen tavoitteena on löytää ne kanteleet, joista on mielekästä tehdä soitinkopio.

Soitinkopion avulla voidaan tutkia, miten alkuperäinen soitin on toiminut. Sillä voidaan tuottaa musiikkia ja tehdä kantele jälleen eläväksi. Soittimen rakentaminen ja soittaminen on näiden alojen ammattilaisten työtä, mutta näistä aiheista voidaan museoon järjestää opetusta, kursseja, luentoja, konsertteja sekä muita tapahtumia.

Hanke on julkaissut 50-sivuisen Kanteleiden luettelointioppaan. Opas on ilmainen sähköinen julkaisu. Sen voi ladata osoitteesta Kantele.net/kantele-elavaksi. Rauno Nieminen kirjoittaa oppaassa:

”Soitinten maailma on niin suuri, että on hyvä tehdä oma luettelointiohje kanteleelle. Yksinomaan kanteleitakin on niin monen mallisia, että ohjeessa on oltava esimerkit eri mallisten kanteleiden yleispiirteistä ja mittaamisesta.” Lue loppuun

Anna-Liisa Tenhunen

Kun Anna-Liisa Tenhunen pääsi opiskeluaikana penkomaan arkistoja, ajan ja paikan taju katosivat. Näin löytyi oma ala kantele- ja perinteentutkimuksen parissa, jonka tuorein näyttö on helmikuussa julkaistussa Kantele-tietokirjassa. Tenhusen polveilevilta poluilta löytyy myös kanteleensoittoa ja opetustyötä.

Lapsena Anna-Liisa Tenhunen näki naapurin vintillä mummonsa veljelle kuuluneen ison kanteleen, jonka kansi oli halki ja kielet epävireessä. Silloin se oli vain yksi vanha esine muiden joukossa, mutta parikymmentä vuotta myöhemmin asenne muuttui.

”Työskentelin Kiuruvedellä esikoulunopettajana, kun kansalaisopistoon tuli vuonna 1982 aikuisten ison kanteleen alkeisryhmä, jota opetti Jaakko Laasanen. Naapurin emännällä oli kantele, mutta ei kyytiä, joten hän pyysi minua viemään. Sillä kyytireissulla olen vieläkin”, kertoo Tenhunen soittotaipaleensa alkuajoista.

Aikuisena Tenhunen sai tietää, että myös hänen lapsuudenkodissaan oli ollut kanteleen ja viulun harrastajia. Isän isä oli soittanut isolla kanteleella muun muassa kansanlauluja ja virsiä ja muu perhe oli usein laulanut mukana. Isä sisaruksineen oli perhepiirissä soitellut kanteleella myös tanssikappaleita. Lue loppuun

Kuluneen kevään aikana minulla on ollut ilo kommunikoida monien eri alojen taiteilijoiden kanssa, millaisena taidekantele heille tällä hetkellä näyttäytyy. Esiin tulleet erilaiset heijastumat omasta rakkaasta soittimestamme ovat kiehtovia. Kantele-lehden tässä numerossa puheenvuoron saavat neljä alaa tiiviisti seuraavaa taiteilijaa, jotka kertovat kukin omasta näkökulmastaan taidekanteleen nykytilasta, erityisominaisuuksista sekä tulevaisuuden näkymistä.  Uusia näkökulmia aiheesta on luettavissa jälleen lehden seuraavassa numerossa.

Tällä kertaa kertovat kanteleesta Ritva Koistinen, Rabbe Forsman, Pekka Jalkanen ja Lealiisa Kantola

Lue loppuun

Pekka Huttu-Hiltunen esittelee Juminkeon teettämää kannelta, joka on tehty vuonnislaisen runolaulaja Ontrei Malisen kanteleen mukaan. Uhut-seuran puheenjohtaja Svetlana Staskoit osoittaa vuosilukua 1833, joka kertoo kanteleen olevan Ontrein kanteleen mukaan tehty. Keskellä Markku Nieminen. kuva: © Klaus von Matt / Sommelo09

Kuhmo on kulttuurikaupunki, vaikka kaupunkikulttuuriltaan nuori. Voima on muualla: tapahtumissa ja tarjonnoissa; luonnon ja kulttuurin yhdistämisessä – osaamisessa. Kuhmo on yksi maailman musiikkielämän keskuksia. Siellä ollaan myös suomalaisen kulttuurin juurilla, sillä Kuhmolla on merkittävä osuutensa Suomen kansalliseepoksen Kalevalan ja karelianismin syntyyn.

