Suuri määrä ystäviä, kantelepelimanneja ja kuorolaisia sai tiedoksi suru-uutisen soitinrakennusmestari Arto Mätön äkillisestä poismenosta kotonaan Lappeenrannassa.

Arton soitinrakennus ja etenkin kanteleiden valmistus sai alkusysäyksen 1970-luvun alussa, jolloin Arto oli kuullut kanteleensoittoa harrastavista Matti Heimovaarasta ja Heikki Reposesta. He hankkivat Artolle piirustukset ja ensimmäisen kanteleen valmistus alkoi.

Lukuisten 5–6-kielisten kanteleiden jälkeen astetta vaativampi tavoite oli konserttikanteleen valmistus, jossa hänen suurena tukenaan ja oppi-isänään toimi Sulo Huotari. Häneltä saamillaan opeilla ja neuvoilla Arto valmisti yhteensä 33 konserttikannelta. Huotarin hyvässä opissa hänestä tuli taitava kanteleenrakentaja, mutta se ei lahjakkaalle Artolle riittänyt, vaan matka yhä uusiin tavoitteisiin alkoi vuonna 1987, jolloin hän aloitti soitinrakennusopinnot Unkarissa Budapestin Liszt-akatemiassa pääaineena viulunrakennus. Opinnot kestivät 3 vuotta ja hän oppi viulun rakentamisen alkeet sekä unkarin kielen ja tutustui saksalaisneito Ines Betkeen. Vuonna 1991 Arton matka jatkui itäiseen Saksaan Görlitzin kaupunkiin silloiseen DDR:ään ja saatuaan Dresdenistä työluvat hän perusti verstastilat ja avioitui Ineksen kanssa. Samana kesänä Arto ja Ines saivat myös esikoisensa Ari-Johanneksen, josta isänsä ja Görlitzin musiikkiopiston koulutuksessa kehittyi mainio viulisti.

Arton toimialana Saksassa oli pääasiassa vanhojen soittimien korjaus, mutta myös uusia viuluja ja Viola da gamba sekä selloja on Arton käsistä valmistunut useita kappaleita. Siinä sivussa valmistui myös kolme taidokasta konserttikannelta, joissa taiturin kädenjälki näkyy koristeellisina intarsiatöinä, joihin hän käytti materiaalina muun muassa ebenholtsia ja norsunluuta.

19 vuoden ulkomailla olon jälkeen Arto palasi kotikaupunkiinsa ja hänen ”henkireikänsä” oli lauluharrastus Lappeenrannan ortodoksiseurakunnan kuorossa ja kalastus kesäisin Matin luona Saimaalla sekä tukijan ja hyvän ystävän Juha Kuorttisen mökeillä, joissa pidettiin porukalla soitto- ja saunatuokioita.

Mestari on pois, mutta niin kauan kun hän on muistoissamme, hän elää. 

Kiittäen kaikesta veljesi, Mika Hanninen

Kantele 2/2007