Vuonna 1884 järjestettiin kilpailu muistomerkistä Suomen suuriruhtinas ja Venäjän keisari Aleksanteri II:lle (1818–1881, hallitsijana 1855–81). Jalustan veistosryhmät kuvaavat Aleksanteri II:n hallituskauden edistystä ja hyvinvointia. Muistomerkin yhdessä jalustaryhmästä on myös kantele.
Kaikille johtaville kuvanveistäjille Suomessa järjestetyn kilpailun edesmenneen keisarin muistomerkistä voitti virolahtelainen torpparinpoika Johannes Takanen (1849–1885) ja toiseksi sijoittui Walter Runeberg (1838–1920), kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) poika. Takasta ja Runebergiä pyydettiin toteuttamaan muistomerkki yhdessä mutta Takasen kuoltua 1885 toteutus jäi Runebergin tehtäväksi.
Rauhan kantele
Aleksanteri on kuvattu muistomerkissä Suomen kaartin upseerin univormussa pitämässä puhetta Porvoon maapäivillä 1863. Pronssiin valetun keisarin figuurin alla on punaisesta graniitista tehty jalusta, jonka sivuilla ovat lakia, valoa (taide ja tiede), rauhaa ja työtä kuvaavat veistokset Lex, Lux, Pax ja Labor. Jalustan hahmoista tunnetuin on Lex, laki, karhuntaljaan pukeutunut naishahmo kädessään laki ja takanaan leijona. Hahmo on samaistettu myöhemmin Suomi-neidoksi. Neito seisoo kääntyneenä kohti sitä torin reunaa, jossa rastuvanoikeus toimi. Lux, valo, katsoo kohti valtioneuvostoa ja Labor, työ, kohti yliopistoa.
Pax, rauha, on suurkirkon puolella. Hahmon vieressä on viljalyhde, jonka juuressa on kuusenhavuja ja käpyjä. Lieneekö kansallistunteen salaista osoittamista, että havujen alta pilkistää viisikielinen kantele.
Pax, rauha, on suurkirkon puolella. Hahmon vieressä on viljalyhde, jonka juuressa on kuusenhavuja ja käpyjä. Lieneekö kansallistunteen salaista osoittamista, että havujen alta pilkistää viisikielinen kantele. Malliltaan kantele muistuttaa kymmenkielistä, mutta viritystapit näyttävät viittaavan viisikieliseen. Ehkäpä arkistot vielä paljastavat tämän kanteleen tarinan tarkemminkin.
Senaatintori, kuva: Kantele-lehti
Vastarintaa
Sortovuosina (1890–1905) poliittinen tilanne kiristyi. Nikolai II allekirjoitti 1899 helmikuun manifestin, mikä johti vastarintaan Suomessa. Muistomerkille tuotiin kukkia suruvaatteissa ja kokoonnuttiin ’vapauttajakeisarin’ patsaalle venäläisvastaisiin mielenosoituksiin. Suomen oikeuksien puolesta kerättiin 522 931 nimeä kansallisadressiin, jota 500 miestä lähti viemään keisarille Pietariin.
Myöhemmin patsaskin sai kokea vastarintaa, kun Venäjän keisaria vaadittiin poistettavaksi itsenäisen Suomen pääkaupungin keskustasta. Historiallinen patsas koettiin kuitenkin arvokkaaksi ja keisari kanteleineen sai jäädä paikoilleen.
teksti ja kuvat: Timo Väänänen
julkaistu 1/2005 Kantele-lehdessä