Kuhmon kaupunginjohtaja Eila Valtanen valottaa rikkaan kulttuurielämän taustaa: ”Hyvät asiat vaativat aikaa. Jo 1800–1900 lukujen vaihteessa Kuhmossa on kulkenut taiteilijoita ja perinteenkerääjiä, suomalaisen identiteetin rakentajia. Rajapinta on kiinnostanut taiteilijoita ja se synnyttää kulttuuria”.

Myös Kamarimusiikin synnyllä on tärkeä rooli, jatkaa Valtanen. Valtanen kertoo myös monipuolisen kulttuurielämän haasteista: ”Vuonna 2010 ei eletä taiteen ja kulttuurin kulta-aikaa. Näyttää siltä, että ekonomistit ovat nykyajan pappeja. Haasteellista onkin asian kannattavuus. Pelkästään euroja tuijottamalla tätä ei olisi ikinä voinut tehdä. Lipunostajat ovat hyvin tärkeä osa tapahtumien kannattavuudessa. Asioilla on oltava aitoa kysyntää. Ulkopuolisten rahoittajien roolia ei myöskään voi väheksyä. Merkittävinä rahoittajina eri tapahtumissa ovat opetusministeriö, kaupunki ja yritykset. Toivottavasti tulevaisuus on parempi ja kulttuurin merkitys yhteiskunnassa ymmärretään. Nyt tarvitaan kaupallistajia, kulttuurin tekijöiden verkostoitumista ja kyllä tänne yleisöäkin vielä mahtuu lisää. Tarvitsemme enemmän toisiimme luottamista, yleisön toiveiden kuuntelua sekä uskoa yhteismarkkinoinnin voimaan.” Lue loppuun

Klaveerikanteleen messuesittely

Vuonna 1949 esiteltiin Juhani Pohjanmiehen suunnittelema ja Seli Oy:n valmistama Klaveeri-kantele. Soittimessa on kaksi patentoitua Pohjanmiehen keksintöä, nimittäin kielen raapaisulaite ja äänen sähköinen vahvistaminen mikrofonin ja vahvistimen avulla.

Väinö Pesola ja Heikki Aaltoila kuvailevat soitinta seuraavasti:

”Tähän asti on vanhan kansallissoittimemme kantelen suurimpia vajaavuuksia ollut sen äänen heikkous, joka on rajoittanut sen käyttömahdollisuuksia… Ääntä voidaan vahvistajalla suurentaa vaikka konserttisalissa käytettäväksi… mitkä uudet maailmat soittokone avaakaan kantelensoiton harrastajille… Äänen vahvistus tapahtuu erikoisrakenteisen vahvistimen avulla, joka on sijoitettu kanteleeseen…  Äänenväriä ja voimakkuutta voidaan säätää kuten radiossa.”

Pohjanmiehen soittimessa ei ollut akustisen soittimen tapaan kaikukoppaa, vaan värähtelevän kielen liike muunnettiin mikrofonin avulla sähköiseksi signaaliksi, joka vahvistettiin. Tämä tapahtui samaan tapaan kuin lankkusähkökitarassa, jossa takaisinkiertoilmiön estämiseksi soittimen akustinen ääni oli minimoitu mahdollisimman pieneksi umpipuisella lankulla. Teollisesti valmistetut sähkökitarat tulivat vasta 1940-50-luvun vaihteessa maailmaan ja Suomeen vielä pienellä viiveellä. Pohjanmies oli tässäkin asiassa aikaansa edellä. Kun tämä soittokone ei kuitenkaan päässyt kanteleensoittajien suosioon saatiin odotella vielä puolivuosisataa sähkökanteleen ”keksimistä”. Lue loppuun

Arkistot